perjantai 8. helmikuuta 2013

Muodikas terveyspostaus

Uhosin uudenvuodenlupauksien lomassani ryhtyväni vähän tarkkailemaan syömisteni laatua. Kaikkea sitä suuhun on tullutkin laitettua. ;) Pastat, perunat, nuudelit sekä muut veikkulit ystävät ovat olleet lisukelistalla ykkösinä, kun olen alkanut ruokaa laittamaan. Lupasin itselleni yrittää päästää niistä irti pikkuhiljaa. Tai vaihtaa pastan ja riisin tummaan vastaavaan, jos niitä mieli halajaa.

Oon tässä nyt useamman viikon ajan syönyt yllättävän hyvällä menestyksellä kaikkea muuta kuin edellämainitsemiani hiilaripommeja. Kauapasta olen kantanut maustamatonta kanaa, rahkaa, raejuustoa, salaattia ja kasviksia+vihanneksia nyt ylipäätään. Syön päivässä lämmintä ruokaa noin kahdesti, joskus kolmesti. Tämän lisäksi syön tarpeen vaatiessa pientä välipalaa. Oon huomannut nyt kasviksia ja kanaa puputtaessani, että mulla on lähes kokoajan jär-kyt-tä-vä nälkä. Monesti pian ruokailun jälkeenkin. Toisinaan nälkä yltyy sellaiseksi, että voisin syödä vaikka hevosen. Tai kerrostalon. Tai rynnätä kauppaan tyhjentämään sipsihyllyn. Eikö elimistöni ole tottunut vielä uuteen ruokalistaan, ovatko annokset liian pieniä vai mikä tässä mättää. 

Esimerkkejä muutamista viimeaikaisista ruokailuista:


Kuten kuvista näkyy, on tarjolla ollut kanaa, paprikaa, sipulia, kaalia, salaattia, kanaa, paprikaa ja vielä kerran kanaa. Ja yhden kerran riisiä kera kanan&pekonin ;) Mulla ei mielikuvitus veny luomaan kovin ihmeellisiä annoksia noista raaka-aineista, mutta pari lempparia oon jo ehtinyt kehittämään. Ekaan settiin paistetaan pannulla punaista paprikaa, sipulia sekä maustamattomia kanasuikaleita. Mausteeksi soijaa sekä chilikastiketta, muuta se ei minusta kaivannutkaan. Toinen setti sisältää paistettua kananrintaa sekä paistettua keräkaalia kera punaisen paprikan. Mausteeksi samat kuin ekassa annoksessa. Paistettu ja soijalla maustettu kaali on ihan superhyvää! Voisin syödä sitä vaikka loppuikäni, nam. <3 Olen innostunut myös rucola-salaatista, koska siinä on huomattavasti enemmän makua kuin tavallisessa mullalta maistuvassa versiossa eli lehtisalaatissa. Ostin ekaa kertaa kaupasta myös avokadoa ihan kokeilumielessä, mutta se ei oikein napannut. Saattoi tosin johtua siitä, että avokado oli hyvin todennäköisesti viikon aikana ehtinyt ylikypsyä ja pilaantua. :D

Tätä postausta intouduin kirjoittamaan oikeastaan siksi, kun pomppasin tässä yksi aamu juuri herättyäni vaa'alle tsekkaamaan aamupainon. Herranjestas en ole ollut niissä lukemissa moneen vuoteen, pisti vähän hymyilyttämään! Viimevuoden lopussa painoin vielä hyvinkin 3kg enemmän kuin tällä punnituskerralla. En ole laihduttanut ikinä. Painoa en kyttää, käyn vaa'alla aina kun satun muistamaan eli aika harvoin. Yleensä vaaka on hautautuneena vaateröykkiön alle, eli poissa silmistä ja mielestä.
Aloitin ryhmäliikuntatunneilla käymisen viimevuoden puolella, syyskuussa. Oon niin mielissäni, että olen löytänyt itselleni mieluisan lajin. Tunneille lähden aina ihan innoissani ja odotan, että pääsen riehumaan maailman parhaan vetäjän johdolla. Toivon niin kovin ettei hän lopeta tuntien ohjausta ikinä, sellaista muikkelia ei toista ihan heti tule varnasti vastaan :D Tavoite on käydä neljä kertaa viikkoon tunneilla. Aikaisemmin kävin 99% zumba-tunneilla, mutta nyt aion lisätä viikon urheiluihin muitakin tunteja. Zumbaakin on kahdenlaista: tavallista zumbaa ja jammailua kera ylemmässä kuvassa näkyvien käsipainojen eli zumba toningia. Tykkään enemmän ehkä noiden toning sticksien kanssa hillumisesta.

Bodypumppia, steppilautatunteja ja kahvakuulan heiluttelukin kiinnostaisi. Saisi vähän rautaa näihin narukäsiin. Kuntosaleilu ei kiinnosta edelleenkään, mutta vaihtoehtoja on onneksi muitakin. Kävin viimeviikolla ekaa kertaa ever steppilautailemassa. Oliko pikkasen edes vaikeaa, kun laudan ympärille oli kehitetty kunnon koreografia sisältäen hyppyjä, pyörähdyksiä, valonnopeita askelvaihtoja yms. Havahduin välillä seisoskelemasta laudan päältä huuli pyöreänä. Noh, ensikerralla se sujuu taas himpun verran paremmin. ;D

Peilikuvaa tulee sensijaan tsekkailtua päivittäin. Peilistähän sen totuuden näkee, vaaka ei sitä pelkästään kerro. Ruokailumuutosta tehdessäni olen huomannut sellaisen ikävän hiilaripöhötyksen ja turvotuksen hävinneen. Maha ei ole kokoajan sekaisin, enkä ole vähän väliä hermoromahduksen partaalla, kun verensokeri tulee rytinällä alas. Kuten aikaisemmin jo mainitsin, en ole mikään laihduttaja. Salaa mielessäni olen kuitenkin asettanut itselleni pienen tavoitteen, joka ei ole enää kuin vajaan parin kilon päässä. En ota minkäänlaista painetta  siitä, pääsenkö koskaan sinne saakka vai en. Tiedän sen olevan kuitenkin olevan melko helposti saavutettavissa tällä menolla, joten no stress. Ja vaikka sitä en "saavuttaisikaan", ei se minua häiritse :) Ennen kaikkea haluan kohottaa kuntoa, voida hyvin ja siinä ohella myös kiinteytyä. Enpäs kuulkaas tyttäret edes muista milloin viimeksi mulla ois ollut fyysisesti näin hyvä olo!

Tästä postauksesta taisi tulla vähän erilainen sisällöltään, mihin on totuttu. Toivottavasti vaihtelu virkistää, vaikkei tämän tyylisiä juttuja tule jatkossa pahemmin kirjoiteltuakaan.

4 kommenttia:

QA Sara kirjoitti...

Aaaaaaa! Muistin, että ostin eilen hillosipuleita! Kiitos! <33 :D hyvältä näyttää kaikki noi ruuat!:))

queen-ariel.blogspot.com

Henna kirjoitti...

Suosittelen pumppia ja kahvakuulaa, mikäli haluaa lihaksia mutta ei huvita mennä perinteisesti kuntosalille! Noissa molemmissa saa kyllä muskelit huutamaan hoosiannaa niin hyvin, että seuraavana päivänä tietää reenanneensa :D

ps. Mäkin jätin ruokavaliosta vehnän ja muut vaaleet pois, niin jopas tuli hyvä olo eikä muuten turvota! Kilojakin on karissut oikeen hyvään malliin... Ei sitä oikeen osaa ajatella että ruokavaliossa olis jotain vialla, ennenku kokeilee sitten parempaa :)

Tellu kirjoitti...

Hillosipulit, aaaah! Välillä niihin iskee kunnon himo, joten ostin itsekin niitä mega-ison purkin. Ja mikä parasta....ne on kaikki yksin mun :D<3

Tellu kirjoitti...

Totta puhut! Pumpissa on tullut joskus käytyä mutta ne on vähän kummallisiin aikoihin ettei tuu mentyä. Seliseli :P kivaahan siellä vain olis, ku ottais ja lähtis :)

Olo on kun eri planeetalta! Sellainen turvotus ja pöhötys tuntuu tosi inhottavalta :/ Uuteen ruokavalioon totuttelu vie vähän aikaa, mutta se varmasti kannattaa pidemmän päälle. Esimerkiksi pelkästään jo noi kuvien ruoat on ollu niin kivan värisiäkin, että niitä kokkailee ja syö hyvillä mielin. Hullulla on halvat huvit ;)