perjantai 11. toukokuuta 2012

Kampaamo Lumossa

Kävimme Rillun kanssa lauantaina vierailulla vastikään Kilpisenkadulle avautuneessa Parturikampaamo Lumossa. Luvassa oli hemmottelua hiuksillemme värjäyksen/raidoituksen sekä leikkauksen muodossa.
Tytöt olivat remontoineet ja sisustaneet kampaamon oikein viihtyisäksi ja liikkeen värimaailma oli hillityn tyylikäs. Tällä hetkellä liike tarjoaa ainoastaan kampaamopalveluja, mutta tulevaisuudessa itseään voi hemmotella kenties muissakin merkeissä.
Lumossa hiuksia hoivataan Label.m-sarjan hiustuotteilla, jotka vannovat ympäristöystävällisyyden sekä eläinkokeilla testaamattomuuden nimeen.  Suurin osa sarjan tuotteista sisältää valmiiksi UV- ja lämpösuojan, joten niiden lisäksi ei hiuksiin tarvitse lisäillä muita tuotteita. Plussaa on annettava tuotteiden miellyttävästä tuoksusta, joka ei kuitenkaan ole pistävän voimakas ja täten sopii varmasti myös herkkänenäisimmillekin ihmisille. Ihan uusi juttu mihin törmättiin, olivat värikkäät Color bug-purnukat. Kyseessä on puuterimainen väri, jolla voi loitsia hiuksiinsa vaikkapa värikkäät latvat tai tehosteeksi pirteänvärisiä raitoja. :)
Minkäslaisia muutoksia hiuksemme siis kokivatkaan?

Rillun tukkaa värjättiin keväisemmäksi. Monen sentin tyvikasvu sai kyytiä ja päälle laitettiin lisää vaaleita raitoja. Tässähän ollaan hyvää vauhtia menossa kohti blondia olemusta ;) Leikkaus sai tällä kertaa jäädä, sillä viime leikkauksesta ei tainnut olla kuukauttakaan. Mutta väri on tällä hetkellä erittäin hyvä, eikä tuleva juurikasvukaan näy niin helposti. Tässä teille sekä alivalottunutta, että ylivalottunutta kuvaa lopputuloksesta:
Tellun hiuksille Lumo tarjosi ilmaisen leikkauksen. Lähtökohtana oli ylikasvanut ja kuivalatvainen kuontalo, josta sai ottaa mittaa ihan reilusti pois. Hiukset leikattiin A-linjaisesti edestä pidemmiksi ja takaa hieman lyhyemmiksi. Lisäksi hiuksia kerrostettiin kevyesti ja otsatukka sai myös osansa käsittelystä. Toisinaan tekee mieli kasvatella hiuksia, mutta kertatoisensa jälkeen joutuu toteamaan, että tähän malliin leikatut hiukset sopivat asianomaisen päähän varsin mainiosti. Lopputuloksena oli enemmän kuin ilahtunut asiakas! :D Lisäksi mukaan sai Label.m:n Sea Salt Sprayn, joka lupaa aikaansaada hiuksiin helposti rakennetta ja mattaisen efektin. Sea Salt Sprayn testaus osoitti kosteisiin hiuksiin suihkutettuna sen täyttävän lupauksensa: ohuet ja liukkaat hiukset tulivat helposti hallittaviksi ja niiden muotoilu oli tavallista vaivattomampaa.
Kiitoksia kovasti vielä Lumon tytöille!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivan näköinen lopputulos teillä molemmilla!!!! Täytynee kokeilla joskus vaikka tuntuu vaikeelta vaihtaa kampaajaa jonka kanssa on asioinut vuosia.

Tellu kirjoitti...

Kiitoksia, ollaan kyllä varsin tyytyväisiä kumpainenkin =) Käy ihmeessä kokeilemassa!

Anonyymi kirjoitti...

Color bug-värit? Puuterimaista? Lähteekö ihan pesussa pois ja sotkeeko vaatteita? Mielenkiintoinen uutuus. Kerrohan lisää.
hani

Tellu kirjoitti...

Pikainen googletus paljastaa tuotteen lähtevän hiuksista pesemällä pois eli kyseessä on vain hetkellinen värjäys eikä "oikea" hiusväri. Tuote on tosiaan koostumukseltaan puuterimainen ja sen väripigmentti kiinnitetään hiuksiin muotoilutuotteen avulla, joka käsittääkseni tulee ennen tätä Color buggia. Me ei kuitenkaan tätä omiin hiuksiin testattu, että sen kummemmin en itse osaa tätä kommentoida. =D

Saaran blogista löytyy selkeä ohje tuotteen käyttöön:

http://www.lily.fi/juttu/testissa-kevin-murphy-colorbug

Tellu kirjoitti...

Ja tuolta edellämainitun blogitekstin kommenttien syövereistä löytyy tieto, että tuote saattaa tarttua vaatteisiin, mutta sen pitäisi lähteä ongelmitta konepesussa pois =)