keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

It's like that, and that's the way it is

Voihan kesä! Viimeaikoina olen ollut enimmäkseen vallan iloisin mielin ja olen lakannut kierimästä välillä hävyttömän ankaraksi äityvässä työttömän itsesäälissä ja hyödyttömyyden tunteissa. Puuhasteltavaa on piisannut kivasti niin kynsien kuin ripsienkin parissa sekä tietysti kesästä nauttimisessa.  Ylipäätään vallitseva vuodenaika vaikuttaa ratkaisevasti mielialaan. Jos olisin tässä tilanteessa talvella (pimeässä, kylmässä,synkässä), olisin valmis hyppäämään parvekkeelta alas tai hautautumaan lumikasaan. Kesällä kaikki tuntuu niin paljon helpommalta: mieli on pirteä, pukeutuminen on helpompaa, kulkeminen käy näppärästi kävellen tai pyörällä eikä tarvitse ahtaa itseään villakalsareiden tuplakerroksiin. ;)
Asu "joltakin" päivältä.
Vasta edellisessä postauksessani taisin uhota olevani mökkikammoinen ja yöpyväni siellä kerran vuoteen, mutta kas vain, maanantaista keskiviikkoon yövyimme missäs muuallakaan kuin kesämökillä poikaystäväni kanssa kahteenpekkaan. Kaksi yötä kului liian nopeasti mukavan tekemisen parissa. Hurjasteltiin mönkijällä eräälle näköalatornille ihastelemaan Keitelettä, paahdettiin moottoriveneellä ruokakauppaan ja eväsretkelle, kalastettiin ja läträttiin rantasaunassa. Ja paistettiin tietysti muurinpohjalettuja a'la Tellu! Nyt kotisohvalla röhnöttäessäni voin tunnustaa, että haluan heti takaisin sinne hiljaisuuteen. Palaneesta ja kirvelevästä nassusta huolimatta! :D
Olen niiiiiiin kauhean harmissani, kun järjestelmäkamerani päätti rikkoutua sopivasti pari kuukautta takuuajan umpeutumisen jälkeen. Automaattisen tarkennuksen moottori (mikälie) ei toimi ja kamera pitää vain ihmeellistä surinaa ja rutinaa. Tämä alkoi joitakin kuukausia sitten, mutta meni ohi yhtä nopeasti kuin tulikin ja kamera toimi täysin normaalisti enkä siksi kokenut kamerasta reklamoimista tarpeelliseksi. Nyt koje on kertakaikkiaan sökönä ja mieli on apea. Manuaalinen tarkennus toimii ihan niin kuin ennenkin, mutta sen käyttö on mulla niin hidasta, joten automaattitarkennus on enemmän mieleen. Huomenna menen liikkeeseen kuitin kanssa keskustelemaan asiasta, eihän useiden satojen eurojen kameran pitäisi simahtaa vuoden käytön jälkeen. BUU!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa kokeilla vielä takuuta, koska periaatteessa kuluttajasuojalain mukaan tuollainen vika pitäisi korjata myös takuuajan umpeuduttua :)

Tellu kirjoitti...

Kameran ostoliikkeessä vain todettiin, että ei ole takuuajan umpeuduttua enää heidän ongelmansa. Kehottivat soittamaan Nikonille, minä soitin ja kamera lähetetään sinne. Jos/kun he siellä huollossa toteavat ettei tämä häiriö ole aiheutunut käyttäjän tekemästä virheestä, menee kameran korjaus todnäk virhevastuun piikkiin. En ole pudottanut kameraa tai muuta vastaavaa, joten ulkoisia vammoja siinä ei ole nähtävissä. Jos ei mene, niin olen aika perkeleen vihainen! :P