maanantai 30. heinäkuuta 2012

Pink things

Hikiset terveiset täältä 5. kerroksen pätsistä, sulan ihan kohta! Kerrankin kun aurinko paistaa, ei oikeastaan tee mieli mennä ulos, koska minimittaisimmat shortsit ja topitkin tuntuvat olevan liikaa. Meidän huushollissa ilmastointia ei ole nimeksikään ja tuuletin on kellarissa lukkojen takana, kuinkas muutenkaan. Onneksi huomenna lähdetään pariksi yöksi kesämökille rentoutumaan, sitä olenkin tässä jo hetken odotellut. Oikeastaan tekisi mieli mennä sinne vaikka viikoksi, mutta sitten pitäisi ottaa kisukit mukaan. Ei kehtaisi aina vaivata naapureita tai muita tuttuja kissojen ruokinnalla+vessojen siivouksella. Ensimmäinen koettelemus olisi saada pakattua molemmat riiviöt kuljetuskoppaan ja kuljettaa ne määränpäähänsä. Ei niitä vapaana tulisi mieleenkään siellä metsässä pitää, mutta mökissä ne pärjäisivät siinä missä täällä kotosallakin. Voin jo melkein kuvitella, kun Misun häntä vain vilahtaisi ja sitä kattia ei kyllä enää nähtäisi. Saas nähdä koittaako kissoillekin pieni lomamatka. :D
Kultu tuli kotiin ja väänsin hälle illallisen kera herkullisten kiisseliannosten <3
Omien kynsien kasvatus sujuu kovan geelin suojissa kiitettävästi, kiitos kysymästä. Geelit eivät tunnu irtoavan kynsistä kirveelläkään, mikä on erittäin positiivista. Kynsiä geelatessa täytyy muistaa sulkea oman kynnen kärki geelin sisään ettei geeli irtoa kokonaisena liuskana kynneltä. En myöskään ole onnistunut katkaisemaan huikean pitkiä kynsiäni, mikä vähän pelottaa. Tavoitteena olisi kynsistä mahdollisimman teräväkärkiset, vaikka on tämä pyöreä muotokin vaihteeksi ihan siedettävä. :D Voisin kuvitella näiden olevan jo hyvässä mitassa kuukauden parin kuluttua, jos vahingoilta vältytään. Pitkistä tipeillä jatketuista kynsistä luopuessani epäilen retkahtavani niihin takaisin korkeintaan viikossa, mutta hähää - tällä tiellä olen edelleen. Ripsistä en kuitenkaan aio luopua vaikka pitäisi nähdä nälkää. ;)

Multa kyseltiin taannoin miten uudet Vylet Nails-geelit ovat pelanneet käytössä. Vastaukseni on lyhyesti ja ytimekkäästi: hyvin! Geelit kestävät siistinä myös pelkällä luonnonkynnellä. Ostin samaa merkkiä olevan primerin, jota kuivatetaan 30s ajan uunissa ja sillä on varmastikin suuri vaikutus geelien pysyvyyteen. Geeli on melko löysää ja valuu helposti, mutta siitäkin selviää levittämällä vaikkapa useamman ohuemman kerroksen. Olen näihin vallan tyytyväinen ja aion tilata näitä hinta-laatusuhteeltaan kiitettäviä purnukoita jatkossakin. <3
Menetin lauantaina myös festarineitsyyteni!!!! Pompittiin ystäväiseni kanssa intoipiukeina Pipefestin katsomossa, asustautuneina kuin kaksi marjaa. Löysin meille alennusmyynneistä parit pinkit asusteet, aurinkolasit Seppälästä ja rannekorut Ginasta. Festareiden ikäraja vähän arvelutti etukäteen, mutta onneksi alueella oli kaikinpuolin asiallinen meno ja ihmiset olivat hyvillä mielin. Me oltiin tosiaan siellä yhden päivän lipulla ja tultiin viimeisen esiintyjän jälkeen yöllä kotiin koisimaan. Yöksi en välttämättä olisi halunnut edes jäädä, telttaan varsinkaan. Kotimatka oli kuitenkin vain n. 45minuuttia. Parhaan esiintyjän pystin annan ehdottomasti SMC:lle ja Eräkoiralle, ihan parasta, mahtavaa, loistavaa ja upeeta! Ensivuonna uudestaan! :D
Eräkoira <3
Tajusin tänään, että rallitkin taitavat olla tällä viikolla. Siinäpä taas yksi hyvä syy vaihtaa maisemaa ja paeta hulluja rallituristeja. :P

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ylimmän (ja toisiks alimman) kuvan toppi ja paita Stadiumista :p

Tellu kirjoitti...

Juhuu, halvalla sai! :D