maanantai 24. kesäkuuta 2013

Turuus

Näin kesän koitettua olen "olosuhteiden pakosta" viettänyt tähän mennessä muutaman viikonlopun Turussa. Enkä valita yhtään, päinvastoin! On kovin virkistävää viettää aikaa muuallakin kuin täällä kotoisassa Jyväskylässä, joka alkaa melkein tulla jo korvista ulos. Vaikka samat paikat ynnä muut alkavat tympiä, en osaa kuvitella asuvani missään muussa kaupungissa. Hieno yhtälö. :D Turussa on jotenkin niin erilainen tunnelmakin kuin täällä keskisessä Suomessa. En osaa sitä kuvailla, mutta vähän kuin ulkomaille menisi. Nyt joku varmaan nauraa siellä, kun täällä yksi maalaisjuntti vaahtoaa maailman ihmeistä, joita löytyy kun huristaa Onnibussilla rapiat neljä tuntia rannikon suuntaan. ;)
Tähän mennessä olemme ehtineet seikkailla Aurajoen lähettyvillä ja ihmetellä täpötäysiä jokilaivoja. Siistein laivoista oli ehdottomasti Aussiebar-paatti kannella soittavine dj:neen, vaikka ei kyytiin mentykään! Yksi lauantai ajeltiin Ruissalossa etsimässä rantaa ja ihailtiin kesäistä luontoa. Poukkoiltiin Samppalinnalla ja käytiin piknikillä eräällä kivalla kalliolla, joka oli jonkin urheilupuiston nurkilla. Ah! <3 Oon ollut ihan fiiliksissä, kun Turussa tuntuu olevan kaikkialla kauniita puistoja tai houkuttelevia kallioita, joille voi suunnata vaikkapa viikonloppuna retkelle kera eväiden ja juomien kuohuvien. Ei täällä meillä päin vaan tuollaisia mestoja ole...
Oon ollut myös ihan tohkeissani noista vanhoista IHANISTA PUUTALOISTA!! Meidän tukikohtakin sijaitsee eräässä antiikkisessa talossa. Antiikkinen se ei toki ole sisältä, mutta ulkoa se on kovin hauskan näköinen asumus. Kaiken uuden ja jännittävän keskellä mieltäni on alkanut askarruttaa eräs ilmiö, jota en täällä JKL-cityssä ole juuri tavannut....
Kuva.
Mistä johtuu, että ainakin joka toisella turkulaisella miehellä on tälläinen tukka?! Turkulaiset, tulkaa ja kertokaa!

2 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Turku on kyllä ihana kaupunki! Oon aina sanonut, että jos jossain Suomen isommassa kaupungissa haluaisin asua, niin siellä! :) Puistot ja jokilaivat on niin <3 Harmi vaan, että en osaa tuohon sun tukkakysymykseen vastata?! En vissiin sittenkään hengaile siellä tarpeeksi... :D

Tellu kirjoitti...

Oon vähän samoilla linjoilla tuon asumisen suhteen, toinen vaihtoehto ois Tampere jos ois ihan pakko johonkin muuttaa :D Tukkakysymys jää varmaan ikuiseksi mysteeriksi.......