lauantai 18. elokuuta 2012

Hämikset

Kuinka moni on ollut Spiderman-juhlissa? No mepäs oltiin eilen! Juhlistettiin poikaystävän siskon synttäreitä teemajuhlien merkeissä. Juhlakalu oli löytänyt asiaankuuluvaa rekvisiittaa hämppimies astioista ja juhlatunnelmaa nostattavista kartonkihatuista lähtien. Musta tuntuu, että jokainen tekemäni postaus menee samalla kaavalla. Kerron olleeni illanistujaisissa ja seuraavaksi hehkutan tohkeissani, miten hyviä ruokia oli tarjolla. Täytyy varmaan perustaa oma erillinen ruokablogi, jossa voin pulpattaa ruoka-aiheista sieluni kyllyydestä ja fiilistellä illanistujaisten parhaimpia paloja. Toisaalta elämäni on hyvinkin ruokakeskeistä, joten niiltä jutuilta tuskin voitte välttyä ihan kokonaan. :D
Lähtiessä mulle iski housukriisi. Yläosana on Vilan pitsitoppi, mutta kokeilemani alaosat olivat kaikki niin tylsän värisiä, että oli pakko turvautua samoihin keltaisiin pöksyihin kuin viikko sitten.  Ostin kesän alussa Ginasta neonoranssit housut, jotka olivat hirmukivat ennen ensimmäistä konepesua. Väri haalistui merkittävästi ja kankaassa on jotain ihmeellisiä tummia länttejä, jotka eivät taida lähteä pois. Onpa niitä sitten hirmu kivaa pitää, kun porukka katsoo, että ei osaa tyttö vaatteitaan pestä kun on noin likaiset housut. Täytyy kokeilla vielä tahranpoistajaa tai sitten teen niistä suosiolla shortsit tai kengän kiillotusrätin. ;(
Yritän tässä kasailla kamppeita parin yön mökkireissua varten, kun auringonpaistetta näyttäisi olevan vielä tarjolla. Onneksi ihan kohta pääsee pois täältä autojen hälystä, olen niin kyllästynyt  tuohon metakkaan kuin ihminen olla voi. Tylsää pitää kesäisin ikkunoita ja partsin oveakaan auki, kun kokoajan kuuluu kauhea kohina ja ihmisten ölinä. :'(

Katselin yksi päivä (puoli)tosissani asuntoja vähän kauempaa kuin keskustan läheltä. Löysinkin muutaman kivan saunallisen+pihallisen rivaripätkän vähän syrjempää, mutta sieltä keskustaan kulkemiseen olisi pakko olla bussikortti. Toisaalta ehkä syrjäisemmän sijainnin voisi hyväksyä oletuksena, että saa olla suhteellisen rauhassa ja hiljaisessa paikassa. Eipä siellä keskustassa nyt niiiin paljon tule asioitua tarkemmin mietittynä. Mutta toisaalta kaverit asustelevat keskustassa. Kuukauden aikana käyn siellä hädintuskin pari kertaa kauppojen aukioloaikoina ja muutamia kertoja baareissa ilta-aikaan. Olen aina haaveillut asuvani ihan kaupungin ydinkeskustassa, mutta nyt tarkemmin ajateltuna en ehkä haluakaan. Houkutus alkaa käydä suureksi, ei kai siinä muuta kuin pakkaisi kimpsut, kampsut, kissat ja muuttaisi kamat muualle. Haaveenani oli tosiaan rivitaloasunto, jossa olisi pieni piha, johon voisi rakentaa kissoille pikkuisen ulkohäkin. Kyllä niidenkin poloisten kelpaisi. :D 

Näissä mietteissä aurinkoista viikonloppua!

6 kommenttia:

tamsin kirjoitti...

Hei tosta asumisasiasta: Mä ite asun juuri vähän syrjemmässä keskustasta (entistä maalaiskuntaa)ja kaupunkiin on se hippusen alle 10 kilsaa ettei tulis lähettyä hirveen usein kävelee niin pakko sanoo että niin paljon ku vituttaa (anteeksi kielenkäyttöni) asua täällä niin en mä kyl näkis syytä enään muuttaa takas virallisesti kaupungin puolelle, tänne lintukotoon ku tuli takas niin huomas että ei tuu mentyä kaupunkiin muuten kuin pakosta.
Näis laitakaupungin alueis on mun mielestä sinällään kaikki mitä tarvii, ruokakauppa ja eläinlääkäri, ja mun naapurissa karkkitehdas, ei hirveesti haittaa jos ilmas välillä tuoksuu lakritsi.. :D
Plus, on tääl halvempaa asuakki. :-D

Tellu kirjoitti...

Sepäs se, vähän "syrjempääkin" löytyy kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin. Ei sitä onneksi tarvitse mihinkään syrjäiseen korpeen asti muuttaa, että saa olla vähän enemmän rauhassa :D

iiduskaaa kirjoitti...

hahaah menin pyörällä yhden omakotitalon pihan ohi täällä yks päivä ja huomasin kuinka kaksi maine coon-kissaa oli napottamassa onnensa kukkukoilla sellasessa isossa kennel-tyylisessä ulkohäkissä, missä oli puukehykset ja kanaverkkoseinät. Sinne oli rakennettu laudoista kaikenlaisia orsia ja eri tasoja, missä ne sai istua ja kiipeillä ja kissanhiekkalaatikko sekä ruokakupit löytyivät kyhäelmän kulmista :DD vihjailin jo larssenille mikä projekti meillä odottaa ensimmäisenä kun saadaan joskus oma piha ;D innostus oli katossa, jännä -.-

Tellu kirjoitti...

Vähän tollainen jättihäkki ois siisti, rakentelisin tohkeissani sinne erilaisia telineitä ja tunneleita jajajaja luukkuja!! Kissoillakin olisi lokoisat oltavat siellä :D Jos olisi kolmio, niin yksi huone olisi omistettu kynsille/ripsille/perhoille ja kissoille olisi megalomaaninen kiipeilypömpeli, joka yltäisi kattoon asti O:)

Kukahan kumma hankkis meille omat pihat?

Tellu kirjoitti...

https://www.google.com/search?q=cats+outdoor+cage&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a&um=1&ie=UTF-8&hl=en&tbm=isch&source=og&sa=N&tab=wi&ei=5aA0UMrwFejm4QTYz4GIBQ&biw=1045&bih=464&sei=FqE0ULbyHdD14QTj8oGIAQ


OUJEE!!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mulle kävi ihan samalla tavalla noiden neonoranssien Ginan housujen kanssa, vaikka ihan ohjeiden mukaan pesin! Niistä tuli semmoset ällön haaleenvaaleenpunaset. Tein reklamaation ja lähetin housut takas. Sain rahat takas. :)
-Tiia