torstai 15. elokuuta 2013

Hiusmuistoja

Ryhdyin aikani kuluksi selailemaan vanhoja kuvia koneelta. Kovalevyltä niitä löytyikin vuodesta 2010 alkaen. Kuvissa hymyilee hieman erinäköinen tyttönen kuin nyt, hiukset tekevät todella paljon. Mua on nyt hieman painostettu hiustenvärjäämisen suhteen. Mustat niistä kuulemma pitäis saada, julmetun pitkät hiuspidennykset siihen kaupanpäälliseksi. Ääääk! Mustaa väriä en päähäni kaipaa, kun siitä olen päässyt vihdoin irti. Hennot hiukseni eivät kestä jatkuvaa värjäämistä, päänahasta puhumattakaan. Mutta pidemmät kutrit ovat kieltämättä pyörineet mielessä jo hyvän aikaa. Niistä saisi tehtyä kivoja kampauksiakin...
Oon ihan tauno näissä hiuspidennys-asioissa, joten kaipaisin vähän jeesiä. Mulle riittäisi ihan clip-on-pidennykset, jotka saisi aina halutessaan napsutella päähän ja pois. Valovuosi sitten käytin Dreamhairin pidennyksiä, jotka olivat ihan kamalat. Hyi niitä 20-haaraisia hiuksia. Toiset pidennykset oli tilattu Cyber shopista ja ne olivatkin ihan jees. Ebaysta olen myös tilannut yhdet huimaan 20€ hintaan. Hyvin ajoivat asiansa ja hius oli hintaansa nähden hyvälaatuista. Värisävyn valinta tuottaa vain hieman päänvaivaa, kun tietokoneen ruudulta katsottuna värit eivät aina vastaa täysin todellisuutta.

Kysymys kuuluukin: missä myydään hyvälaatuista hiusta, kohtuuhintaan vieläpä? Mistä ei kannata missään nimessä tilata? :)

4 kommenttia:

Jena kirjoitti...

Mulla ei oikeestaan oo clip-oneista kokemuksia, mut Ebaysta oon yhet tilannu ja ne on kyllä hintaansa nähden tosi hyvää laatua! Oon moneen otteeseen ne kihartanu ja suoristanu yms. ja kunto ei oo huonontunu lähes ollenkaan.
Tällä hetkellä mul on Rapunzelin teippipidennykset, ja näistäkään ei oo huonoo sanottavaa, joten uskosin et Rapunzelin klipsitkin on hyvälaatusia.
Dreamhairista mullakin sen sijaan on huono kokemus, teippipidennykset tilasin kerran sieltä ja viikossa meni jo ihan järkyttävään kuosiin :D

Tellu kirjoitti...

Ebayn hiukset kyllä todellakin yllättivät! Itsekin kiharsin suoristin ja tein vaikka mitä, mutta yhtä sileinä ja kiiltävinä ne pysyivät kuin ihan uusina ollessaan! :) Ebaysta voisi hyvin tilatakin uudelleen, mutta sävyn valinta tuottaa päänvaivaa. Musta tukka oli helppo tilata, mutta kun tässä mun päässä on nyt useaa eri sävyä niin hommassa on haastetta. Kai ne ebaysta tilatut palauttaakin takaisin, jos jaksaa sen kanssa nähdä vaivaa :S

Rapunzelista oon kuullut myös kehuja! Se voisi ollakin ihan hyvä vaihtoehto, jos nyt tästä pidennysasiasta enemmälti innostun :)

Jena kirjoitti...

Heitin teitä haasteella! :D
http://jenacolada.blogspot.fi/2013/08/haaste-haasteen-saannot-ovat.html

Tellu kirjoitti...

Kiitti, täytyypäs kurkistaa mitä siellä on luvassa! :)