keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Diamonds are a girl's best friend

Kurkistakaamme hetkeksi kynsien ihmeelliseen maailmaan. Ihmeelliseenpä hyvinkin, koska homma ei taaskaan ottanut tuulta siipiensä alle ihan niin kuin suunnittelin. Kuinkahan monessa kynsiaiheisessa postauksessa olen todennut näin viimeaikoina? :D

Kaikki meni jo heti alkuunsa pipariksi. Tipit eivät halunneet liimautua kunnolla, silppusin kynsistä erittäin typerän muotoiset ja pari kynttä meni totaalisen pilalle. Olisihan ne voinut varmaan korjata, mutta ei kiinnostanut alkaa poistamaan tippejä. Eväät olivat alusta asti heikot, mutta niiltä mentiin. Toiseksi, kolmanneksi tai neljänneksi, tilaamani värigeeli ei ollutkaan niin kirkkaanväristä kuin pienessä mielessä kuvittelin. 
Ajattelin, että saan tehdä kivat värikkäät kynnet, mutta kynnelle levitettynä geeli osoittautuikin hyvin neutraaliksi. Levittelin geeliä useamman kerroksen, jotta sävy tummenisi edes hieman. Geelissä ei ollut mitään vikaa, värivalinta vaan meni vähän mönkään. Olin varmaan fiilistellyt mielessäni liikaa hienoa suunnitelmaani. Epäonni jatkuu! Ostin varta vasten näitä kynsiä varten palan valkoista tylliä. Asettelin kivat tyllisuikaleet kuhunkin kynteen ja sain ne kerrankin asettumaan nätisti. Eihän se valkoinen tuolta geelikerrosten alta sitten loppujenlopuksi hirveästi edes näy, joten hukkaan meni sekin vaiva. Toki ne näkee, kun ihan läheltä tulee katsomaan, mutta kuka tulee??? Me is not happy ;(
Mitä noi hileetkin noissa kynsissä on olevinaan? HERÄÄ UNESTAS TELLU!!! :D
Sain myös tilaamani jättitimantit postissa, joten testailin niitä(kin) innoissani. Rasiassa taisi olla yhteensä kuutta erikokoa, joista sai rakenneltua kivoja timanttirykelmiä. Nämä halvat muoviset koristeet tuottivat mulle valtavan suurta mielihyvää ja lopulta kuorrutinkin niillä kynsiä ihan olan takaa. Olisitte nähneet, kun silmät kiiluen niitä asettelin kynsiin. Sain vähän edes naamioitua kynsiä sievemmiksi, ainakin uskottelen itselleni niin. Tältä nämä mummoalkkareiden sävyyn mätsäävät kynnet sitten kaikessa kauheudessaan näyttävät:
Ennen timanttivyöryä...
Timanttivyöryn jälkeen!
Nyt toivon vain, että kaikki kynnet irtoaisivat mystisesti ja saisin tehdä tilalle jotain viehättävämpää.

9 kommenttia:

tamsin kirjoitti...

Mä olin tekstiä lukiessa sitä mieltä että eihän noissa nyt mitään vikaa oo, väri nyt tosiaan on vähän laimee mut shit happens, sit heitit ilmoille ton mummoalkkarit vertauksen niin jotenkin tiätsä katselukulma muuttu heti. :D Vikassa kuvassa nuo kyllä sit taas näyttää kivoilta, toki jos värikkyyttä haettiin niin ei sit välttämättä. Mut jos oikein kovasti toivoo niin kyllähän kynnet "mystisesti" irtoo hyvinkin äkkiä ja voi hyvällä omatunnolla tehdä rehellisesti räikeet vappukynnet. Virheistä oppii ja sillee. (:

Heta kirjoitti...

Sulla on ollu ihan älyttömän siisti visio ja idea!:) Mä kans ootin näkeväni täällä räikeet kynnet mut on nuokin aika kivat:) neutraalimmat!

Tellu kirjoitti...

HarMonica: Hihhii, toi mummoalkkari mielikuva on aika hallitseva. Harmi ettei oo sen värisiä kalsareita, että vois fiilistellä kunnolla :D Täytyy katsoo, jos harmitus ei laannu niin saattaa kynnet hävitä kuin tuhka tuuleen. Ensikerralla TOIVOTTAVASTI menee vähän lujempaa. Ja nimenomaan, ei harjoittelematta opi mitään! =)

Heta: Idea oli hyvä, toteutus ei niinkään...mutta ehkä vaihtelu virkistää myös kynsien osalta =) Ensikerralla sit pinkkiä ja tylliä ja timantteja, tämänkin kömmähdyksen edestä ;)

Heta kirjoitti...

kuuulostaa hyvältä;) mulla on pyöriny kans vaikka mitä ideoita millaset saat tehä mulle seuraavaks ! <3 onneks sulla on nii paljon sitä kaikkee kynsisälää::)

Tellu kirjoitti...

Hihhii ;) vitsi kun ne tarrat ei oo tullut vieläkään, pitäis päästä koklailee niitäkin :D

Anonyymi kirjoitti...

Hienot kynnet, kivan hempeät, mutta kiinnostaa kovasti, mistä tuo kynsigeeli on ostettu, tahtoo samanlaisen :)
-Julia

Tellu kirjoitti...

Kiitoksia! :) Kyseinen geeli löytyy tästä linkistä:

http://www.sannataranailart.fi/epages/vilkas02.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20110216-11092-24240-1/Products/%22UV-geeli%201%22/SubProducts/2692

Ostin sen (tietenkin) kuvan värin perusteella ja luulin sen olevan tummempaa. Geeli on tosiaan todella läpikuultava eikä peitä juurikaan, joten siihen kannattaa varautua! :D

Anonyymi kirjoitti...

Mistä ostat kynsitipit?

Tellu kirjoitti...

ebaysta oon niitä tilaillut.