sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Tajuttomuuden virtaa

Uuulalaaa. Vietin viimeviikon nauttien kissojen seurasta ja pyörien ylhäisessä yksinäisyydessäni.  Käytin viikon yksinelon hyödykseni ja herkuttelin kaikenlaisella, mitä ei kahdestaan ollessa tule syötyä. Paistelin kuola valuen kaupasta ostettuja BBQ-ristikkoperunoita ja keittelin nuudeleita. Kylläpä maistuivat pitkästä aikaa oikein hyvältä! Väsäsin eilen keskellä yötä pienimuotoiset vohvelikestit, kun mies saapui kotiin hurjalta reissultaan. Lysti ei kauaa kestänyt, koska seuraavan viikon reissuun piti lähteä jo tänään aamulla. Aina ei tuo miesten tajunta aukene.
Melkein liikutuin, kun toinen oli tuonut mulle märkään talouspaperiin käärittyjä sinivuokkoja ja valkovuokkoja Ahvenanmaalta saakka. Aika söpö ele jopa minusta, kaikenlaisen romanttisen lässytyksen ja hölynpölyn vihaajalta. IHANAAA! :D<3
Minussa taitaa olla vähän meedion vikaa, voisin melkein perustaa toiminimen ja alkaa ennustamaan. Näin viimeviikolla yhtenä yönä unta, että poikaystävä toi minulle tuliaiseksi tismalleen tämän Escadan uuden kesätuoksun. Sieltähän se kaiveli hajuvesipakkauksen laukustaan. Whii, kiva yllätys! Näin unta myös yhdestä toisesta jutusta, joka toteutui täsmälleen niin kuin unessa näin. Se nyt ei ole mitään kiinnostavaa, joten tarkennus lienee tarpeetonta. Kaikista karuinta oli kuitenkin viimekesäinen uneni, jossa näin samalle viikonlopulle samaan aikaan osuneet kavereiden häät sekä mummin kuoleman. Niinhän siinä sitten lopulta kävikin, pah.
Kävin kotona kaivelemassa vaatekaappeja ja nappasin mukaani tämän harmittavan vähälle käytölle jääneen takin. Uutuudenkarhea takki on peruja Vilasta ja väriltään se on mitä makein. Täten lupaan suoda tälle uuden tilaisuuden ja käyttää sitä ahkerammin. Houkutus mustiin takkeihin on vaan niin suuri. Ensimmäistä kertaa tänäkeväänä laitoin jalkaan avokkaat, mutta kuvassa ne eivät pahemmin näy. Mikä ihana tunne, kun saa haudata saappaat syvälle varaston uumeniin. :D
Kuljettelin eilen tota järkkäriä laukussa ja tänään kun olin ottamassa sillä kuvia..................niin se ei halunnut tarkentaa mihinkään. Siitä kuului vaan ihmeellinen surina, mutta jonkin ajan päästä se kuitenkin kuvasi ihan normaalisti. Näin tapahtui jo pari kertaa. Onkohan objektiivin sisältä joku osa voinut tärähtää paikoiltaan tai vastaavaa, joka aikaansaa häiriön automaattiseen tarkennukseen? Voi hevonperse oikeasti, jos olen onnistunut rikkomaan sen jotenkin. Voisin vähän itkeä. ;(

6 kommenttia:

K.K. kirjoitti...

Upea takki! Itse olen ihan hulluna tuohon väriin ;)

Tellu kirjoitti...

Kiitos! Se on kyllä vallan pirteä, pitää saada joskus ees väriä elämään kun muuten pukeutuu niin synkästi =D<3

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat hiukset! :)

Tellu kirjoitti...

Kiitoksia paljon, itsekin olen kovin mielissäni niistä! =)

Anonyymi kirjoitti...

Jos automaatti on hajonnut, olet juuri saanut loistavan tilaisuuden opetella manuaalilla kuvaamisen salat. ;)

Kannattaa varmaan käyttää kamera ja objektiivi jonkun ammattilaisen tarkastettavana, jos et innostu manuaalilla leikkimisestä.

Tellu kirjoitti...

On tuossa vielä jokunen hetki takuuta jäljellä onneksi. Outoa, ettei se oo enää sekoillut tuon muutaman kerran jälkeen :O

Manuaalin pettelu on ollut työn alla, mutta se on niin työlästä :D Saan kyllä ihan kelvollisia kuvia niinkin aikaiseksi, mutta automaatilla on ennenkaikkea nopeampaa räiskiä kuvia. Ja ne onnistuvat lähes poikkeuksetta ;D