sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Valivalivali

Tuitui, pitkästä aikaa. Tämä kirjoittaminen on ihan hemmetin hankalaa nykyään. Johtuen varmaan siitä, että olisi niin miljoona asiaa, joita pitäisi tehdä ja lopulta en sitten saakaan mitään tehdyksi. Koska oppariakin pitäisi kirjoittaa, niin uuvun jo ajatuksesta, että saisin tuotettua ylipäätänsä mitään järkevää tekstiä. :D
Pääsiäinen kului mukavasti Lappeenrannassa kyläilelemässä miekkosen vanhempien luona. Tuli käytyä myös vähän Old Cockissa ottamassa tanssilattia haltuun. Voivoi :') Naurettua tuli kyllä ihan järkyttävän paljon, naama on vieläkin varmaan ihan jumissa.
Lakkailin wannabe-kevätkynnet. On äärimmäisen masentavaa katsoa vanhoja kuvia, joissa kynnet on pituudeltaan aika huikeat, kun nyt ne on tällaiset katkeilevat nysät. Luulisin, että tämän hetken stressitaso vaikuttaa aika paljon asiaan. Naamakin meinaa kukkia välillä aika iloisesti, ja hiukset putoaa päästä. ;)

Masentava -teema ilmeisesti jatkuu! Katsokaas tuota pirtsakkaa ilmettä. Mutta siis, pointtihan oli se, että sain itseni viikonloppuna pitkästä aikaa liikenteeseen täällä Jyväskylässä. Tuli käytyä jopa Rumassa ja Hempparissa kiusaamassa ihmisiä näinkin iloisen näköisenä.
Ainiin, ja nyt päätin että rupean taas vähän paremmin katsomaan, mitä suuhuni laitan. Ihan hirveä morkkis on ollut ensinnäkin siitä, kun en ole salillakaan käynyt varmaan kolmeen viikkoon (josta maksan itseni kipeäksi) ja mättänyt suuhun vaan kaikkea jännää mitä vastaan nyt sattuu tulemaan. Pakki ollut tästä johtuen sekaisin... söin vähän huonosti ja nyt turvottaa.
Kokeiluun pääsi tänään ensimmäistä kertaa quinoa. Olen totaalisen koukussa couscous salaattiin ja ajattelin nyt testata couscousin tilalla quinoaa. Maku ei mielestäni muuttunut ja tykkäsin kyllä edelleen erittäin paljon. Olen ymmärtänyt, että tämä olisi couscousista vielä parempi vaihtoehto. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.

 Toimii hyvin myös riisin korvikkeena.

Katsotaan, josko alkava viikko lähtisi vähän pirteämmin käyntiin. Tämä päivä tuntuu niin turhalta, kun ei ole saanut yksinkertaisesti mitään aikaiseksi. Hengenheimolaisia?

Tavoitteena on mennä tasan tällä sekunnilla nukkumaan, ja herätä aamulla viemään tavaroita kirpparille. Kuulostaa suunnitelmalta! ;)

4 kommenttia:

Jenniemi kirjoitti...

yhdyn niin valivalivalitukseesi! hirvittävästi olis hommaa ja rästikouluhommia tekemättä, mutta ei vaan saa aikaseksi. ei, vaikka olis kerrankin vähän kevyemmät pari viikkoa koulusta.

ps. kivat kynnet!

Rillu kirjoitti...

Jenniemi: Joo en tosiaan tiedä onko se tämä kevät, vai mikä tästä tekee niin vaikeaa :D Luulisi, että olisi enemmän puhtia kun aurinkokin paistaa mutta eeeeii

Suvi kirjoitti...

Ihan outoo kun kirjotat aina että oot käyny Lpr millon missäkin paikassa ku ite asuu täällä :D

Anonyymi kirjoitti...

Tosi nätit kynnet!