lauantai 13. lokakuuta 2012

Talvivarusteita

Vihdoin ja viimein oli minunkin aika päivittää talvitakkivalikoimaa. Olen käyttänyt samoja takkeja urheasti jo monta vuotta. Voiton vie lyhyt musta villakangastakki, joka on palvellut minua uskollisesti ainakin 5 vuotta. Viidessä vuodessa takki on käynyt myös hieman piukaksi, vaikka se hirveän kiva muuten onkin. On meinaan hieman epämiellyttävää pukeutua takkiin, joka tuntuu repeävän kappaleiksi vähän suuremman hartioihin kohdistuvan liikkeen johdosta. :D
Tämä Haloselta löytynyt takki oli rakkautta ensisilmäyksellä! Rakastuin päätäpahkaa noihin röyhelöihin, enkä ole ennen tälläistä takkia vielä kellään nähnytkään. Olin koon suhteen kuitenkin vähän kahden vaiheilla, koska olisin kaivannut yhtä numeroa pienempää. Tämä oli kuitenkin pienin, joten otin takin. Saatan tehdä - ja varmasti teenkin- yläosaan pienen kavennuksen, koska kyljissä on vähän liikaa "tyhjää" tilaa.  Helma on hyvä tuollaisena liehukkeena. Täytyy vaan koota itsensä ensin vuorin ratkomista, saumojen ompelua ja vuorin uudelleen kiinniompelua varten. Puuduttaa jo valmiiksi. Toki takin voisi käyttää ompelijalla, mutta se ei taida olla kovin edullista lystiä. Voisin kyllä tutkia hieman hintoja, jotta välttyisin itse kyseiseltä urakalta.
Yleensä kaikki mun talvitakit on mustia, yhtä valkoista toppista lukuunottamatta. Siksi halusin vaihteeksi jotain muuta ja päädyin varsin epätellumaiseen vaihtoehtoon: Onlyn ruskeaan toppatakkiin. Takki on malliltaan tosi kiva: helma peittää kunnolla takamuksen. En tiedä talvella mitään kammottavampaa kuin liian lyhyt takki, hyrrr. Muhkean ja tarpeeksi korkean kauluksen taa on hyvä piiloutua kylmältä tuulelta. Lisäksi materiaali on kivan hohtavaa.
Etsiskelin myös uusia saapikkaita syksyksi ja leudoille pakkaskeleille. Löysin nämä mustat matalakantaiset saappaat Nellyltä. Sattuikin sopivasti, että juuri silloin toimituskulut olivat ilmaiset. Muuten en olisi näitä 17 euron popoja varmaan tilannutkaan. Nuo soljet taisivat olla myös ratkaisevana tekijänä ostopäätöksen suhteen. Ainut huono asia, ei oikeastaan mikään mitätön asia, ilmeni avattuani kenkälaatikon. Kengät  haisevat järkyttävän pahalta! Bensalta tai vastaavalta kemikaalilta. Olen törmännyt joskus aikaisemmin käryävään laukkuun, joka oli myös keinonahkaa. Jäi se laukku käyttämättä. Haju tarttuu kengistä sukkiin ja housuihin. Oon tuuletellut niitä parvekkeella, mutta epäilen siitä olevan mitään hyötyä. Lähetin Nellylle tulikiven katkuisen palautteen, ja odotan mielenkiinnolla mitä he vastaavat. Vai vastaavatko mitään. :)

5 kommenttia:

PETRA kirjoitti...

mulla oli noi samat saappaat mutta ne hajos tosi nopeesti:( ei ollut pienet tai mitään, mutta kärki aukesi molemmista samana päivänä :O

Tellu kirjoitti...

No justiinsa! Jo on laadukasta tekoa, haisevat pahalta ja hajoavat alle aikayksikön. Saa nähdä kauanko noista on iloa :P

Anonyymi kirjoitti...

Myytkö ton ruskean takin ? :) t iida

Tellu kirjoitti...

Voi vitsi, ehdin myydä sen jo viimetalvena pois! :(

Anonyymi kirjoitti...

Oi kun haluaisin ton ruskeen takin!