lauantai 5. tammikuuta 2013

Rillun vuosi 2012 tiivistettynä

Josko tämä nyt tekisi comebackin. Tässä teille tiivistettynä mihin minun eli Rillun vuosi 2012 oikein kului.

Tammikuu

Tammikuussa elämä sujui muistaakseni mallikkaasti. Juhlimme muun muassa uutta vuotta vähän jälkikäteen Tampereella Holiday Innin saunallisessa sviitissä. Myöhemmin lähdimme tyttöjen kanssa viettämään riehakasta viikonloppua ystäväisemme luokse Espooseen. Samaisen viikonlopun aikana täällä Jyväskylän suunnalla yksi parhaimmista ystävistäni pullautti ihanaisen kummityttöni tähän maailmaan. Tammikuussa tuli käytyä myös Scandinavian Music Groupin keikalla Lutakossa. Muistelen myös, että tämä oli se maaginen kuukausi jolloin poikaystäväni rupesi ehdottelemaan rivoja eli yhteenmuuttamista.

Helmikuu

 Helmikuussa poissaolollaan loistava opinnäytetyö vähän muistutteli itsestään. Kaikki pakolliset kurssit oli suoritettu jo, mutta se pirulainen vaan roikkui ja roikkui. Helmikuussa asian eteen tuli tehtyä kuitenkin jotain ja saimmekin toimeksiantajan ja aiheen opparille. Ajatus oli kaunis ja jäi kuitenkin siihen. Työt ja muu elämä kiinnosti enemmän. 

 Maaliskuu

Maaliskuun aikana tuli ainakin pilkittyä ankarasti, kun kelitkin oli niin mahtavat :D Alkuvuoden kohdalla muisti ainakin pätkii aika huimasti. Kuukauden kohokohta oli Pacifique, johon tuli hankittua liput varmaankin pienessä pöhnässä. Ennakkoluulot tapahtuman suhteen olivat ristiriitaiset, mutta kyllähän siellä oli ihan pirun kivaa! Matkaseurana toimi Jamppa & Jomppa, sekä ystäväni alias punatukkainen paholainen. Seuraavana päivänä sitten viiletettiin kiireellä Jyväskylään ja viettämään kummityttöni ristiäisiä.

Huhtikuu

Huhtikuussa asioita alkoi tapahtua. Löysimme miehekkeen kanssa yhteisen asunnon, johon kirjoitimme vuokrasopimuksen, vaikka muutto olikin vasta toukokuun lopussa. Oli pelottavaa, että oma pieni kaksioni, jossa olin asunut yli kolme vuotta, pitäisi kohta tyhjentää. Oli myös pelottavaa, että pitäisi opetella asumaan toisen ihmisen kanssa. Tässä vaiheessa tuntemukset olivat riemun ja pelonsekaiset :D Huhtikuussa rupesin myös miettimään työpaikkaani. Pidin työstäni toimistossa paljon, mutta jotain siitä vain puuttui. En sitten tiedä olisiko se ollut paikalleen jämähtämisen pelko vai mitä, mutta asialle täytyi kuitenkin tehdä jotain.

Toukokuu

Toukokuussa tapahtui ehkä eniten. Toukokuun yksi merkittävimmistä hankinnoistani oli Crescentin pinkki pyörä, jonka ostin käytettynä Jyväskylän Polkupyörä torilta. Voi sitä iloa ja riemua, sekä sitä virnettä naamallani, kun sai huristella menemään omalla pyörällä. Toukokuussa lähdimme viettämään viikonloppua Turkuun. Retkiseurue koostui äidistäni, kummitädistäni ja tämän tyttärestä. Tästä tulikin mieleeni, että pitää varmaan toteuttaa samanlainen reissu tänäkin vuonna
Toukokuun lopussa olikin sitten tiedossa muutto uuteen asuntoon ja vanhan kämpän siivoaminen. Samana viikonloppuna muutti myös ystäväni Saara pois Jyväskylästä. Silloin oli pää ihan pyörällä, kun tapahtui kauheasti muutoksia niin lyhyessä ajassa ja päräytin monta kyyneltäkin Saaran lähdön kunniaksi. Kyllä, olen herkistynyt.
Kaiken lisäksi sain kuulla, että sain hakemani työpaikan ja voin aloittaa kesäkuussa. Siinäkin punnittiin pitkään, että oliko päätös nyt oikea ja paraneeko se vaihtamalla. Jälkeenpäin ajateltuna se oli oikea ratkaisu ja olen nykyään enemmän kuin tyytyväinen. En ennen tiennyt, että työssä voi viihtyä näin hyvin. Ja etenemismahdollisuudet ovat myös erittäin hyvät. Mutta kuten sanoin, niin toukokuussa tapahtui hirveästi muutoksia.

Kesäkuu

Kesäkuu meni suurimmaksi osaksi uuden työn pyörteissä. Vapaapäivinä tuli purettua muuttolaatikoita täynnä olevaa uutta kotia. Kun laatikot oli purettu, tämä tuntui oikeasti kodilta ja kaikki palaset vain loksahtivat paikalleen. Onnellisempi ei ehkä olisi voinut olla. Iloitsin järjettömän paljon parvekkeesta ja sinne istutetuista kahdesta yrtistä. Juhannusta tuli vietettyä kolme päivää Saimaalla seilatessa. Kuitenkin opinnäytetyö muistutteli edelleen itsestään, mutta asian eteen ei tullut tehtyä mitään. Aina oli liian kiire.

Heinäkuu

Heinäkuussa oli tiedossa poikaystävän synttärit, joita lähdettiin juhlistamaan vasta-avattuun Solo Sokos Hotel Paviljonkiin. Kaupunkilomailua siis parhaimmillaan! Heinäkuun ehdottomasti hauskin päivä oli myös se, kun lähdettiin käymään Hankasalmella vähän Hangan lavalla tanssahtelemassa.

Elokuu

Elokuussa lähdimme suurin odotuksin Weekend Festivaaleille Espoon Luukkiin. Yövyimme hotellissa Vantaalla, josta lähdimme liikenteeseen jo hyvissä ajoin ennen klo 15. Ajattelimme, että pääsemme festaribussilla paikalle mutta kilometrien jonot sai meidät valitsemaan taksin. No eipä auttanut. Suhteellisen lyhyt taksimatka kesti varmaan yli 4 tuntia ja maksoi maltaita. Taksilla emme päässet ruuhkien takia edes perille, vaan kävelimme loput 6 kilometria. Halleluja, voisin paasata tästä helvetin hyvin järjestetystä tapahtumasta varmaan ikuisuuden, sillä vieläkin verenpaine kohoaa kun muistelen tätä :D Pois pääseminen sieltä kaaoksesta oli vieläkin hankalampaa ;)



Syyskuu

Syyskuussa sain pienimuotoisen herätyksen sen suhteen, että opiskeluaika loppuu joulukuussa ja oppari on edelleen puolitiessä. Tästä alkoi töiden lomassa hirveä tykitys ja hermojen menetys. Syyskuussa minut myös vakinaistettiin töissä.


Lokakuu

Lokakuussa lähdettiin äidin kanssa jokavuotiselle reissullemme. Tällä kertaa lähdettiin Kreetan lämpöön kahdeksi viikoksi tuulettumaan. Tuli muuten tälläkin reissulla väännettyä sitä ihanaa opinnäytetyötä.

 Lokakuuhun mahtui stressin ja matkailun lisäksi myös omien synttäreiden juhlimista, sekä työpaikan virkistyspippalot Himoksella.


Marraskuu

Marraskuussa oli tiedossa vähän lisää pippalointia, kun oli Keskimaan pikkujoulut Paviljongilla. Puolessa välissä kuuta oli myös opinnäytetyön lopullinen palautus. Sen jälkeen oli kauhean huojentunut olo, vaikka mielessä välillä kävikin, että mitäs sitten tehdään, jos se ei menekään läpi tms? Opparistressin jälkeen alkoi joulubuumi ja piti ostaa hirveästi kynttilöitä ja söpö valkoinen joulukuusi. Lupasin myös itselleni, että tänä jouluna leivon vihdoin ja viimein itse pipareita ihan alusta loppuun.

Joulukuu

Joulukuussa oli vihdoin aikaa, joten lähdettiin poikaystävän kanssa Tampereelle juhlimaan vähän myöhässä vuosipäiväämme. Suuntana oli Sokos Hotel Villa ja majoituimme aivan huikeassa tornisviitissä, joka oli kahdessa kerroksessa. Tästä on pakko laittaa ainakin sata kuvaa <3
 Vuosipäivän kunniaksi saatiin huoneeseen myös kuoharia ja suklaata. Oli täydellinen viikonloppu.
 Joulukuussa kävin muun muassa vanhan ala-asteeni joulujuhlassa sekä Tellukan synttäreillä pippaloimassa.
Muistaakseni 10. päivä joulukuuta saimme ystäväiseni kanssa kuulla, että opinnäytetyö meni kirkkaasti läpi! Pari viikkoa tämän jälkeen tutkintotodistus tuli postissa ja nyt ollaan virallisesti restonomeja! Pitihän sitä sitten vetää opparikuoharit, oppariviinit ja niin edelleen...kyllä te tiedätte ;)
Äiti muisti minua halittavalla isolla siilillä <3 Valmistujaisjuhlat ovat todennäköisesti tiedossa helmikuun alussa. Onpahan ainakin aikaa suunnitella tarjottavia ja muuta mukavaa.
Kyllä kelpasi lähteä hyvillä mielin joulunviettoon, ensin Lappeenrantaan ja siitä sitten meitsin vanhempien luokse Vuonteelle.
Uudenvuoden kunniaksi leipasin meille valkosuklaapannacotta-ruutuja ja kylmäsavulohitäytteisiä suolakeksejä. Pelattiin party-aliasta, valettiin tinaa ja stalkattiin naapurin teinejä, jotka singautteli raketteja mihin sattuu :D

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin... mahtavaa tätä vuotta kaikille!

8 kommenttia:

Tellu kirjoitti...

Tellu tykkää tästä! Ja naapurin teineille olisi tosiaan pitänyt pitää pieni valistustuokio, huh :D

Anonyymi kirjoitti...

no oot sä vielä hengissä. kiva kuulla mitä oot touhunnu. kyselin jo Tellultakin missä vika kun et enää ollenkaan kirjottele. tosi ihania kuvia ja paljon tapahtumia on mahtunut sun vuoteen. on sulla kai ollu aika kiirettä.
onnea valmistumisesta!
anne

Rillu kirjoitti...

Ois pitäny vähän heiluttaa nyrkkiä ikkunasta ;)

Rillu kirjoitti...

Kiitos! Hengissä ollaan, helpottaa kummasti kun ei ole enää tuota opinnäytetyötä roikkumassa töiden ohella :)

Anonyymi kirjoitti...

KIva kuulla siustakin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa takaisin Rillu ja onnittelut valmistumisesta! Kirjottelethan vähän useemmin ;)

kati

Rillu kirjoitti...

Josko sitä tässä heräisi eloon pikkuhiljaa ;)

Rillu kirjoitti...

Kiitos! kyllä se täytyy yrittää ;]