tiistai 1. toukokuuta 2012

Juo kuravettä!

Vappu on selätetty, vaikka nyt tuntuu, että siinä kävi hieman toisinpäin. Tänään päivä kului mukavasti Rantasipin vappulounaan merkeissä. Pöydät notkuivat jos jonkinlaista sapuskaa ja saatoin syödä koko viikon tarpeiden edestä. Vieläkin on päällä aikamoinen ähky, mutta uhmasin äärirajoillaan kamppailevaa vatsalaukkuani herkuttelemalla pari sokerimunkkia.Syöminen on parastata maailmassa. <3
Eilen rakensimme tukikohdan Rillun luokse ja ryhdyttiin odottelemaan muita vappusankareita. Alkuperäinen tarkoitushan oli, että sinne tulisi ihmisiä kylään, mutta hurvittelimmekin lopulta  alkuillan kahdestaan. Tarjoilimme toisillemme erittäin herkullisia keitettyjä räjähtäneitä nakkeja, salaatteja, munavoilla kuorrutettuja minipiirakoita ja ruokailun lomassa tanssahtelimme villisti ympäri asuntoa. Harmi ettei meillä ollut yleisöä, jäivät meinaan paljosta paitsi. Pitkällinen odottelu (ja boolin tuhoaminen) palkittiin ja lähdettiin porukalla norkoilemaan kaoottiseen Kirkkopuistoon alias kirkkikseen. En löydä sanoja kuvaamaan puistossa vallinnutta tunnelmaa saati näköalaa, kun lapsukaiset mylläsivät puolipukeissa mutaisella nurtsilla. ;)
Design-jääpala
Iltani päättyi klo 23, kun Rillu myrkytti minut salakavalasti ja mun oli lähdettävä kotiin kärvistelemään vatsavaivaisena. Kaikenkaikkiaan vappuni oli oikein onnistunut ja hauskaa piisasi, mutta olen silti iloinen, että se on vain kerran vuodessa. :D

2 kommenttia:

Aino kirjoitti...

tosi suloiset vaatteet!:)

Tellu kirjoitti...

Kiitoksia paljon =) Ihanaa, kun saa hylätä talvikengät ja takit :D