tiistai 8. toukokuuta 2012

Kevättä kynsissä

Mummokalsarikynnet irtosivat jotenkin mystisesti, kun mieleni alkoi tehdä uusia kynsiä. Kynsipakissa oli läjä kertakäyttöisiä kynsimuotteja, joita uhmakkaasti päätin ryhtyä kokeilemaan ensimmäistä kertaa. Pikainen katsaus Youtuben tutorial-videoihin ja ei muuta kuin muotteja sovittelemaan omiin kynsiin. Omassa kynnessä oli pituutta jokunen milli eli eivät olleet ihan nysät. Muotteja tuskin voikaan ihan lyhyiksi nyrsittyihin kynsiin käyttääkään. Aikaisemmin olen käyttänyt vain liimattavia tippejä, mutta niiden reunat alkavat repsottaa ikävästi muutaman viikon kuluttua kynsien laitosta. Jännityksellä seuraan kuinka näiden viritelmien kanssa käy. Ensimmäiseen koettelemukseen kynnet joutuivat jo parvekekalusteita hioessa ja öljytessä, vielä ainakin näyttäisivät olevan tallessa. Aikamoisia iskuja poloiset saivat osakseen, joten onni onnettomuudessa. :D

Helppoa ei suinkaan tämä uuden opettelu tälläkään kertaa ollut. Muottien asettelu tuotti päänvaivaa ja ne irtoilivat tuon tuosta. Lisäksi niitä oli hirveän vaikea saada ikäänkuin suoraan linjaan oman  kynnen kanssa. Vaikea selittää, mutta oman kynnen ja muotin alkupään kohdalle jäi ihmeellinen "porras". ja kynsistä tuli sen vuoksi profiililtaan varsin epämuodostuneet. Levittelin useamman kerroksen geeliä, jotta kynnen kärki tulisi riittävän kestäväksi ja geeliä tuntui hupenevan älyttömän paljon. Olisi voinut ottaa kuvan muottien irrotuksen jälkeen, koska muotoilun tulos oli aika hämmentävä. Onneksi viilalla sai tilanteen pelastettua, ylimääräiset sakarat poistettua ja kynnet ovat nyt sen muotoiset kuin pitääkin.  

Sellaisen huomion ehdin jo tehdä, että tällä tekniikalla tehtynä kynnet näyttävät leveyssuunnassa sirommilta kuin tipeillä tehtynä. Sehän on ainoastaan vain positiivista! Sivusta päin kynnet ovat vähän erikoisen muotoiset tai lähinnä poikkeuksellisen muodottomat. Suodaan se kuitenkin anteeksi kyseessä ollessa muottiharjoituskerta. ;)

En yhtään tiedä kuinka kauan nämä pysyvät kiinni sormissa ja siksi vähän hirvitti nähdä vaivaa koristeluissa, jos ne sinkoilisivat heti irti. Edelliset tuotokset kuitenkin olivat niin karmeat, oli pakko loitsia jotakin mieltäylentävää. Koristuksiin käytin keltaista glitterdustia ja keltaista isompaa hilettä, hopeista glitterdustia, mustaa tylliä ja mustia isoja hileitä. Keltaisista kynsistä olinkin haaveillut jo pitkään! Oikeasti mun piti tehdä turkoosit koristelut, kun hankin Sinooperistä ihanan kirkaanväristä glitteriä, mutta se saa jäädä toiseen kertaan. Tälläiset ampparit niistä sitten tuli:
Pitkästä aikaa olen tyytyväinen koristeluihin ja tuntuu ettei näitä tarvitse piilotella nyrkkien sisällä. Mitäs te tuumaatte? :D

4 kommenttia:

M kirjoitti...

noniin, säkin kokeilit sit tehä ilman tippejä! :) tuli aika keväisen oloiset kivat, keltaiset kynnet. :) me like.

Tellu kirjoitti...

Joo taisin alunperin innostua siitä sun samasta aiheesta olevasta postauksesta :D Saas nähdä kuinka kevätkynsien käy ;)

PETRA kirjoitti...

hienot tuli! mä en ite osaa mitenkään käyttää noita muotteja... tosin veikkaan että suurin syy on mun liian lyhyet omat kynnet, kun tosiaan tulee niin iso 'porras' siihen ettei sitä pelasta mikään :D ensimmäisillä yrityksillä onnistuin vieläpä irroittamaan sen geelillä tehdyn kärjen samalla kun poistin muottia, hmmm... -.-

Tellu kirjoitti...

Kiitos :) Taitaa olla mullakin tää muottien kokeilu tässä, yksi kynsi nimittäin irtosi jo! :D Kuulostaa tutulta tuo miten sulle kävi, sitä geeliä taisi olla liian ohuesti, että se geelikärki irtosi muotin mukana. Tulipahan ainakin kokeiltua :')