maanantai 18. kesäkuuta 2012

Yöllinen satama

Herranen aika, mihin nämä päivät taas kuluvat? Viikonloppuna kävimme kurkkaamassa Sataman Yön tunnelmaa, mutta emme innostuneet sentään hankkimaan pääsylippuja keikka-alueelle.  Muistelimme Rillun kanssa erästäkin vuotta, jolloin tässä samassa tapahtumassa onnistuimme bongaamaan Laurin Tähkän jalat, miettikää!!!11 Sitä muistelemme varmasti vanhoille päiville saakka. ;) Illan aikan esiintyneet tuntemattomat artistit eivät tehneet kuitenkaan niin suurta vaikutusta, ei edes Kaija Koo onnistunut viekoittelemaan meitä puoleensa. Odotimme Jamppaa saapuvaksi risteilyltä ja parkkeerasimme porukalla allaolevan paatin kannelle nauttimaan illasta. Ilta olikin vallan rattoisa! <3
Viikonlopun aikana uskaltauduin myös saunomaan varmaan monen kuukauden tauon jälkeen. Vieläpä tunnelmallisessa rantasaunassa! Saunassa istuminen on kivaa, mutta jotenkin työlästä kauhean kuumuuden takia. Yleensä mun saunominen on sitä, että istun 5 minuuttia alalauteilla nihkeässä lämmössä ja painelen pois :D Kauniin kesäisen illan kunniaksi sonnustauduin reippaaseen vihreään puuvillamekkoon, joka materiaalinsa puolesta sopii hyvin helteeseen. Alkuunsa vähän epäilin mekon väriä, mutta vaihteluvirkistää ja kaikkeen tottuu. Kunpa jostain löytäisin tälläisen vastaavan valkoisena tai beigenä.
Lähetti toi mulle just sekunti sitten kotiovelle asti tilaamani uudet kynsigeelit, joten taidan syventyä niihin. Seuraavaksi palailemme varmaan kynsien merkeissä, koska toistaiseksi tuntemattomat juhannushumut ansaitsevat omat (ehkä räiskyvät neonväriset) kyntensä. ;)

Ei kommentteja: