perjantai 28. syyskuuta 2012

Heihei kesäkelit!

Syksy on tainnut tulla jäädäkseen. Tähän asti olen tepastellut onnellisena avokkaat jalassa, mutta viimeaikoina kenkävalintani on saanut ihmisiltä suorastaan jännittäviä katseita.  Tästä tein päätelmän, että avokaskelit taitavat olla ohi. Eihän tuolla ole edes vielä pakkasta! ;) Pakko varmaan aloittaa syyskenkien suuretsinnät, sillä mulla ei ole pienintä aavistustakaan mihin olen ne varastoinut. Ehkä joku turmeltunut sielu on vohkinut ne, ja saan ostella uusia hyvällä omallatunnolla. No ei kai sentään. Tässä olkoon  tämän vuoden viimeinen asukuva, baltsut jalassa. :D
Kokkailin meille pitkästä aikaa hampurilaisia, hyviä olivat. Kotitekoisten hampureiden väliin on aina ihan pakko ahtaa liikaa täytteitä ja lopulta teoksen syöminen on melkein mahdotonta, ainakaan siististi. Tein pihvit itse, paistoin ruisleipien väliin sipulia ja munia. Kastikkeitakin löytyi useampaa sorttia, kuten asiaan kuuluu. Ranskisten tilalle kehittelin valmiissa (peruna)mausteseoksessa ja ruokaöljyssä pyöriteltyjä porkkanoita, joita paistoin 200-asteisessa uunissa puolisentuntia. Aijai! <3

Huomenna illalla olisi kaverin synttärikekkerit, joissa lähdetään piipahtamaan. Eipä ole viimeaikoina tarvinnut itseään hirveästi ehostella ja hiuksia kuositella, joten pieni laittautuminen tekee vain terää...

Ei kommentteja: