sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mukavia hetkiä

Aurinkoisen sunnuntain kunniaksi sain meille päivähoitoon pienen mustan karvapalleron. Kyseessä on kaverini koira, joka on kerrassaan hurmaava tapaus! On vähän hankalaa kirjoittaa tätä, kun toinen myllertää näppäimistön päällä sylissä. :D Kissoilla on ollut vähän ihmettelemistä, kun pikkukoira olisi niin loputtoman kiinnostunut niistä. Vilma ottaa tilanteeseen nähden poikkeuksellisen rennosti ja pötköttelee samalla sohvalla koiran kanssa, mutta katsoin parhaaksi sulkea Misun makkariin rauhoittumaan ettei tapahdu vahingossakaan kynsienpaljastelua tai vastaavaa väkivallantekoa. Misu vain sähisi koiralle ja häntä oli kuin pöyhkein pölyhuiska konsanaan. Soo-soo. Nyt se taitaa lymyillä sängyn alla.
En osaa valita kumpi näyttää järkyttyneemmältä ;)
Lauantaina oli tähän astisista jumppailuista ehkä fyysisesti haastavin eli bodypump, kivaakin siellä oli! Jaksoin yllättävän hyvin vetää koko tunnin surkastuneilla lihaksillani, vaikka viimeisen vartin aikana alkoi vähän piiputtaa.  Onneksi painot sai säädellä itse täsmälleen sopiviksi, joten nappasin pienimmät painot tangon päihin. Tänään onkin havaittavissa koko vartalon kattavaa jumitusta ja liikkuminen on hieman työlästä. Mutta kyllä tämä on kaiken tuskan arvoista, odotan tohkeissani jo seuraavaa pumppituntia. Olen tainnut tulla vähän pöpiksi, sillä haluaisin olla kokoajan pomppimassa milloin milläkin tunnilla. :P Surautin ennen rääkkiä pirtelön Valion mansikkaisesta proteiinirahkasta, banaanista, monijyvähiutaleista ja maitotilkkasesta.
Lauantai-iltana vietettiin kaverin synttäreitä. Vein hänelle lahjaksi kristallein koristetun sydämenmuotoisen kynttilälyhdyn, jonka voi ripustaa pitkällä ketjulla kattoon tai ikkunaan. Pakettiin ujutin vielä erilaisia tuoksukynttilöitä, mutta eipä tuosta komeudesta tämän kummempaa kuvaa tullut otettua. Mun on varmaan pakko hakea itsellekin samanlainen lyhty koristeeksi, sen verran se huutelee nimeäni. :D

6 kommenttia:

anna kirjoitti...

Tosi ihana ja nätti asu:) Tollanen siro vyö näyttää satakertaa paremmalta sun vyötäröllä kuin sellainen paksu teinivyö:)

Tellu kirjoitti...

Kiitoksia! :) Olen samaa mieltä sun kanssa tuosta vyöasiasta, vaikka useammin päälle eksyykin sellainen paksu vyö :D

Heta kirjoitti...

Misu on järkyttyneempi ja vakava:D niinkuin aina:) Mitääöäöä mitkä työt missä! et oo keretonu miulle:D!

Tellu kirjoitti...

Vanha kunnon Misukka! :D

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kysyä että olitko sunnuntaina Varkauden ABC:llä ? :D Kun oli IHAN sun näkönen tyyppi mutta en oo kuitenkaan yhtään varma.. :D

Tellu kirjoitti...

Voi ei, olinhan se minä sinisessä takissani ja väsyneempänä kuin koskaan! Hahah, hurjaa! :D