maanantai 8. elokuuta 2011

Vamoooos

Hei ystävät, tänään tarjolla olisi melkoinen kilometripostaus hirmuisella kuvamäärällä kuorrutettuna. Loogisinta lienee aloittaa lauantaisista jäätelöpirtelöjuhlista. Huomaattekos, että löysin tekstin yliviivaustoiminnon? Lauantai-ilta hurahti varsin leppoisasti pirtelöä myllyttäessä ja herkkuja mussuttamalla. Baariinkin selvittiin, mutta enpä siellä kauaa viihtynyt. Pitäisi varmaan vaihtaa maisemaa tai keksiä jokin baarissa ramppaamisen korvike, sillä siellä mölyssä töröttäminen ei vaan nappaa. Valmiiksi aina ärsyttää maksaa taksimatkat ja sisäänpääsyt narikoineen, kun tietää miten lyhyen aikaa siellä viihtyy. :D
Sainpas leivottua!

Pirtelöön laitettiin erimakuisten jätskien lisäksi banaania, maitoa ja hieman terästystä, jos mieli sitä teki. Erityisen hyväksi makusekoitukseksi totesin banaanin ja tiikerijäätelön, jota suosittelenkin maistettavaksi! ;)
Sunnuntaina piti käydä harjoittelemassa ensiviikkoista Lapin matkaa varten virvelin käyttöä. ankarissa olosuhteissa  Kiinnostavaa eikö! Lähden tosiaan viikoksi poikaystävän kanssa Lappiin ja viikon aikana on tarkoitus käydä retkellä Ruotsin sekä Norjan puolella. Siitäpä kuitenkin kuullaan lisää myöhemmin!
Ääliö kalassa :D
Ja koska olin kiltisti marisematta kauheasti kalattoman kalaretken aikana, käytiin illalla syömässä vatsat täyteen ravintolassa ruokaa. Alemmassa kuvassa yritän esitellä uuden muhkean neuleeni syvintä olemusta. En ole kuitenkaan varma onnistuinko siinä. ;)


Nyt alkaa ottaa pattiin ja on pakko ruveta loitsimaan jotakin nopeaa ruokaa ennenkuin poltan päreeni täysin. Heihei!

Ei kommentteja: