sunnuntai 21. elokuuta 2011

Omaa kivaa

Lauantaina piti käydä keskustassa vain pikaisesti kahvilla ja nähdä kavereita. Piti mennä aikaisin nukkumaan ja sitä rataa, tiedättehän.

Lopulta ilta kuitenkin meni niin, että olin melkein kellon ympäri liikenteessä aamuun asti. Passionin ja Ruman kautta päädyttiin lopulta Brahan, jossa tanssittiin villisti pilkkuun asti. Koko tämä ilta vain ja ainoastaan veden sekä kokiksen voimin ja oli ihan pirun hauskaa! Ajattelin huvikseni pitää tipattoman kauden, sillä alkoholi ei vain yksinkertaisesti maistu. Hauskinta tässä oli, että pari kaveriani epäilivät vahvasti selväpäisyyttäni eilen ja vielä jopa muutamaan otteeseen. Minkäs sille voin, että omaan alhaisen huumorintajun, saatan seota ja olla varsin kovaääninen, kun innostun.

Eilisen kuteet. Tarkoituksena tosiaan oli kahvittelu, ei ankara bailaaminen. Mutta hyvin luonnistui illanvietto pienestä alipukeutumisesta huolimatta.
Siis jos verrataan, että viime reissulla sentään yritin.
Käytiin myös Passion Foodissa syömässä porukalla. Lopulta jengi vähän hajosi ja lakosi, niin jatkettiin vain Jampan & Jompan kanssa hurjaa menoa.

"Rita, otetaan meistä ja sun isosta takapuolesta sellanen kimppakuva ton peilin kautta"..... selkee hei!
Saatan siis jatkaa tätä tipatonta pidempääkin, sillä olen tehnyt viikonloppuisinkin kaikkea todella fiksua. Olen muun muassa harrastanut sulkapallon pelaamista puolen yön jälkeen tuossa läheisen koulun pihalla. Viikko sitten tuli grillattua paketillinen makkaraa Mäki-Matin perhepuistossa (tämäkin tapahtui tietenkin yöllä). Risut nuotiota varten kerättiin muuten pilkkopimeältä harjulta. Makkaroista tuli vähän mustia, mutta muuten oikein maukkaita :D Survivors!

1 kommentti:

S kirjoitti...

Mitkä nilkkurit sulla on jalassa?

pikkumustissa.blogspot.com

käy laittamassa vastaus mun blogissa, en taida muistaa tulla tarkistamaan vastausta täältä :)

xx H