perjantai 30. maaliskuuta 2012

Vapaata aikaa

Olikos kukaan eilen katsomassa ihanaa Chisua Jyväskylän Paviljongilla? Olin onnesta soikeana, kun eilinen keikka oli katsottavissa istumapaikoilta, eikä tarvinnut olla seisomayleisössä tönittävänä ja tallottavana. Jälleen kerran, esitys oli mitä mahtavin ja saimme nauttia hyvästä musiikista runsaan puolentoistatunnin ajan.  <3
Viikonlopun rientoja ajatellen tein muutama päivä takaperin uudet kynnet. Olisi voinut jättää tekemättä, koska innostus ei ollut ihan sitä luokkaa kuin yleensä kynsiä näprätessä. Lopputulos ei miellytä, mutta kaipa näitä voi yrittää hetken katsella. Tällä kertaa halusin jotain värikkäämpää ja pääsyin "yllättäen" pinkkiin glitteriin. Väri on ihan söpö ja silleen, mutta se jotenkin tökkii nyt. Oranssi olisi ollut parempi. Tai vaikka keväinen vaaleanvihreä :D
Piti ihan ottaa välivaiheesta kuva, kun olin ahtanut kynsiin jos jonkinlaista töröttävää ja sojottavaa hilettä ja koristetta. Tästä ei voi selvitä muuten kuin ankaralla viilauksella :D Siistimisen ja koristelujen jälkeen tuli valmista. Mulla on vähän vissiin inspiraatio hukassa, kun teen aina vaan noita tiikeriraitoja. Niitä on vain niin helppoa ja nopeaa tehdä, että turvaudun niihin kerta toisensa jälkeen:
Lopuksi piti vielä näyttää parit kulhot, mitkä löysin edullisesti ja vieläpä käyttämättöminä Huuto.netistä. Mulla on entuudestaan Iittalan Taika-sarjan musta-valkoisia kulhoja, mutta keksin innostua näistä valkoisista 0,6l kokoisista. Tekisi mieli hommata vielä pari musta-valkoista isoa lautasta. Mutta joo, tässäpä nämä uudet ihanaiset:
Huomenna voisi piipahtaa katsomassa Tyyli ja Hyvinvointi-messutjen tarjonnan sekä Vapaa-ajan messuosaston. Illasta ohjelmassa on ravintolassa herkuttelua ja baarissa humputtelua, joten niitäpä sitten odotellessa! Nyt menen valvomaan valkosipulimajoneesin valmistusta, heippa!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ihanat nuo kulhot :)

Tellu kirjoitti...

Ne on kyllä kauniita =)<3

Jenniemi kirjoitti...

Omnomnomnom donitseja. Upiat kynnet taas!

Tellu kirjoitti...

Hyvä, kun yhden donitsin kykeni syömään...aika tuhtia tavaraa :D Ja kiitos!

Laura kirjoitti...

Tosi kiva sun asu! Ja noi kynnet, wau... En osaa ite tehä mitään kynsilleni, mitä nyt vähän lakata...

Kivaa viikkoa!
Laapa
laapalaura.blogspot.com

Tellu kirjoitti...

Laapa: Kiitoksia paljon! Aurinkoista viikkoa sinullekin =)

Anonyymi kirjoitti...

oi! Ihanat kynnet! :)

Tellu kirjoitti...

Kiitoksia, aika imelät ;)