torstai 23. elokuuta 2012

Ripsipidennys +/-

Ajattelin tehdä ripsipidennyksistä ihan oman postauksen, joten täältä pesee. Ripsipidennyksiä olen käyttänyt pian jo kahden vuoden ajan, eikä loppua näy. Otin ripsipidennykset ensimmäistä kertaa jännityksen sekaisin tuntein, enkä oikein tiennyt mitä niiltä odottaa. Kun ripset olivat valmiit sain kurkistaa niitä heti peilistä. Muistan olleeni jopa hieman pettynyt, koska lopputulos oli kovin luonnollisen näköinen. Luonnollisuudessa ei ole mitään vikaa, päinvastoin! Mutta en halua maksaa jostakin teennäisestä näyttääkseni luonnolliselta ja olevinaan piilotella sitä tosiasiaa, että kehossani on jotakin feikkiä. Alkuun on hyvä todeta, että olen jäänyt näihin koukkuun ja ihan kunnolla. Pitäkää koukuttuminen mielessä ennenkuin astelette kauneushoitolaan hankkimaan räpsyttimiä. ;)

Ripsipidennyksiä päädyin kokeilemaan lähinnä siksi, että minua on siunattu lähinnä ripsien olemattomuudella. Meikkitaitojeni ansiosta takia olen näyttänyt lähinnä pandalta ja tekoripsiä en ole koskaan oppinut käyttämään. Pidennysten myötä olen vähentänyt silmien meikkausta, koska pelkät ripset ja sipaisu vaaleaa luomiväriä tuntuvat riittävältä. Kaivelin koneelta muutaman kuvan, joissa silmät on meikattu ripsarilla sekä silloin kovassa käytössä olleella nestemäisellä eyelinerilla. Kuvista ilmenee, että varustukseni on aika maltillinen. :D
Seuraavilla kerroilla mulla vaihtui ripsienlaittaja, jolle varailinkin huoltoaikoja kerran kuussa, koska olimme samalla aaltopituudella halutun lopputuloksen suhteen. En tiedä ymmärtääkö monikaan, että ripsipidennykset tarvitsevat säännöllistä huoltamista, korjaamista ja täydentämistä pysyäkseen hyvännäköisinä ja edustavina. Niinkin turhamaiseen asiaan kuin pitkät ja upeat ripset saa työnnettyä rahaa ihan tuhottomasti. Liikkeessä  asioidessani uusista ripsistä sai maksaa yli 100€ ja tiukasta opiskelijabudjetista oli liiettävä 50 €/kk niiden huoltoon. Huoltojen hinnan vuoksi huoltokertojen väliä tekee mieli pitää mahdollisimman pitkänä, mutta harvat ja sojottavat ripset ovat masentava näky. Lopulta liikkeessä laitetut ripset eivät enää miellyttäneet mun vakkarikosmetologin vaihdettua työpaikkaa, joten sattuman kautta tutustuin onneksi kotonaan ripsiä tekevään tyttöseen. Hänellä kävinkin piiiitkän aikaa, kunnes siirryin kaverini hoteisiin.

Harmillista, että ripset eivät pysy ikuisesti silmissä vaan karisevat sitä mukaa, kun omakin ripsi irtoaa. Ripsien liimaukseen käytettävät liimat ovat todella tiukkaa tavaraa ja useimmiten ripsienlaittopäivän silmäni punoittavat hieman ja laiton jälkeen vuotavat jonkin verran. Joskus enemmän, joskus eivät laisinkaan. Käytettävät liimat ovat verrattavissa lähestulkoon pikaliimoihin, mikä toisaalta ei ole kovinkaan yllättävää. Milläpä muulla saisi hamaan ikuisuuteen saakka kestävän liimauksen?
Gambiassa rähjääntyy!
Huolto huollolta ripsistäni tuli vain isommat ja tuuheammat. Pian timantitkin astuivat mukaan kuvioihin. Timantithan ovat tyttösten parhaita ystäviä ja lopulta niitäkin oli kimaltava kolmen kappaleen rivi kumpaisessakin silmässä. Haluan ripsiltäni ennenkaikkea näyttävyyttä, joka toteutuu 15 mm mittaisten pidennysten, tuuheuden ja koristetimanttien avulla. Voin kuvitella miten jotkut taivastelevat näitä, mutta 99,9% olen saanut vain kehuja ja ihasteluja. Terveellä järjellä ajateltuna en voi pitää näitä varmasti ikuisesti. Pitkällä välillä voimakas liima saattaa altistaa allergioille sun muille, vaikka eihän ripsiä oikeasti ihoon liimata. Vain ripsen päälle. Silmätulehduksia en ole näiden parin vuoden aikana saanut, mutta olen kuullut kyllä muutamista epäonnisistakin. Epäonnisista, joille on tullut silmätulehduksia tai silmäluomiin ihottumaa, pieniä rakkuloita ja muuta ihoärsytystä, jolloin pidennyksistä kannattaa hankkiutua eroon ja vikkelästi! Kovin hyviä kuvia en räpsyistä löytänyt, joten seuraavan kuvan ylemmät ripset eivät ole ihan uunituoreet. Kuvasta näkee hyvin milten osa ripsistä alkaa repsottaa alempana kuin muut. Huollossa käyn n. 3-4 viikon välein.

Onko teillä omakohtaisia kokemuksia epäonnistuneista ripsipidennyksistä?
Ripsien kanssa oppii elelemään varsin nopeasti. Muutama pikku seikka kuitenkin kannattaa muistaa. Meikkejä ei kannata putsailla öljypitoisilla putsareilla, koska rasva liuottaa ripsiliimaa ja ripset saattavat karkailla ennen aikojaan. Vinksottavia ripsiä ei kannata nyhtää väkisin irti, vaikka miten ärsyttäisi. Siinä rytäkässä irrottaa väkivalloin myös oman ripsen.  Toisinaan jokunen ripsi saattaa sojottaa miten sattuu ja ikäänkuin hangata silmää/luomea, mutta se menee nopeasti ohitse. Muutaman kerran olen herännyt yöllä siihen, kun pidennysripsi on pyörähtänyt silmäluomen alle ja olen lähtenyt sitä vessaan kaivelemaan pumpulipuikon avustuksella. Kerran puolet toisen silmän ripsistä nirhautui varsin kivuliaasti irti, kun katselin telkkaria miehen kainalossa ja hän päätti vyöryä naamani päälle. Siinä vaiheessa alkoi pieni epätoivo hiipiä, kun osa omistakin ripsistä irtosi kokonaan. Sen kummempia vaikeuksia en ole kohdannut. Mitä vähemmän ripsiä sörkkii ja härkkii, sitä pidempään ne kestävät siistinä.

Kuinkas omat pikkuripseni ovat jaksaneet tämän parin vuoden ajan? Alla on eilen otettu kuva, kun pidennykset on poistettu - onneksi vain hetkeksi. Kyllähän tuolla noita ripsiä näyttäisi edelleen kasvavan ja ripset ovat todella lyhyet. Kun  muistelen ripsiäni ennen pidennysten tuloa, en koe kärsineeni ripsien menetyksestä sen kummemmin. Lyhyet ne ovat aina olleet ja tulevat olemaan. Odotettavissa on omien ripsien turmeltumista varsinkin, kun pidennyksiä käytetään pitkiä aikoja yhtä soittoa. Luonnonripset ovat kuitenkin niin hauraita, että niiden päälle liimalla kiinnitetyt synteettiset pidennykset tuovat painoa jonkin verran ja saattavat nopeuttaa oman ripsen irtoamista. Kaiken järjen mukaan omien ripsien ei pitäisi harventua pidennysten käytöstä, mutta ripsien lyhenemiseltä/katkeilulta ei voi välttyä. Kun tottuu kauniin kaareviin, mustiin, paksuihin ja pitkiin ripsiin, karu totuus omista ripsistä lyö äkkiä vasten kasvoja, koska eivät ne ole ikinä olleet tai tule olemaan saman veroiset kuin nuo keinotekoiset kaunistukset. Kuvitelkaapa sama asia hiuspidennysten kanssa: sinulla on upea tuuhea, kenties pitkäkin tukka, mutta pidennysten poiston jälkeen hiuksesi näyttävät vaatimattomilta.

Pitää vaan hyväksyä, että pidennysten poistuttua joskus kauheana päivänä en näytä enää yhtään miltään.  Kyllä sitä hetken jaksoi naureskella radikaalisti muuttuneelle kasvojen ilmeelle (tai mitäänsanomattomuudelle), mutta oikeasti mua kammottaa ajatus ottaa nämä pois ja jatkaa siitä luonnollisemmassa lookissa. Tiedän ettei kukaan ole kiinnostunut mun tai kenenkään muunkaan ripsien pituudesta, mutta kyllä siinä totutteleminen tulee olemaan. Pitäisi ehkä yrittää vieroittautua tälläisistä turhamaisista asioista, mutta monen vuoden käytön jälkeen se on h-e-m-m-e-t-i-n vaikeaa.
Nuo kuvat nähtyään ei tarvitse montaa kertaa miettiä laittaako pidennykset  takaisin vai ei. Jotkut ovat kyselleet miksen kasvata ripsiäni ripsiseerumeilla. Tunnetuimmat seerumit lienevät Neulash tai Revitalash. Asiaa jonkin verran viimeaikoina tutkittuani haluan ehkä pysyä kaukana niistä. Nämä kaksi edellämainittua tuotetta toimivat kuvamateriaalista päätellen tehokkaasti. Lopputuloksena on moni saanut mielestäni kummalliset hapsottavat ja kärpäsen jalkoja muistuttavat ripset. Pitkät ripset on kivat joo, mutta en ole täysin vakuuttunut seerumien todellisista vaikutuksista. Toiseksi jotkin seerumit sisältävät silmänpainetaudin hoitoon käytettäviä ainesosia. Ei välttämättä suoraan kyseistä ainetta, mutta hyvin samankaltaista samoin ominaisuuksin toimivaa johdannaista. Asiantuntija en tässä asiassa tietenkään ole, joten asiasta kiinnostuneet voivat käydä kurkkimassa seuraavia linkkejä INCImix-blogiin:

http://incimix.wordpress.com/2012/01/19/ripsiseerumi-revanssi/

Jokainen on vapaa työntämään itseensä mitä aineita haluaa, mutta näiden tietojen varjolla seerumin käyttöön ehkä aukeaa uusia näkökulmia. Samalta sivustola löytyy tietoa myös ripsiliimoista yms tököteistä. :)

Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän ripsipainotteisen sekamelskan!

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onhan nuo tosi nätit ja sopii sulle hyvin!

Henna kirjoitti...

Voi ei, mä just yks päivä katoin kuvia kun mulla oli vielä Ripset<3 Miksi, oi miksi mä otin ne pois? Joojoo, samasta syystä kuin hiustenpidennyksetki; liikaa vaivaa ja rahanmenoa. Mutta oih, kun ne timantitki oli niin kauniit... Ehkä vielä jonain päivänä.

Tellu kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos! Ripsipidennykset päässä näyttää kyllä ihan eri ihmiseltä :D

Henna: Ounouu! Kyllä noiden ylläpito vie pitkän pennin, samoin kuin juuri hiuspidennyksetkin tai rakennekynnet. Toisaalta ne ovat olleet kaiken vaivan arvoiset, vaikka välillä tulee mietittyä, että onko ne kuitenkaan ihan pakolliset ;)

Brittney kirjoitti...

Ei ne ripsipidennykset vahingoita omia ripsiä jos on oikein laitettu :)
Näin ainakin mulle on sanottu. Se joka laitto siinä samalla niitä ripsiä mulle, puhu kuinka hällä on ollu monta vuotta putkeen ne pidennykset eikä sen ripsille oo mitään tapahtunu.

Ite inhosin kun ei voinu suihkuun mennä normaalisti eikä naamaa pestä. Ja ai juma ku pari kertaa meni sellane silmään....

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin ihan mielenkiinnosta kokeilla noita ripsiseerumeita, olishan tuo hauska nähdä toimiiko ne ja miltä näyttäsin sellasilla ripsillä.
Netissä on vaan juttuja, että seerumit voi mm muuttaa oman silmän väriä ja että ne yritetään kieltää EU:ssa. Joten taitaa kokeilut silti jäädä väliin..

PETRA kirjoitti...

ite oon tottunu menemään päivät pitkät ilman ripsaria, kun en sitä arkena jaksa käyttää vaikka bileisiin ja viikonlopun viettoihin se on ehdoton, sen verran paremmalta näytän sen kanssa :D nyt kyllä houkuttelee noi pidennykset, tuttava (ammattilainen) tekisi mulle edullisesti... ja ei haittaisi vaikka omat ripset kärsisivätkin hieman sillä olen tottunut juurikin ilman mitään ripsaria ja muita olemaan :) noi sun on kyllä todella ihanat ja näyttävät!♥

PETRA kirjoitti...

ai niin piti vielä kysyä että mitä mieltä miehesi on noista räpsyttimistä? :D oma poikaystävänihän sanoi repivänsä ne pois päästäni yöllä jos laitan.......... :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos viittauksesta :) Mulla on tänä iltana edessä ripsienpoisto, saa nähdä miten onneton näkymä sitä on itseä taas vuoden jälkeen vastassa!

Anonyymi kirjoitti...

tuohon br -kommenttiin, että oon ihan erimieltä. siihen ripseenhän laitetaan liimaa ja ihan varmasti ainakin itselläni oli ripsien poiston jälkeen tuloksena lyhyemmän ja ohuemmat ripset.

Brittney kirjoitti...

Höh :o

Tellu kirjoitti...

br: Niin mullekin liikkeessä toitotettiin, mutta moni tuntuu olevan asiasta eri mieltä. Nettikin on täynnä tynkäripsikokemuksia, jos niihin on uskominen :D Suihkussa ripsien kastelu on kyllä melkoisen inhottavaa, yritänkin välttää sitä. Joskus tekis mieli myös hangata silmiä ihan kunnolla, mutta sekös vasta inhaa ois :P

Anonyymi: Noita juttuja on aika paljonkin, kun alkaa tutkia. Ei mua silmien värin muuttuminen haittaisi, mutta ei se todellakaan ihan terveelliseltä aineelta kuulosta, jos se oikeasti niin vaikuttaa :S

PETRA: Ripsipidennykset korostaa kasvoja kyllä kivasti, tulee silmiinkin vähän eloa. Kokeile ihmeessä, saahan ne ripset sit pois jos et niistä välitäkään! :) Ja kiitos, kovasti ovat mieleeni! <3 Olin yksi kerta hetken ilman ripsiä ja se sanoi mun näyttävän sairaalta ilman niitä, kertoo varmaan tarpeeksi? :D:D:D

Incimix: Kiitos itsellesi kiinnostavista kirjoituksista :) Toivotan henkisiä voimia ripsienpoistoon! :D

Anonyymi: I think so too. Onhan siinä myös vähän optista illuusiotakin, kun tottuu kunnon räpsyttimiin ja äkkiä onkin riisuttu niistä. Oli miten oli, onneksi ripset kasvavat takaisin, joskin aika hitaasti :D

Anonyymi kirjoitti...

No huhhuh!!
Oon ollu aikeissa hankkia ripsiseerumia, mutta kun oon käyny kattomassa kuvia sisäänpäin kääntyneistä ripsistä, ja glaukoomaan erikoistunut lääkärikin varoittaa leikkimästä terveydellä, niin en sitten taidakaan kokeilla. Tää on ollu tosi hyvä postaus, koska asioita on käsitelty monelta kantilta.
Ei mun ripset oo pitkät vaan ihan normaalit ja mascaralla käsiteltynä ne on ihan kivat joten en kyllä halua ripsien takia menettää terveyttäni.
Hanna

Tellu kirjoitti...

Sanos muuta! Kiva jos postaus oli mieleesi! :)

Julkisesti tunnutaan vain hehkutettavan noita ripsiseerumeja ja niiden vaikuttavia tuloksia. Toimivathan ne niin kuin lupaavatkin. Moni ei varmasti tule miettineeksi tätä "pikku" yksityiskohtaa, mitä seerumin käyttö voi pahimmillaan aiheuttaa. Itselläni ei ole kokemusta minkäänlaisista ripsienkasvattajista, mutta ahkerasti googlailemalla alkaa löytyä monenlaista infoa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Mä olen käyttänyt jotain Talika-merkkistä ripsienhoitojuttua, se ei taida olla ihan samaa kamaa kun noi kalliit seerumit. Ripset ei oo kasvanu omituisen pitkiksi, mutta ovat kyllä vahvemmat, eivät katkeile niin paljon. Jostain olen joskus kuullut että jos laittaa vaseliinia yöksi, niin ripset eivät katkeile, ja vaikuttavat siten tuuheammilta ja nätimmiltä.

Kaksi kertaa olen kokeillut pidennyksiä, olihan ne toisaalta ihanat, mutta molemmilla kerroilla omat ripset kärsi ja pari kuukautta sai odotella että omat ripset olis taas normaalit.

Tellu kirjoitti...

Heips! Noita ripsiseerumeja taitaa olla olemassa jo aikamoinen litania ja lisää vaan tulee. Oma juttunsa onkin, että toimiiko ne vai ei. Hyvä, että seerumista on ollut jonkinlaista hyötyä sinulle! :)