Mukavuusalue kasvaa, kun sen ulkopuolella käy tarpeeksi usein

Olen totaalisesti koukussa sushiin! Oli aivan pakko viime perjantain kunniaksi käydä taas Ichiban Sushissa hakemaan vähän kotiin viemisiä.

Kämppikseni sanoi, että jossain päin Hakaniemeä olisi joku aasilainen kauppa, josta saisi ostettua merilevät, wasabit ja muut kunnolliset sushitarvikkeet. Olisi nimittäin aika kiva kokeilla tehdä näitä itse, ainakin kämppikseni tekemät oli toooooosi hyviä.

Lauantaina tuli lähdettyä myös vähän viihteelle, nimittäin Espooseen asti. Teemana meillä oli merirosvobileet.

Arvatkaa kuka vietti ensimmäisen tunnin ruokapöydän ääressä?

Itselläni oli aika tylsät vaatteet verrattuna joidenkin muiden vaatetukseen. Yhdellä tytöllä oli aivan ihana korsetti, ja nyt haluan itsekin sellaisen (valitettavasti siitä ei ole nyt kuvaa)!  Harmi vaan ettei sille varmaan tulisi kauheasti käyttöä, paitsi sitten tällaisissa teemailloissa.

Twister on ehkä paras peli ikinä! En ymmärrä miksei kukaan vaan koskaan halua pelata tätä. Pitääpä muuten hehkuttaa tähän väliin, etten ole IKINÄ hävinnyt tässä pelissä kenellekään ;)

Nämä bileet olivat oikeasti hauskat, koska siellä oli niin hyviä tyyppejä. Rehellisesti sanottuna en tuntenut näistä juhlista kunnolla ketään, kun menin sinne erään puolituttuni kanssa. Mutta nyt tunnen sitäkin enemmän aivan mahtavaa porukkaa. Tällä kertaa olin hyvin skarppina ja oikeasti tutustuin jokaiseen. Tavallaan siinä on aika suuri kynnys, kun lähtee esimerkiksi ihan vieraaseen porukkaan mukaan. Toisaalta siinä joutuu poikkeamaan omalta mukavuusalueeltaan aika paljon, mutta toisaalta taas nautin, kun pääsen tutustumaan täysin uusiin ihmisiin.

Tämä menee nyt kunnon itseanalyysin puolelle :D Mutta olen aina tykännyt lähteä yksin joka paikkaan, enkä ole ikinä tarvinnut ketään mukaan tuekseni. Kun kaikki ei ole enää tuttua ja turvallista, niin jollain tavalla siitä saa itsestään paljon enemmän irti, kun on "pakko" tutustua uusiin ihmisiin ja ympäristöön, eikä voi vain tukeutua kaveriin. Itse ainakin koen kehittyneeni paljon tällä saralla. Minulla ainakin on monta ystävää, jotka ovat sanoneet etteivät yksin muuttaisi toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. He ovat sanoneet sen johtuvan esimerkiksi joko uskalluksen tai itseluottamuksen puutteesta. Itselläni ei ainakaan ikinä ole ollut sellaista tunnetta, etten pärjäisi jossain. Toisaalta minua on kannustettu tähän ajatusmalliin jo nuoresta lähtien todella paljon. Enkä koskaan ole joutunut kokemaan olevani yksinäinen.

Jos jämähdän liian pitkäksi ajaksi paikoilleni, ilman uusia haasteita tai saavutuksia, ja tunnen, että arki vain toistaa itseään, silloin yleensä täytyy kehittää uusia kuvioita. Vain tällöin tunnen eläväni täysillä. En halua ikinä tuntea, että elämäni olisi vain ihan ok.
Olen myös tyytyväinen, että olen onnistunut toteuttamaan tätä ajatusmaailmaani, enkä ole niitä "sitten kun" -ihmisiä. Esimerkiksi tämä Helsinkiin muuttaminen on tehnyt minulle todella hyvää. Uusi ympäristö, uusi työ ja paljon uusia ihmisiä. Jyväskylä on ihana kaupunki, mutta on vain pakko saada irtiottoja välillä ;)