sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Nopea lasku

Eilen tosiaan pakkaannuttiin tähän meille porukalla hikoilemaan ja parvekkeelle katselemaan idyllisiä maisemia virvokkeiden kera. Ilta johti meidät GM:n uudeistetulle terassille, joka petti odotukset pahemman kerran, mutta kyllä siellä yksi ilta selvittiin kun välissä kävi McDonaldsissa virkistäytymässä kananugeteilla. ;)
Naminani!
Tänään piti ottaa viimeiset rippeet auringosta irti ennen ensiviikon sateita ja suuntasimme Alballe, joka on nähdäkseni huomattavasti miellyttävämpi paikka ottaa aurinkoa kuin Tuomiojärven ranta. Lisäksi Alba on melkein naapurissa ja sinne voi huristaa hetkessä polkupyörällä. Lysti loppui lyhyeen, kun alkoi ukkostaa ja sataa, jolloin oli korkea aika liueta.
Tånään(kin) olen yrittänyt perehtyä kamerani saloihin, mutta sen mukana tullut ohjekirjanen on sen verran säälittävä tapaus, että siitä ei kauheasti apua ole. Ellei sitten satu olemaan niin kädetön ja tarvitsee ohjeita kameran päälle kytkemiseen tai kuvien siirtämiseen koneelle. Ajattelinkin käydä Suomalaisesta kirjakaupasta tai jostakin kunnon oppaan, jos vaikka oppisin käyttämään muutakin kun automaattikuvausta. Ei jaksaisi takoa Googleakaan ohjeita etsiskellessä. Harjoittelin kuvailemaan lahjaksi saamiani jäätelöannostarvikkeita. <3
Sellainen viikonloppu se! Nyt painun kylmään suihkuun loppuillaksi, jos siellä viilenisi sen verran, että saisi yöllä nukuttuakin. 30cm korkuisesta tuulettimesta ei meinaan ole avuksi tähän h Tuitui!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Etsin itekin tuota samaa H&M:n toppia myymälästä!Mulle käy kans tosi usein just noin! Joko myymälässä on kesäsale, ootko käynyt:)?

Anonyymi kirjoitti...

Moi Tellu! Mistä tilasit sun rakennekynsien aloituspaketin? Muistatko mitä se maksoi? Mun tekis kovasti mieli tilata semmonen ja alkaa harjoitella kynsien tekemistä, mutta en osaa käyttää ebaytä ja suomessa on hirveissä hinnoissa noi alku paketit.

Laura

Tellu kirjoitti...

Anonyymi: Ja jos niitä etsimiään vaatteita siellä sattuu olemaan, eihän niitä tietenkään näe sieltä täyteen ahdetuista rekeistä :D En oo käynyt moneen viikkoon siellä, että enpäs osaa sanoa aleista mitään =O eikös juhannuksen jälkeen ala yleensä?

Laura: Ebaystahan se, maksoi kai jonkun 50e, mikä sisälsi sen uv-uunin, geelejä yms perustarpeet :D Suomesta ei kannata kyllä niillä hinnoilla tilata yhtään mitään, kun saa noin halvalla ulkomailta.

http://cgi.ebay.com/36W-UV-GEL-LAMP-DRYER-UV-GEL-NAIL-ART-TIPS-SET-KIT-12-/280684533325?pt=LH_DefaultDomain_0&hash=item415a1a164d tossa nyt esimerkiksi yksi aloituspaketti.

http://bananasaremamas.blogspot.com/2011/02/ebay-opas.html ja tässä mun ebay-opas, jolla pääset varmasti alkuun. Ebaysta tilailu on vähän liian helppoa, kun sen systeemin hokaisee! ;)