sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Tiikerikynnet

Minulta toivottiin vastikään postausta kynsien laitosta alusta alkaen, joten täältä pesee! Haluaisin alkuun muistuttaa etten ole käynyt mitään kynsikursseja tai luule tietäväni kaikkea. ;) Teen varmaan paljon ammattilaista huvittavia virheitä, mutta tällä tyylillä kynnet ovat pysyneet matkassani oikein hyvin.

Elikkäs tilasin eBaysta uv-valouunin yms muut tarvikkeet. On olemassa yksivaiheisia geelejä, jolloin tarvitaan vain yksi puteli samaa geeliä. Olemassa on myös tekniikka, jossa käytetään useampaa geeliä kynsien pohjalle, oikean muodon saamiseksi ja viimeistelyyn, mutta niistä mulla ei ole kokemusta.  Lisäksi on olemassa tarvikkeet akryylikynsien tekoon, mutta niihin en kommentoi mitään. Pidetään nyt lähtökohtana, että käytetään tätä yhtä ja samaa purnukkaa. 
Muovipussissa on kasa erikokoisia tippejä eli muovisia jatkopaloja, jotka liimataan omman kynnen kärkeen. Tokihan näitä ei tarvitse välttämättä käyttää, jos haluaa geelata vaikkapa vain ihan omat luonnonkyntensä. Tarvitaan myös kuvanmukaiset kynsileikkurit tippien katkaisuun, karhea kynsiviila tippien viilaamiseen sekä tietysti kunnon kynsiliima. Olen ostanut Kicksistä Dependin rakennekynsille tarkoitettua liimaa, jota voin vain kehaista. Liimalla sohratessa kannattaa varoa ettei liimaa sormiaan yhteen saati sitten silmiään kiinni. Taivas varjele millaiset kauhukuvat oon luonut tuosta silmien umpeen liimaamisesta, hyi olkoon! :D
Elikkäs tuo valkoinen purkki on läpinäkyvää geeliä. Alla vasemmanpuoleinen pullo on primer eli pohjustusaine, jota sudittelen tipit kiinnitettyäni vain omalle kynnelle, enkä sille muoviselle osalle. Tämän pitäisi edesauttaa geelien pysymistä siistinä pidempään.  Primer-pullon vieressä on viimeistelylakka, jota levitetään kerros kynsienlaiton viimeisimmässä vaiheessa.
Koristeita, koristeita, koristeita! Koristeet ovat ihania! Mikäli haluat, voit somistaa kyntesi erivärisillä glittereillä, värillisillä geeleillä, timanteilla, fimoilla, millä vaan. Glitterit ovat ehkä kaikista näppärin tapa saada kynsiin äksöniä. Ihan ekoja kynsiä tehdessäni tein niin, että levitin geeliä vain kynnen kärkeen ja uitin kynttä glitter-purkissa, niinkuin tuossa kuvassa tapahtuu. Sitten kovetin geelin uunissa. Usein glitterin rajoista tuli aika epämääräisen epäsiistit, joten luovuin tästä tavasta. Nykyään mulla on joku oikein muhkea vesivärisivellin, jonka päällä joko karistan glitterit kynnen päälle tai tupsuttelen siveltimellä ne kynteen kiinni. Kumminka vaan. Käytin tällä kertaa valkoista, keltaista ja oranssia irtoglitteriä ja sudin päälle isoja hileitä sisältävää geeliä.
Hommasin uusia tälläisiä kirkkaita tippejä. Ajattelin, että nämä olisivat hyviä laiskuuksissani ettei tarvitsisi käyttää niiiiiin hirveästi aikaa liimatun tipin reunojen häivyttämiseen. Olivat hyvä ostos. Kaivoin vanhan kuvan havainnollistamaan sitä, millaiseksi kutakuinkin tipit pitäisi saada hinkattua. Haluaisin myös omasta kärsimyksestä viisastuneena muistuttaa, että älkää painako sitä viilaa niin hirveän paljon, että onnistutte viilaamaan oman ohuen luonnonkynnen punalaikulliseksi. Se sattuu. :)
Näpersin kynsiä illalla ja huonossa valossa, joten en ottanut mitään välivaihekuvia. Kun tipit on viilattu nätiksi ja muotoiltu haluttuun muotoon teen näin:

1. Levitän primerin siis vain oman kynnen alueelle ja annan kuivahtaa hetken

2. Levitän kerroksen kirkasta geeliä koko kynnelle. Geeliä levittäessä tulee muistaa ettei sudi sitä kiinni kynsinauhoihin, koska kovettuessaan se tuntuu ikävältä ja geeli alkaa murenemaan todella nopeasti pois. Kynsinauhojen ja geelin väliin suositellaan jättämään n. millin väli. Koveta geeliä uv-valouunissa n. 2min.

3. Levitän toisen kerroksen geeliä ja tupsuttelen päälle värillistä glitteriä. Ihan pohjalle karistin siveltimestä muutamat hippuset valkoista glitteriä, sen päälle vähän enemmän keltaista ja lopuksi painelin siveltimellä kynnelle oranssia glitteriä. Sitten koko komeus taas uuniin.

4. laitoin isoja kimaltavia hippuja sisältävää geeliä koko kynnelle ja yritin saada glitterit kohdistettua enimmäkseen kynnen kärkiin. Sitten taas uuniin pariksi minuutiksi kovettumaan. Jos/kun ei käytä samanlaista "hippugeeliä" kuin minä, voi tässä vaiheessa levittää kirkkaan geelin taas koko kynnelle glittereiden päälle.

5. Sitten sudin päällyslakan huolellisesti koko kynnelle. Tämä viimeistelee kynnen pinnan siistiksi. Jos olisin halunnut kiinnittää kynsiin timantteja etc, olisin tehnyt sen tässä vaiheessa. Eli olisin laittanut päällyslakan ja sen päälle pudotellut haluamani koristeet ja kovettanut taas sen pari minsaa uunissa.

6. Viimeisenä kynnet pitää puhdistaa niihin tarkoitetulla putsarilla, jolla saa poistettua geelin tahmaisen pinnan. Voisi olla aika ihana näky, jos tätä ei tekisi ja kynnet olisivat täynnä karvoja ja muuta nöyhtää. :D

Jos ihan oikeaoppisia oltaisiin, pitäisi kaiketi viilata kynsi jokaisen geelikerroksen välissä. Tästä en ole aivan varma, koska en niin koskaan jaksa tehdä. Joku fiksumpi voisi vähän opastaa tätä uunoa! :D
Kun kynnet vihdoin valmistuivat tuumin niiden kaipaavan vielä vähän jotain koristusta. Kaivoin Dependin koristelulakat esiin ja piirsin mustat tiikeriviivat kaikkiin kynsiin. En ottanut kynsistä kuvaa ennen koristelua, mutta aika vaatimattomilta ne näyttivät ennen vauhtiviiruja. Tässäpä sitten vielä valmiit kynnet:
 Loppukevennykseksi haluan lisätä vielä kuvan ihan ensimmäisistä kynsistä, mitkä olen elämässäni tehnyt. Eivät ne kauaa pysyneet kiinni kynsissä, mutta jostain oli aloitettava. Huomatkaa miten olen yrittänyt juksata valkoisen (näyttää ihan harmaalta) geelin rajaa piiloon huonosti kiinnitetyillä (joskin kauniilla) kukkatarroilla! :D

8 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

jee! Kiitoksia kovasti :)se vanha ohje tais olla vuodatuksessa?

Anonyymi kirjoitti...

Mä en viilaa läpinäkyvien tippien ja oman kynnen rajaa ollenkaan! Testaappa, se raja ei tuu näkymään! Ainoo minkä rajan viilaan on siis se neutraali kynsitippi!

Tellu kirjoitti...

Maarit: Eipä kestä! =) Juu katselinkin tätä postausta tehdessäni vuodatuksesta kuvia ja siellähän se ohje näytti olevan :D

Klara: Aaa, vois koittaa tuota. Viilasin näitä vaan ihan kevyesti siitä rajalta :)

Anonyymi kirjoitti...

Kynnen pintaa pitäis viilata ennen sitä viimeista geeliä :)

Eli jos esimerkiksi laitat vaikka ensin pohjageelin, sitten värillisen geelin ja sitten vaikkapa jonkun hilegeelin, niin sen hilegeelin pinta pitäisi "tasoittaa" ennen viimeistä geeliä! eli siis puhdistaa sillä putsarilla, jolla kynsistä lähtee se tahmeus, viilailla kynnen pintaa, puhdistaa viilauspöly ja lisätä viimeinen geeli päälle ja puhdistaa vielä kerran sillä putsarilla :)

Oonkin miettiny, et miten ihmeessä saat noin tasaisen näköisiä kynsiä itse tehtyä, josset viilaa sitä pintaa mitenkään :o ?

Tellu kirjoitti...

Viilaaminen on niin tylsää, että välttelen sitä aina viimeiseen asti :D Hyvin oon kyllä saanut sileitä kynsiä ilman sitäkin, niistä on vaan tullut sellasia silosia.

Mutta nyt viimeaikoina, kun oon käyttänyt kynsissä muitakin koristeita kuin pelkkää glitterjauhetta, oon viilannut kynnen sileäksi ennen viimeistä geeliä. Se on ehkä ärsyttävintä, jos kynnenpinnasta törröttää joku möykky. ;(

Sanna kirjoitti...

Todella kauniita kynsiä teet. :) Ja kiitos tästä ohjeesta, täytyy pistää ylös!

Saisko sulta myyjävinkkiä noille pakeille, hyvännäköset ja kaipaisin kipeästi moisia! :)

Tellu kirjoitti...

kiitoksia ja kiva, jos tästä oli sulle hyötyä! =D

Ebay UK.sta löytyy noita kun hakuun laittaa "pink fishing box" tai "pink fishing case" Niitä löytyi nytkin myynnistä muutama, mutta yksikään myyjä ei näyttänyt postittavan Suomeen. Hakutuloksissa oli sen sijaan tälläinen pakki:

http://www.ebay.co.uk/itm/MULTI-PLASTIC-Storage-Empty-3-layer-BOX-CASE-NAIL-ART-CRAFT-MAKEUP-FISHING-Pink-/110754525080?pt=LH_DefaultDomain_0&hash=item19c97bef98

Sanna kirjoitti...

Kiitos kovasti vinkistä! :)