sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Veckoslutet med mamma

Ajattelin nyt oksentaa kaikki viikonlopun kuulumiset ja kuvat tänne! Äiti oli tosiaan viikonlopun yli täällä ja lähti takaisin Jyväskylään vähän aikaa sitten. Olen äärimmäisen hyvä kehittämään kunnon stressilomia, joten tulipa taaskin oltua koko ajan jossain liikenteessä.

 Perjantaina pääsin kuin pääsinkin töihin kiividraaman jälkeen. Töiden jälkeen tulin noutamaan äidin Puksusta, jonka jälkeen mentiin keskustaan pyörimään ja syömään. Illalla mentiin vielä käymään Puksun pubissa tuossa lähistöllä, ja olin vähän pettynyt meininkiin, kun siellä oli vain pari ihmistä. Siis missä kaikki kylän miehet? :D
 Käytiin Ravintola Kappelissa syömässä. Otin caesar-salaattia ja savustettua kirjolohta, oli aika hitsin hyvää! Ihan näin varoituksen sanana nälkäisille, että tämä postaus tulee sisältämään paljon kuvia, joissa olen aina puputtamassa jotain hyvää.

Lauantaina suunnistettiin heti aamusta kuuluisalle Valtterin kirpputorille, josta löysin ihan hirveästi kaikkea kivaa tosi edullisesti. Ostoksista sitten myöhemmin lisää ihan omassa postauksessaan.

 Iso Roobertinkadulla keskustassa järjestettiin lauantaina Sun Roba-katufestarit, jonne lähdettiin myös käymään. Keskelle katua oli levitetty ruohomatto, jolle pötkähdettiin syömään ja paistattelemaan päivää. Olisi siellä ollut myös uima-allas mutta harmikseni en ottanut bikineitä mukaan ;)
Roban jälkeen suunnistettiin Hietalahden torille jatkamaan kirppiskierrosta. Uuvuttavan kiertelemisen jälkeen mentiin Hietalahden sataman terassille lahnailemaan. Kelit oli kyllä joka päivä aivan uskomattomat ja taisihan sitä väriäkin tulla jo hieman pintaan.

Vaikka tänään aamulla taivas oli pilvessä ja säätiedotuksessa lupailtiin sadetta ja ukkosta, päätettiin silti lähteä käymään Suomenlinnassa. Edelleen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen se paikka on aivan upea, ja voisin viihtyä siellä ikuisuuden. Nyt tulee siis tämän postauksen kuvaoksennus, watch out:

Mentiin Susisaaren kallioille piknikille ja ottamaan arskaa. Ne synkät pilvet kaikkosi muuten saman tien, kun päästiin paikan päälle. Auringon ottaminen oli tällä kertaa kaukana tuskaisesta makoilemisesta kuumalla rantahiekalla. Kalliolla tuuli ihanasti ja parasta oli, kun pääsi meriveteen viilentymään.
Jaoin evääni tämän nälkäisen tipusen kanssa
Ennen lähtöä käytiin vielä herkuttelemassa porkkanakakulla vanhassa kahvilassa.
Tällaisia saisi olla enemmän, tykkään <3
Kiitos siis äitsälle mahtavasta viikonlopusta! Huomenna pitäisi palata takaisin sorvin ääreen, joten taitaa nukkumatti kohta kutsua. Hejdå!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun kiva postaus. Tosi nättejä ja eläviä kuvia ja ihan sulonen tuo lintu-kuva! Tälläsia on kiva lukea.

Anonyymi kirjoitti...

onks sulla oikeesti noin pitkä tukka vai pidennykset tai lisäkkeitä? kauniita kuvia sulla.

Anonyymi kirjoitti...

Mäkin olin SunRoballa ja kivaa oli, mutta en nähny sua. Se ruohomatto kadunpeittona oli tosi kiva idis. Hellyttävä toi sun intu-kuva.

Rillu kirjoitti...

Anonyymi: oi kiitos, lintunen oli söpö <3

Anonyymi: kiitos :) tukka on ihan oma, päässyt pituus vähän hurahtamaan :D

Anonyymi: joo ja olin ruohomaton lisäksi ihan liekeissä siitä altaasta, oon vissiin vähän yksinkertanen :D

Melinda kirjoitti...

oot niin kaunis :) ja kivoja vaatteita!

Rillu kirjoitti...

Melinda: voi kiitos <3

Anonyymi kirjoitti...

en oo vielä kertaakaan käyny Valtterissa vaikka hesassa asunkin.

kaverit käy paljon siellä ja tekee hienoja löytöjä edullisesti. täytyy nyt munkin ettii se paikka. hyvä että muistutit. hietalahden kirpparitori sensijaan on tuttu paikka, käyn usein.

sulla on kauniita kuvia. laita sitten niitä Valtteri-ostoksia tänne.

Rillu kirjoitti...

Anonyymi: kannattaa ehdottomasti käydä. eikä oo Pasilan asemalta pitkä kävelymatkakaan, ja ratikalla pääsee suoraan eteen, joten ei voi syyttää edes että olisi vaikeasti löydettävissä ;D