lauantai 2. heinäkuuta 2011

Happy days!

Ah, viikonloppu on koittanut! Eilen vietettiin iltaa hyvän ruoan merkeissä, söimme siis blogien kohuruokaa eli kanasalaattia. Voitteko uskoa, että mulla riitti rahkeet sen loitsimiseen? Illalla lähdimme jossakin mielenhäiriössä kurkkaamaan Keuruun hämmentävää "yöelämää". Ei siinä mitään, se oli hupaisa retki se. Se oli vähän sellainen kerran elämässä-juttu! ;D
Seuraan todella harvaa tv-ohjelmaa tunnollisesti. Salkkarit on ehkä paheistani suurin, vaikka juonenkäänteet alkavat olla kuin Kaunareista konsanaan. Olen niin rutinoitunut siirtymään telkkarin eteen kello 19:30 ja en oikein ole onnistunut takomaan kallooni, että sarja on kesätauolla. Monesti vaikkapa seitsemän jälkeen kaupassa ollessani mietin, että kerkeänkö kotiin puoleksi etten menetä yhtään minuuttia tuosta laatusarjasta :D Salkkareiden tilalle olen löytänyt vähintäänkin yhtä jäätävää roskaa, nimittäin MTV:n Jersey Shoren. Katson sitä JOKA ILTA ennen nukkumaanmenoa, ilman sitä ei voi ryhtyä unille. The Situation on vaan niin paras. ;D
Tänään töiden jälkeen pakkasin kassit ja suuntasin tänne kotikulmille kaitsemaan koiria sunnuntaihin asti, kun talon väki on hakemassa uutta koiralasta Espanjasta saakka. Odottelen jo ihan melleissäni, että pääsen näkemään sen! <3 Täällä oikein sielu lepää, kun ei tarvitse kuunnella kokoajan autojen melua ja muuta ölinää. Voisin harkita keskusta-asunnon etsimisen sijaan muuttamista keskelle metsää, jossa kukaan ei olisi häiritsemässä ja saisi olla miten päin sattuu lystäämään. Lisäksi olen ihan innoissani kyntänyt kukkapenkeissä ja pusikossa kuvailemassa kukkasia, se kun on kaupungissa vähän työlästä.
Mari-koira.
Olli-koira.
Uusi hempeä lompakko löytyi Uptownin alesta.
Vielä kun on poutasää, täytyy viedä lapsukaiset iltakävelylle. Illalla ajattelin viihdyttää itseäni kaivelemalla kaappeja, jos sieltä löytyisi jotain tyylikkäitä vanhoja vaatteita ja muuta nostalgista tavaraa. En ole vieläkään saanut aikaiseksi tyhjentään entisen huoneeni vaatekaappeja ja lipastonlaatikoita, vaikka en ole siellä yli vuoteen enää asunut. Aika säälittävää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

paljon tuo lompakko oli ^^

Tellu kirjoitti...

39e