perjantai 27. tammikuuta 2012

Hiuskaaos osa 40100

Kävin tosiaan kampaajalla laittamassa ihan vain raitoja kauttaaltaan hiuksiin. Raitojen lisäksi siistittiin  hiuksia takaisin malliinsa yms, mutta ei värjätty sen kummemmin. Kun punaiseen tekee raitoja, niistä tulee oransseja. Olo kuitenkin alkoi käydä viikon vieriessä liian tukalaksi, koska oranssi tukka sai kasvotkin näyttämään jotenkin tunkkaisilta. Kipitinkin eilen ilta lähikauppaan hakemaan tuhkansävyistä väriä, jolla saisin taitettua hiusten väriä viileämmäksi. Lähtötilanne oli siis tämä kampaajan jälkeen:
Väriä päähän sutiessa mietin pariin otteeseen oliko se nyt hyvä idea alkaa värjäilemään värillä, jonka sävyistä en ole ennen kokeillut. Onneksi se oli ja lopputulos miellyttää kovin. Ette uskokaan miten tuskallinen projekti on yrittää kuvata hiuksia ensin omin voimin ja sitten ehkä onnettomimman kameran käyttäjän kanssa ikinä. Eihän siinä mennytkään kuin viikko.  Mielestäni todellinen sävy ei tule kuvista ilmi. On myös mahdollista, että mulla viiraa silmissä päässä ja pahasti ja todellisuudentajuni on hämärtynyt kynsimyrkkyjen parissa puuhastellessa.  Toki tämän uudenkin hiusvärin alta kuultaa lämmin sävy, koska punainen pigmentti tuntuu olevan oikea vitsaus eikä siitä pääse eroon kuin kasvattamalla. Tai ajamalla kaljuksi. Pääasia kuitenkin on etten näe punaista enää ainakaan hiuksissani. Kahtokkee tytöt:
Päivänvalossa
Salamaräpsy ja harvinainen otsatukka-pois-silmiltä-kuva
Nyt ajattelin vain ihmetellä hiuksiani ja vältellä kaikin voimin lankeamasta mustaan väripurkkiin, joka viimeisimmän tiedon mukaan näyttäisi nököttävän kylppärin kaapin päällä. On jotenkin kauhean turhauttavaa, kun ei tiedä tarkkaan minkä väristä haluaa ja joutuu kärvistelemään kaikenmaailman välivaiheissa. Kuten sanoin, taidan asettua hetkeksi aloilleni tämän uuden tuttavuuden eli tuhkan sävyn kanssa. Tämä kun on aika lähelläkin luonnollista hiusväriäni.

Fantsua viikonloppua! Taidan tästä lähteä testailemaan uusia €)("#/"# kalliita uv-geelejä. Niiden on parasta olla hyviä! ;)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihme että väri taittoi punaisuutta noinkin paljon! Ite oisin kyllä lähteny tekemään ton jollain sävytteellä. Kestoväri kasautuu hiukseen (latvaan eritoten) ja kun kerroksia on paljon niin vaalennus on todella hankalaa. Ensi kerralla jos ja kun sulle tehdään raitoja/värinpoisto niin se poistaa ensin ton sun laittaman värin ja sitten avsta alkaa hapettaa pois sitä vanhaa väriä sieltä alta.

Okei oon super väsynyt muuton keskellä ja oli pakko päästä avautumaan :D

Tellu kirjoitti...

Hehheh, avautuminen sallittu ;) Tuo värin tehokkuus oli kylläpositiivinen ylläri :D Mietin eka just jotain sävytettä, mutta niitä saisi olla laittamassa vähän väliä, kun ne tuntuu häipyvän niin nopeasti hiuksista. Tästäkin asiasta on niin monta eri puolta mitä pitäs miettiä vaalennuksen/hiusten kunnon kannalta, mutta aina ei vaan kykene :D t: hapsuhius

Henna kirjoitti...

Miten sä sait itse itselles sopivamman sävyn kuin mitä kampaaja?? Woot oikeesti, uskaltais itekki värjätä niin säästäis paljon rahaa...

Ja joo, mä en oo ikinä miettiny mitään hiusten kunnon kannalta :D Ainakaan silloin, kun halusin mustasta yhtäkkiä blondin! Kyllä se tukka siitä kasvaa taas paremmaksi :P

Tellu kirjoitti...

Kampaajakäynneissä ei edetty vielä värjäykseen vaan vaalennettiin vielä raidoittamalla. Oli pakko jo ihan oman mielenterveyden kannalta vaan summassa kokeilla jotain väriä mikä kuulosti fiksuimmalta - ja onneksi se osui oikeaan :D

Kampaajalla värjääminen kyllä tyhjentää lompakon aika nopeasti. Pelkät raidat maksaa jo 60€. Ihan vaaleaan tukkaan on varmaan hankalampi löytääkään oikea sävy kuin johonkin tavalliseen ruskeaan esim =O

Hautsi kirjoitti...

Hei linkkaappas sit mistä tilasit geelii jos vaikka itekki putelin tilais vähä parempaa kamaa ku ei oikee luonnistu mulla työskentely näillä halpapaskoilla! :D
Ja kerro heti kokemukset ku oot leikkiny sen paremman geelin kans :)