keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Hulluna turkoosiin

Koin keväällä totaalisen hurahduksen turkoosiin väriin. Tilannekatsaus paljastaa sen, että en suinkaan ole kyllästynyt siihen laisinkaan vaan päinvastoin! Turkoosia olen saanut ahdettua jo vasta verhoihin, tyynyihin sekä koriste-esineisiin. Nyt kun syksy tekee tulojaan, vaihdoin valkoiset kukkatyynyt vähän tummempiin ja talvisempiin päällisiin. Nämä musta-hopeiset päälliset tilasin kesällä mistäs muualtakaan kuin rakkaasta ebaysta.
Olen tosiaan haalinut kynttilöitä vaikka missä ihanissa väreissä, mutta en raaski polttaa niitä. Ne ovat liian hienoja poltettaviksi. :D Raaskin kuitenkin laittaa sentään esille muutaman hopeisen ja metallinhohtoisen turkoosin kynttilän, koska eivät ne taida kaapissa paperikääröissä päästä ihan oikeuksiinsa. Lisäksi mulla on kivoja metallilyhtyjä, lasikippoja ja kuppoja sekä korkeita lasimaljakoita, joihin on kiva tehdä asetelmia, mutta eiväthän kaikki kivat esineet mahdu kerralla mihinkään. Hyihyi, ei pitäisi hamstrata näin kiihkeästi!
Löysin kätköistäni kaksi sinisävyistä Mariskoolia, tummanturkoosin ja mustikansinisen <3
Kuten sanottu, nälkä kasvaa syödessä. Haluaisin kovasti pöydälle turkoosit tabletit tai kaitaliinan, lisää turkooseja tyynyjä, vaikka sohvalle ei enempää mahdu. Kodin Ykkösessä ja Pentikillä on ollut usein aika kivoja punottuja tabletteja sekä kuvioituja kaitaliinoja. Kuvia netistä löytyi tosi onnettomasti kummaltakaan liikkeeltä, mutta tässä nyt hieman osviittaa, millaista on hakusessa:
Pentik
Kaikista pahin päähänpisto on turkoosi nukkamatto. Tämä nyt ei ehkä ole ostoslistan kärjessä hintansakaan puolesta, mutta olisihan turkoosi matto nyt hullun siisti. Toki se ei olisi niin monikäyttöinen kuin tämä nykyinen vaaleanharmaa nukkamatto, joka sopii moniin eriväreihin. Turkoosiin ei passaisi sitten heti tympääntyä, jos sellaisen maton menisi sekopäisenä hankkimaan. Eikös näytäkin aika houkuttelevalta? Ikävää, että kuvan matolla oli hintaa 150€. Pahoin pelkään, että kohta menee liian turkoosiksi. Hillitkää joku mua! :D
Muistin juuri, että haluaisin myös kirkkaita "jouluvaloja", jotta voin ahtaa niitä metallisiin lyhtyihini koristeeksi. Tai miksei myös lasimaljakkoihinkin. Muistin myös miten kivalta parvekkeen kaiteeseen kiedotut valot näyttivätkään pimeässä! Niiden aika ei kuitenkaan ole onneksi ihan vielä, joten kerkeä muuttaa mieltäni taas lukemattomat kerrat. Ehkä hankin kymmenessä erivärissä vilkkuvat valot! ;)

PS. Meinasin hankkia myös turkoosin paidan......

11 kommenttia:

Hautsi kirjoitti...

Turkoosi on aivan ihana väri kodin sisustuksessa! niin raikas :) Itselläni on turkoosi vessa, ja olkkari on sitten musta-valko-punainen, mutta ei kuitenkaan synkkä :D

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka jaksat etsiä ebaysta kaikkea noinkin kivaa? Onko mitään vinkkejä millä auttaisit minua? Aina kun katson kaikke kivaa niin suomeen ei kysiestä tavaraa lähetetä.. Pystyykö asetuksista muokkaan jotenkin niin, että näyttää ne tuotteet mitkä voitaisiin tänne lähettää?

Vai pitääkö raa'asti tuhlata puoli päivää jonkun pienen asian etsimiseen? :D

Anniina kirjoitti...

Turkoosi ja ruskee sopii kyllä niiiin hyvin yhteen!:) Mulle tuli itseaisassa kauhee himo hankkia jotain turkoosia:D Harmi vaan ettei se oikein tahdo sopia meidän asunnossa muualle kun vessaan :(

Jonna kirjoitti...

Voi ei meiltä lähtis vaikka mitä turkoosia! Ite ehdin jo kyllästyä, heitin kaikki turkoosit kaappiin ja vaihdoin vaalean vihreään :'D

Tellu kirjoitti...

Hautsi: Se on kyllä raikkaista raikkain =D Kuulostaa kivalta myös olkkarisi värimaailma! Mulla on haaveissa pinkki-musta-hopeinen olkkari, oon saanut jopa luvan pinkkeihin kamoihin...Se kaatui tosin siihen etten löytänyt kivoja verhoja mistään :D

Anonyymi: Sieltä löytyy liian helposti, kun tietää mitä etsii ;)Oon tehnyt ebaysta postauksen, joka taitaa löytyä tuosta suosituimmista teksteistä-->>

Kun pistät hakuun jonkun tuotteen niin sitten sivun oikeassa reunassa (ekana listatun tuotteen yläpuolella) on sellanen laatikko (missä lukee varmaan "best match")niin klikkaa sitä, sit valitset sieltä vaikka Price+shipping lowest first, jolloin se listaa tuotteet Suomeen maksavien postareiden kanssa halvimmasta alkaen! Pitäs alkaa löytyä!:D

Anniina: Totta puhut! Vessasta on hyvä aloittaa. Voi eiiii, keksin miten hyvältä turkoosit pyyhkeet ja suihkuverho näyttäis :DD!!

Jonna: Oliks teillä se turkoosi matto? 0:) Googlettelin hakusanalla turkoosi matto ja se listas sun postauksen. Pahoin pelkään, että jossain vaiheessa mullakin turkoosit päätyy kaappiin..Siellä odottelee jo limet verhot ja viimetalviset violetitkin.. :D

Brittney kirjoitti...

Kiva, nyt tekis mieli hankkii kaikkee kivaa ja pistää koko kämpän sisustus uusiks ::D

Tellu kirjoitti...

Ei muutakuin toteuttamaan itseään! :D

Tanjuska kirjoitti...

Jonna moi.Olisiko sinulla myydä turkooseja tavaroita?Asun Tampereella.Et sattumalta sinäkin?:)ottaisitko yhteyttä mailiini:tanja.hokkanen@gmail.com

kiitos:)

Tellu kirjoitti...

^^^^Kannattaa varmaan lähestyä asiaa Jonnan blogissa :)

Anonyymi kirjoitti...

oiii ihana kissa!! <3

Tellu kirjoitti...

Vilma on otettu saamastaan suosiosta ;) <3