torstai 13. lokakuuta 2011

Punapää part 2

Huaaah, olen taas hiuskriisin syövereissä! Olin eilen hiusmallina ja siellä (yllättäen) vaalennettiin hiuksiani, jotka olivat ennen tätä toimenpidettä pikimustat. Ajattelin ettei siitä mitään tule, mutta värinpoisto oli 30min päässä ja musta lähti yllättävän hyvin irti. Sepä olikin aika näky, kun hiukset olivat tyvestä ihan keltaiset, puolipäätä oli oranssia ja latvat jotain siltä väliltä.
Vaivanpalkkaa <3
Kaikenlaisiin hiusjuttuihin on aina kivaa mennä, mutta siellä ei saa tietenkään päättää mitä hiuksille tehdään. Hiukset värjättiin värinpoiston jälkeen yhden sävyn kahdella erivahvuisella seoksella.  Lisäksi hiuksia nyrhittiin pikkuisen lyhyemmäksi ja takaa niitä kerrostettiin. Lopputulos on yllättävän kiva, mutta olisin kovasti toivonut sekaan vähän raitoja. Tokihan hiuksista tuli tavallaan monisävyiset, kun ne eivät vaalentuneet saman värisiksi. Toiseksi mua sapettaa se, että nämä taittavat liikaa punaiseen. Viimeisimpänä haluan hiusteni liittyvän punaiseen millään tavalla, joten mulla on varasuunnitelma. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että nämä ovat nyt vaaleammat kuin ennen ja tästä ei tarvinnut maksaa mitään. Pahoittelen huonoja kuvia.
Kivat länttiposket :)
Varasuunnitelmani kuuluu näin: ostin tänään Citydealista 40€ lahjakortin, jolla saa hiusten leikkauksen, monisävyvärjäyksen, pesun, muotoonkuivauksen ja päähieronnan. Aika kiva diili, tuumin. Tahtoisin hiukseni ehkä pikkuisen vaaleammiksi, mutta sävy saisi olla aika viileä. Joukkoon voisi tehdä muutamalla sävyllä raitoja, tummempia ja vaaleampia. Kuulostaapa sekavalta, mutta mulla on millintarkka visio tästä!

En kuitenkaan uskalla käyttää lahjakorttia varmaan ihan hetkeen, koska neitseellinen päänahkani otti värinpoistoaineesta hieman itseensä. Enpä kuulkaa muista milloin päänahka olisi kutissut ja kirvellyt yhtä paljon kuin nyt. Enemmän sitä tosin kutittaa kuin kirvelee. Lisäksi musta tuntuu, että kutina leviää myös naamaan ja kaulaan. Sain kuitenkin voimakkaan allergisen reaktion ja turpoan tunnistamattomaksi esineeksi. How fun is that? :D Onko kellään tiedossa hyviä poppaskonsteja kutinan taltuttamiseen? En halua, että päänahka kuivuu ja tulehtuu yhtä pahaksi kuin muutama vuosi taaksepäin. TAHDON RAAPIA!!!

Mulle vinkattiin, että kannattaa kokeilla sävyttävää hoitoainetta, jolla voisi saada taitettua punaisuutta pois. Punainen vivahde saattaa kuulemma hävitä myös parissa viikossa itsestään. Tekisi mieli taas vanhoja mustia hiuksia, kun näihin ei tunnu sopivan mikään vaate. Mutta ehkä nyt hankin ensihätään sen hoitoaineen ja koitan sitkutella sinne kampaajalle. Katotaan sitten miten hirveältä tää reuhka näyttää. ;)

11 kommenttia:

Jessica kirjoitti...

Pese hiukset ihan apteekista saatavalla Aqualan L perusvoiteella, niin ällöttävältä kun se kuulostaakin, mutta paranee hiuspohja nopsaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Epäreilua, mä en kerinny ostaan tota diiliä, kun se oli jo myyty loppuun! :(

Tellu kirjoitti...

Jessica: Tuo kävi itseasiassa mielessä, joten sen taidan kyllä tehdä heti tänään =) Käytin sillon joskus monta vuotta sitten myös hydrokortisonia nestemäisenä liuoksena..sitäkin täytyy koittaa jos tää pahenee!

Anonyymi: Damn! Tylsää, kun Jyväskylässä ei oo ollut ikuisuuteen mitään kivoja diilejä. Aina vaan jotain ihmeellisiä nettikauppatarjouksia :/

Tellu kirjoitti...

Jessicalta piti kysyä vielä, että pesenkö hiukset ekana sillä rasvalla ja seuraavaksi shamppoolla eller hur? Ja annanko rasvan vaikuttaa hiuksissa? :D

Celine kirjoitti...

Hei siihen kutinaan auttaa oliivi -ja/tai kookosöljy! Tekee samalla myös hyvää tukalle :)

Tellu kirjoitti...

Kiitos vihjeestä! Kookosöljy kuulostaa kivalta, joten sitä voisi seuraavalla kauppareissulla napata ostoskoriin =)

A. kirjoitti...

Seuraavan kerran ku värjäät (jos uskallat) ota uhkarohkeesti kylmän ruskea...voi apua minkä merkinhän se oli, semmonen mousse kuitenki! Taittaa tosi hyvin punasta pois, vaikka heti näyttääkin liian tummalta, mutta muutamassa pesussa asettuu eli tulee oikee väri :D

Anonyymi kirjoitti...

mattainen väri, joka on väriympyrässä vihreällä pohjalla (esim. sävy "tupakka") taittaa punaisuutta parhaiten pois, koska värjäyksien taitoissa leikitään aina vastaväreillä. :)


t. toinen Tellu ruudun takana

Tellu kirjoitti...

Pipsa: Tarkoitatkos jotain kevytväriä? Värjään enemmän kuin mielelläni tähän päälle jollain, mutta en haluu tän olevan kohta taas musta :D Markettiväreillä tulee aina tummempi kuin on ajatellut, joten täytyy harkita seuraava siirto tarkkaan ;)

Tellu2: Ihanaa, en oo yksin tän "vaivan" kanssa! :D Hiustenvärjäys on mulle yhtä mysteeristä kuin rakettitiede........

Jessica kirjoitti...

Rasvalla hiusten pesuun vielä, että rasva shampoon sijasta :) Hierot hyvin päänahkaan sen rasvan ja voi se siellä jonkun tovin vaikuttaakin :)

Tellu kirjoitti...

Selvä tämä =)