perjantai 14. lokakuuta 2011

Tyttöjen juttuja

Mikäs sen lystimpää kuin extravapari perjantaina? Otin asiakseni nukkua "pitkään" ja nousinkin jo joskus yhdeksältä. En vaan oikein osaa nukkua puolillepäivin, vaikka miten yrittäisin. Läträsin koko aamun hoitaen kärähtänyttä päänahkaa erilaisilla mömmöillä ja pyhitin aikaa Freemanin kasvonaamioille.

Eräs lukija vinkkasi levittämään päänahkaan kosteusvoidetta ja pesemään hiukset sitten. Annoin rasvan muhia päässä melkein tunnin ja pesin sen sitten pois shampoolla. Lisäksi hauduttelin hiuksia Sexyhairin kuiville hiuksille suunnatussa hoitoaineessa ja aijai, kun on nyt niin sileää! Hiuspohjan kutinaan auttaa kuulemma myös oliivi- ja kookosöljy, joita voisi myös kokeilla. Öljyn saisi varmaan myös levitettyä paremmin koko päähän kuin rasvan. Kiitos teille vinkeistä! 

Nyt valitan tyhjää mahaa (ja tyhjää jääkaappia), koska en viitsisi millään kävellä parinsadan metrin päähän kauppaan. Saan siis oivan tekosyyn herkutella jäätelöllä, hilloilla ja kinuskikastikkeella. <3 Lisäksi alkaa nukuttaa, kun kuuntelen chillouttia soittavaa radiokanavaa...
K-kaupan roosanauha-ruusuja <3
Kyllästyin aika äkkiä kynsiin tekemiini valkoisiin töherryksiin. Onneksi niitä oli vain yhdessä kädessä, niin ne sai viilattua nopeasti pois. Tein tilalle kahteen kynteen mustalla kynsilakalla parit kuviot, jotka näyttäisivät kivalta varmasti kaikissa kynsissä. Mielestäni näissä on enemmän ideaa kuin niissä valkoisissa sutturoissa. Vasemman käden sivellintarkkuus ei ole mitään huippuluokkaa, joten vähän hirvittää millaista sotkemista siitä tulisi, jos alkaisin maalailemaan oikeaankin käteen näitä. Täytyypä kokeilla ja harjoitella seuraavia kynsiä tehdessä. Suunnittelin hopeisia kynsiä, jotka olisi kuvioitu tähän tyyliin valkoisella värillä. Yrittänyttä ei laiteta vai miten se nyt meni? ;)
Miss Korvapunkki 2011
Eilen käytiin katsomassa ystäväisten kanssa Suomen Stand Up Clubin esitystä Paviljongilla. Olen tunnetusti epäileväinen persoona ja ajattelin, että varmaan tosi tylsä ilta tulossa kun kenenkään esintyjän nimi ei kuulostanut tutulta. Noh, olihan siellä kahden tunnin verran hupia, vaikka enimmäkseen tarjolla oli alapääjuttuja. Mautonta tai ei, ne vetoavat aina ihmisiin. Minusta puhumattakaan. :'D

Tänään illalla olisi (ehkä) tarkoitus mennä Brahan kyylästelemään Jare&Villegallea, mutta en tiedä uskallanko. Sinne on tulossa muutama muukin, sisään saa jonottaa jonku viisvuotta ja talo on tupaten täynnä kännisiä ihmisiä. Ja toiseksi olen tullut siihen tulokseen, että vihaan hiuksiani, enkä halua näyttäytyä julkisesti ne päässä. Poikaystävällä alkaa mennä hermo, kun olen valittanut koko eilisen päivän karua kohtaloani. Pitäiskö mennä pilailukauppaan hankkimaan jokin säväyttävä peruukki, jota voisin hyödyntää tulevissa halloween-pippaloissa. Mene ja tiedä.

Voikaa hyvin!

PS. Voisiko joku hankkia meille asunnon, johon saisi tiskikoneen? Täällä on koneelle liitäntä, mutta ei paikkaa. Mikä kauhea kohtalo! ;(

3 kommenttia:

Anniina kirjoitti...

IIHANAT KYNNET!!!♥ Voisimpa itekin pitää rakennekynsiä:(

Uma kirjoitti...

Onko Misun käytöksessä muuten ollut mitään muutosta nyt leikkauksen jälkeen? Mitä sille muuten kuuluu? :)

Tellu kirjoitti...

Anniina: Kiitosta! <3 Entä jos tekisit vaikka oman kynnen geelauksen, jos et voi pitkiä kynsiä pitää? Niitäkin voi koristella kivasti =)

Uma: Voi veikkonen, Misukka on ihan eri katti! Yllätin sen äsken wc:n lavuaarista, en tiedä mitä se siellä teki. Misusta on tullut kauhean utelias ja rohkea, se käy salaa nuuhkimassa varpaita, sitä on saanut koskeakin vähän ja se uskaltaa ottaa ruokaa kädestä. Kyllähän se vielä arka on, mutta se toivottavasti korjautuu ajan kanssa.Leikkaus oli kyllä jokaisen euron arvoinen! En osannut odottaa, että se muuttuu noin paljon =D