maanantai 21. maaliskuuta 2011

Nelly tilaus

Viikonloppu meni taas allekirjoittaneelta hieman ohi. Perjantaina oli tarkoitus päästä Tellun kanssa baariin asti, mutta hyydyimme jälleen kesken illan ja jäimme mieluummin ottamaan lepiä. Kultainen vanhuus. Lauantaina pääsin kuitenkin jopa Keljoon asti ystäväiseni luokse saunomaan ankarasti.

Perjantai-ilta näytti kutakuinkin tältä:

Elän taas näitä aikoja, kun tunnen olevani harvinaisen kyllästynyt kaikkeen, enkä saa oikein mitään aikaiseksi. Tämän päivän suurin saavutus on ollut Nellyn paketin noutaminen postista, sekä paketin vaatteiden sovittaminen. Kävin myös kirpparilta noutamassa mukavan summan myyntituottoja.

Tilasin Nelly.comista parit mekot ja yhdet kengät sovitettavaksi, kun kerran sai postikulut ilmaiseksi. Suurin osa taitaa kuitenkin lähteä palautukseen. Naamakin näytti tänään niin pahalta, että se sai hieman sensuuria osakseen, haha.


Tällä vaalealla mekolla hintaa olisi noin 20 euroa ja olisihan tuo kesällä ihan kiva. Selässä oli myös kiva avonainen leikkaus. Miinusta noista jäätävistä olkatoppauksista, jotka olivat isot, muhkeat ja liian jähmeät. Olen kuitenkin päättänyt karsia tällaisten "ihan kivojen" vaatteiden ostamista, koska useimmiten ne jäävät hyvin vähäiselle käytölle. Tämä menee siis hyvin todennäköisesti palautukseen.

Tämä musta mekko taas miellytti silmääni valtavasti mallin päällä, jonka takia tilasin sen sovitettavaksi. Olen ajatellut, että valmistujaismekkoni saisi olla tulevaisuudessa malliltaan tämän tyyppinen. En halua mitään ylimääräisiä rimpsuja tai hörsyjä, vaan sen pitäisi olla enemmän tyylikäs....muttamutta väriltään se ei kyllä saisi olla musta. Kuitenkin, tämä mekko maksaisi noin 40 euroa, enkä voi kieltää, etteikö se näyttäisi hyvältä päällä. MUTTA se ei ole kuitenkaan niin täydellinen, kuin olisin kuvitellut, joten byebye mekko!

Näistä kuvista voitte myös havaita nuo mustat kengät, jotka tuli samalla mekkojen kanssa. Luulen vahvasti, että ne ovat ainoat, jotka eivät lähde palautukseen. Olen pitkään havitellut mustia korkokenkiä, joissa on hieman platformia. Eikä hintakaan ollut mikään päätähuimaava, nimittäin noin 25 euroa.

Se siitä tilauksesta. Siirtykäämme eilisiin kynsiaskartelujeni pariin. Halusin kokeilla jotain uutta:
Muistelin, että Venla oli tehnyt tutoriaalin näistä "sienitöpötyskynsistä", joten pienen kaivelun jälkeen löysin kuin löysinkin kyseisen postauksen. Käykäähän kurkkaamassa täältä!

Aikaa ei kulunut kuin joku vajaa puolisen tuntia ja kynsistä tuli tooooosi kivan näköiset. Tuunasin niitä vielä hieman Konad-leimoilla ja parilla timantilla:
Nyt ruoanlaittoon ja sitten salille! Ciaoooo!

9 kommenttia:

Anne Jennika kirjoitti...

Musta mekko näyttää älyttömän hyvältä sun päällä! Kynnet on tosi hienot, oot taitava! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo musta mekko sopii sulle tosi hyvin, hinta kyllä tuntuu vähän kalliilta. Kivat kynnet.

Rillu kirjoitti...

Anne: kiitos Anneee! <3 ;D

Anonyymi: totta, jos se ois vaikka parikymppiä halvempi niin voisin pitääkin sen 0:) ja kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Muistelen, että teillä oli vanhassa blogissa postaus siitä kun ostitte jonkin kynsin paketin, mutta en löytänyt sitä kun nopeasti yritin katsella.. Joten mistä ostitte kynsipaketin? Kynnet ovat geelikynnet vai? Onko hankalaa tehdä itselleen jne? Kaikki tieto on tervetullutta:) Koska itseäni kiinnostaisi ostaa...

-susu-

Rillu kirjoitti...

-susu-: Tellu on muistaakseni jostain ostanut sellaisen akryylikynsipaketin, joten Tellu hoi tule ja kerro siitä lisää! :D

Mulla on siis ihan omat kynnet :)

Nora kirjoitti...

Sulla on kyllä aivan upeat kynnet! :) Millä hoidat niitä, kun pysyvät noin pitkinä?

Rillu kirjoitti...

Nora: en oikeastaan hoida mitenkään erityisesti, ne on luonnostaan niin vahvat. Käytän myös lähes aina lakkaa, joten siten ne ainakin pysyy kasassa paremmin ;D

Mirva kirjoitti...

Oijoi on muuten aika täydellisen näköinen tuo musta mekko. Pitäisiköhän itse tilata se valmistujaismekoksi..:DD On vaan aika ökykallis.

Rillu kirjoitti...

Mirva: noooo, toisaalta, valmistujaismekosta voi aina pulittaa vähän enemmän :D Alkuperäinen hinta oli jotain 80 euroa :p