perjantai 25. maaliskuuta 2011

Paljastelua

Saimme Janskulta tunnustuksen, joka haastaa meidät kertomaan itsestämme 7 pientä paljastusta, joita emme ole aiemmin blogissamme kertonut. Paljastelenpa nyt aikani kuluksi itsestäni huippusalaisia juttuja. Vaviskaa! ;D
1. Kutsumanimeni on sama kuin toinen nimeni. En ymmärrä miksi ihmiset jaksavat aina kummastella sitä. Etunimeni on Saara, eikä se mielestäni edes sopisi minulle. :D

2. Käytin yläasteella 40-41 kokoisia kenkiä, vaikka oikeasti kengänkokoni on 38. Ostin eräät  ihan pienellä korolla varustetut 40 kokoiset piikkarisaapikkaat (joissa oli superpitkä kärki) ja ihmettelin miksi ihmiset aina katsoivat minua oudosti kaupungilla hiihtäessäni. Niin, miksiköhän?????
3. Olin ihan tosissani ajatellut, että asun jonkun MIEHEN (omg) kanssa vasta joskus 30-vuotiaana, kun eihän kukaan minua jaksa kauaa katsella, koska osaan olla todella rasittava. Hupsiiiiis, toisin kävi. Tässä yhteiseloa tulee kesällä vasta (lue: jo) vuosi!

4. En kestä ylipirteitä ihmisiä, joista kaikki on ihanaa, upeaa, mahtavaa, kaunista, söpöä, täydellistä ja sanoinko jo ihanaa? Korvaani se kuulostaa rasittavalta lässytykseltä, joten olen kai itse ärsyttävä pessimisti. Elämäni on kaiken kaikkiaan tähän asti ollut suht mukavaa ja asiat ovat olleet kaikin puolin hyvin, mutta ei tässä kai liioittelemaan tarvi ryhtyä? ;)

5. Leikkailen kaikessa hiljaisuudessa lehdistä isoista mainoskuvista silmiä. Niitä on kertynyt aikamoiset määrät ja aion tehdä niistä joskus taulun. Se saattaa olla aika häiritsevän näköinen teos, koska siitä tuijottaa 30340342 paria erilaisia silmiä. :D

6. En ole käynyt uimahalleissa varmaankaan lähes 10 vuoteen, koska sain erään kerran traumoja. Peurungassa käyneet tietävät, että siellä on sellainen pikkuinen pyöreä lämminvesiallas, johon ei mahdu (mielellään) kuin pari ihmistä. No penskana lilluttelin siellä yksin kaikessa rauhassa ja kanssani sinne halusi tulla joku iso karvainen mies. Enhän minä kilttinä lapsukaisena uskaltanut sanoa sille mitään, enkä uskaltanut lähteä poiskaan. Ei siinä onneksi mitään pahaa tapahtunut, mutta tapaus on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Voi vaan miettiä, miksi aikuinen mies haluaa ahtautua pikkutytön kanssa niin pieneen altaaseen.
7. Haluaisin käydä ottamassa napakorun, mutta en uskalla mennä ottamaan sitä. Ekat lävistykseni otin vähän karskimpaan paikkaan, mutta siitä huolimatta en vaan uskalla. :'(

Täten haluan haastaa leikkiin mukaan Venlan ja AnsQ:n! Nyt on seuraavana ohjelmassa hieman tiskaamista ja uusien pinkkien glitterkynsien askartelua, adioss amigos.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiäks toi silmätaulu kuulostaa iha järjettömän hienolta idealta! :)

Tellu kirjoitti...

Ei oo vastaan ainakaan sellaista tullut missään! :D Ei sen välttämättä tarvitsisi olla yksi iso taulu, vaan se vois toimia ehkä paremmin parin kolmen pienemmän taulun sarjana, hmm!

Anonyymi kirjoitti...

Ei vitsi, sääki keräät silmiä :D Mullaki on tallessa jo aikas monta musta-valkoista silmäparia ja tarkotus olis tehä niistä muutamat taulut. Olipas hauska sattuma :D

Tellu kirjoitti...

Anonyymi: On kyllä hauska sattuma! :D Kerään myös pusuhuulia, mutta niille ei ole tulevaisuuden varalle vielä suunnitelmaa :D

Anonyymi kirjoitti...

Mä tein lukiossa kuviksessa kuvakollaasin, jossa oli yks osa kans pelkkiä silmiä. Tuli hyvä, vaikka itse sanonkin. ;) Voguet ja Gloriat on hyviä lehtiä silmienmetsästykseen!