maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ding Dong

Kyllä, kävin eilen äänestämässä ja tulihan sitä ilta seurattua tuloslähetystä. Ja ei, en ole vaalitulokseen pettynyt, kuten suuri osa ääneen valittajista, vaikken persuja äänestänytkään. Hauskaa on myös, että ihmiset, jotka eivät äänioikeuttaan käyttäneet, jaksavat myös valittaa. Kaikki Facebookissa vastaan tulleet eilen perustetut yhteisöt ovat mielestäni myös äärimmäisen surkuhupaisia. Siis nythän Suomeen tulee aborttikielto ja Suomi suomalaisille, ihan vain Soinin takia. Morjens. Ja kyllä, jotkut ovat tätä mieltä.

Ei siitä sen enempää, katellaan mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään.
Pitkästä aikaa olin tänään Laukaassa chillailemassa. Oikeastaan kävin vaan siellä kampaajalla ja kyllästyin kiertelemään. Eipä mikään ollut muuttunut, vaikka lukion jälkeen siellä ei ole tullutkaan pahemmin oltua. Sain tänään tosiaan ne raidat päähäni muutaman vuoden gootteilun jälkeen. Jee! Olinkin jo vähän kyllästynyt ihan tummaan ja synkkään tukkaan. Myös kuivimmat hapsut napsittiin latvasta pois.
En tiedä saako näistä kuvista paljoakaan selvää. Ajattelin huomenna vähän kiharrella tätä tukkaa, josko ne raidat tulisi paremmin esille.

Nyt Täykkärit!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tää on ensimmäinen lukemani blogipostaus, jossa ei voivotella vaalitulosta. Ihanaa, kiitos! :) En ymmärrä, mikä niissä persuissa on niin hirveetä. Ja kaikki noi takapajula-kommentit sun muut, huh huh :D
Tukka näyttää upealta! :)

Eve kirjoitti...

Joo todellakin, ihanaa kun joku ei oo vikisemässä noista vaaleista... Tuo sun tukkas on kyllä.. ah nam. Miten se on voinukkaan kasvaa noin pitkäks noin äkkiä?

Rillu kirjoitti...

Anonyymi: kiitos itsellesi! todellakin huhhuh, ja se että persuja ovat kuulemma äänestäneet vain pulsut, natsit, skinit ja yleisesti ottaen kaikki juntit :D en tajua mihin ihmiset perustavat nämäkin mielipiteensä.

Venla: oujee! kävitkös itse äänestämässä? ;D ... En kyllä itsekään ymmärrä miten tuo on noin pitkäksi päässyt hurahtamaan, ja ennen kaikkea, että missä välissä o_O no en pistä pahitteeksi :D

Anne kirjoitti...

Oi.. Sun hiukset on nyt just sen väriset mistä itekki oon haaveillu! Osaatkohan sanoa mitä sävyjä siihen laitettiin? :)

Rillu kirjoitti...

Anne: oi kiitos! olen siinä luulossa, että kampaaja vain laitto vaalennusvoidetta (vai mitä se on?), ja ooteltiin jännityksellä, kuinka paljon vaalenee vai vaaleneeko paljoakaan :D Olen nimittäin värjäillyt hiuksiani nyt kaksi vuotta tummalla värillä, niin latvojen väri on vissiin aika pinttinyt kiinni. Mutta kyllähän sinne latvoihinkin tuli väriä ;D