maanantai 4. huhtikuuta 2011

Apuaaaaaa!

Syytän tästä radiohiljaisuudestani koulua (joka on kylläkin hyvin loppusuoralla). Olen suorittanut raivokkaasti verkkokursseja, jotka haalin mallikkaasti yhden jakson ajalle ja niitä on yhteensä 6. Nyt olen onneksi jo voiton puolella niiden suhteen. Verkkokurssien lisäksi käyn normaalisti luennoilla ja vielä pitäisi lukea strategisen johtamisen tenttiin, wuhuu!

Tänään sain tietooni kuitenkin erään jännittävän asian. Vietän näillä näkymin kesäni Helsingissä erään yrityksen pääkonttorissa. Tehtäviini kuuluu mm. asiakkuudenhallinta, tarjousten laatimista, tilastointia ja myyntipäälliköitä avustavia tehtäviä messuilla ja asiakastapaamisissa. Olen niiiiiiiiiin tyytyväinen!

Stressaan kuitenkin kaikista mahdollisista muutoksista ihan mielettömästi. Viime viikolla aloin suremaan sitä tosiasiaa, että kun tämä koulu loppuu, niin suurinosa meitsin ystävistä lähtee pois Jyväskylästä! Nyt itse sitten lähden Helsinkiin, vaikka kyse ei olekaan kuin muutamasta kuukaudesta, niin huolehdin jo melko mitättömistäkin asioista :D Näistä samoista asioista olen kyllä jo kerennyt murehtia miljoonat kerrat, esimerkiksi silloin, kun olen lähtenyt ulkomaille töihin tai vaihtoon. Luotan kuitenkin aina vakaasti siihen, että asiat järjestyy!

Ensinnäkään en tunne Helsingistä paljoa porukkaa, sillä ne vähätkin tutut on vain sellaisia hyvän päivän tuttuja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Olen todella riippuvainen kavereistani ja muutenkin sosiaalisesta elämästä, enkä vielä tiedä miten viihdytän itseäni töiden jälkeen. Apua!! :D Äärimmäisen riippuvainen olen myös poikaystävästäni, jonka kidnappaisin mieluusti mukaani. Yritänkin koko ajan vakuutella itselleni ettei Helsinkiin ole edes pitkä matka, joten mitään ongelmaa ei pitäisi olla. Muistutus itselleni: Äly hoi, älä jätä ;)

Aah, olipa hauska avautua! Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen tästä työmahdollisuudesta, vaikka harrastankin tällaista mitätöntä panikointia.Onhan se nyt tällaiselle landepaukulle jännää päästä oikeaan kaupunkiin :D

Hyvät maanantain jatkot!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä opiskelet ja missä? :) Kauanko kestää?

Rillu kirjoitti...

Anonyymi: Ammattikorkeassa, liiketoiminta ja palvelut yksikössä, restonomiksi, koulutusohjelma on palvelujen tuottaminen ja johtaminen, erikoistumisalue on kuluttajapalvelut, kesto on 3½ vuotta ;D

jenni kirjoitti...

sä pääsitkin siis sinne hesaan :D:D:D onnewaaa

Rillu kirjoitti...

jenni: kiiitooos! <3 :D

jenni kirjoitti...

vieläkös teillä on se asunto siellä vai myittekös sen jo jokunen vuosi sitten?

Rillu kirjoitti...

jenni: se valitettavasti myytiin pari vuotta sitten, se ois ollu aika luksus :D nyt on asunnonhaku käynnissä, että jos tiiät jonkun kuka haluaa sisäsiistin kämppiksen niin kerro mulle ;) tai vois kysyä kaarikselta?

jenni kirjoitti...

kysy poies vaan :)