maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kevättä rinnassa

Synkistelin vielä pari päivää sitten talvimasiksen kourissa ja ihmettelin miten poikaystävä herää viikonloppuna (haloo??) ihan pirteänä jo aamuseiskalta ja virtaa riittää koko päiväksi. Nyt on kevät tehnyt muhunkin tepposet ja olen ihan sekaisin. Harmi vain, että en kerkeä viikolla päivällä kauheasti ulkoilla, kun ne menee töitä tehdessä. Onneksi illallakin on jo niin valoisaa ja aurinko paistaa. <3

Löydettiin eilen ilostuksekseni se näkösuoja parvekkeelle. Ajattelin ensin, että näitä pitää olla pari kappaletta, mutta miehinen ajatus toimi (kerrankin) paremmin kuin hyvin! En olisi varmaan ihan hetkeen itse keksinyt laittaa ritilää pitkittäin kiinni tolppien väliin. Sitten täytyykin kehittää tähän jonkinlainen parvekelaatikko kukkasia varten. Alan kuulostaa pian joltain keski-ikäiseltä näiden istutusjuttujeni kanssa, mutta pelko pois, lisää on tulossa.
 Tänään oli tosiaan ensimmäinen työpäivä ja selvisin siitä paremmin kuin olin rohjennut odottaa. Eniten kauhukuvia olin maalaillut kassakoneen käytön suhteen, mutta onpa noita onneksi ennenkin tullut naputeltua. Voisi olla asiaan kuuluvaa hankkia kunnolliset työkengät, sillä noissa ohutpohjaisissa H&M:n baltsuissa jalat väsyvät aika nopeasti ja sitten alkaa kolottaa ikävästi. Ekan työpävän kunniaksi kävin ruokkiksella syömässä ylihintaisen lohisalaatin, joka näyttää kuvassa melko arveluttavalta höysteeltä. ;)
Nyt tuntuu siltä, että voisin syödä vaikka hevosen. Vaatimaton salaatti ei kauaa vatsanpohjalla lämmitä. Varsinkaan, jos syö kuin iso mies. :D Nyt ei auta muu kuin heittää kanankoivet uuniin ja riisit sekaan. Makoisaa alkuviikkoa kaikille!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla paikassa on ehdottomasti kaupungin parhaat salaatit! ;)

Tellu kirjoitti...

Hyvää kyllä oli ja salaattikastike vasta hyvää olikin! Otin jonkun valkosipuli-paprikakastikkeen <3