sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Parvekekatsaus osa 2

Ihana kevätsäääää! Laittelin tässä tohkeissani parveketta ojennukseen ja sainkin sen suht siedettävään kuosiin. Hommailtavaa kuitenkin vielä on jonkin verran. Talvella oli kätevää heittää kaikki ylimääräinen törky partsille pakkaseen, mutta nyt ne olisi kiva saada varastoitua muualle. Tästä aiheesta olen lätissyt aikaisemminkin, mutta laitanpa nyt alkutilanteesta kuvan muistutukseksi:
Tuo ihana sininen nyrkkeilysäkki, karsea nahkainen pieni jakkara ja kissanpissinen matto  ynnä muut pitäisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä ennen kuin saan koko partsin pinta-alan käytettyä.  Sain äsken pienen slaagin, kun tuulettumassa olleen maton mukana tuli varmaan nyrkin kokoinen kimalainen sisälle, hui! Käytiin eilen Plantagenista parit narsissit ja orvokkiamppeli näin alkuun. Uusia ruukkujakin pitäisi hankkia, on meinaan vähän pieni tuo toisen narsissin ruukku. ;) Samasta paikasta löytyi myös nuo kaksi pientä liitutaulukukkatikkua. Toistaiseksi vain liidut puuttuu!
Ihan kivalta näyttää, vai mitä tuumaatte? Himoitsen ihan hulluna sellaista pientä kasvihuonetta, mutta ehkä nippanappa pystyn elämään ilman sellaista. Jospa ne kasvit kasvaisivat hyvin ihan ruukuissaan sen kummempia virityksiä. Toinen toiveeni koskee näkösuojaa. Kaipailen nimittän vähän jotain suojaa naapurin parvekkeelle päin. Tykkään pomppia kesällä aina puolialasti (lue: bikineissä) parvekkeella, enkä välttämättä halua naapurin katseita. :D Alla on havainnollistava kuva miten avaraa kyseisessä kohdassa on:
Selailin puutarhakalusteita myyvien kauppojen valikoimaa ja löysin aika hyvän vaihtoehdon tähän tilaan. Elikkäs tuollaisen mäntyisen 180cm korkea ritelikön, johon voisi kasvattaa vaikkapa köynnöskrassia tai muita köynnöskasveja. Näitä voisi kuvitella hankkivansa vaikkapa kaksin kappalein tuomaan suojaa. Voin jo kuvitella miten kivalta tämä näyttäisi täynnä kukkivaa köynnöstä. <3
Kolmanneksi pääsemme yhteen kesän suosikkipuuhistani eli grillaukseen. Oikeasti parvekkeella ei saisi kuulemma valmistaa ruokaa, mutta ketä se nyt ylimmästä kerroksesta haittaa. Mua huvittaa suuresti se, että parvekkeella saa vetää röökiä niin paljon kuin keuhkot kestää, mutta ruuanlaitto on syvästi kielletty. En ole keksinyt vielä miten betoninen rakennus syttyisi tuleen ja toiseksi ruoka tuoksuu hemmetisti paremmalta kuin tupakka. Saa muutenkin olla aika kädetön, jos saa grillin syttymään tuleen. Ärsyttää aina pitää kesällä ikkunoita ja partsin ovea kiinni, kun naapurissa asuu hirveitä tervakeuhkoja, jotka kaikenlisäksi röyhyttelyn ohella avautuvat toisilleen tuntikaupalla mitä ihmeellisimmistä asioista. Gigantissa näytti olevan suhteellisen edullinen OBH Nordican sähkögrilli, joka sopisi hyvin pikkugrillailuun. Saatan jo maistaa paistetut kanan rintafileet, täytetyt herkkusienet, grillatut maissintähkät ja juustokabanossin! ;)
Kohta suunta käy kohti Kodin Terraa. Täytyy tsekata juurikin tuo näkösuoja, kevään ulkokukkavalikoima sekä pari muuta pikkujuttua. 
Onneksi onnistuin jotenkin lukitsemaan nettipankin avainlukulistan, enkä pääse siirtämään käyttötilille lisää massia ennen kuin menen pankkiin avaamaan sen. En tosin tiedä milloin ihmeessä saan sen avattua, kun olen töissä sellaisiin aikoihin, että on mahdotonta päästä käymään pankissa paikan päällä. :'D Sitä tuskin saa avattua puhelimen välityksellä asiakaspalvelun kautta?

Nyt saa riittää tämä jaarittelu tai ei hyvää seuraa. Mukavaa keväistä sunnuntaita tyttäret! Kuulen mielelläni teiltä lisää omia parvekesuunnitelmianne, jotta keväthulluus saadaan lietsottua täyteen loistoonsa! 8)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä näyttää! tosin rupes vaan ärsyttämään ku mulla ei oo parveketta, mälsää! :D

Anonyymi kirjoitti...

heiheihei missäs teidän politiikkainnostus on? Kertokaas ainakin äänestittekö näin vaalihuuman alla? ;)

Tellu kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos :D Nyt saat hyvän syyn alkaa etsiä parvekkeellista kotia! ;)

Anonyymi: Mun osalta innostus ei ole toistaiseksi osoittanut mitään merkkejä, enkä siis äänestänyt ;)

Anonyymi kirjoitti...

sähkögrillillä saa grillata parvekkeella vaikka säännöt sanoo että ruoan valmistus kielletty.. :)et bon apetit vaan!

Tellu kirjoitti...

Hienoa, ei tarvii sit pelätä kokoajan että joku tulee länkyttämään jotain :D

anma kirjoitti...

Oi tästä tuli ihana kesäfiilis:)