perjantai 15. huhtikuuta 2011

Minne sattuma johtaa

Huh! Nyt on työharjoittelua viikko takana, kuusi edessä. Tämä viikko hurahti mukavasti rennossa porukassa puuhaillessa ja keväthuivia neuloessa. Ensiviikolla paikka vaihtuupi, mutta tiedossa on huippukivoja juttujakin. ;)

Kevätkin on kolkutellut ovea jo kovalla kouralla. Pari 100% varmaa kevään merkkiä onkin tässä jo bongattu. Niitä ovat tietysti sulaneet koiranpaskat teiden reunoissa sekä kauppojen pihoilla riehuvat pennut ja viemäreistä esiin mönkineet kadunmiehet. Näistä ei voi juurikaan erehtyä.Kaupungillakin sakkia oli niin mahdottomasti ja kaiken kruunasi hullu vaalikansa. Mun osalla vaali-intoilu on rajoittunut parina iltana katseltuihin vaalikeskusteluihin, jotka on melkein jopa viihdyttävää katseltavaa.
Mulla on tänään tarjolla vain kissa-aiheisia kuvia, koska viikkoni on ollut niin jännittävä, että kamera oli parasta jättää kotiin talteen. Uusi kissa (jonka ristimme omaperäisesti Misuksi) on asettunut taloksi jo ihan mallikkaasti. Vessa-askareet sujuvat vihdoin sinne mihin pitääkin, ruoka maistuu, Vilman seura hivelee ja Misukki ei piilottele enää sohvan takana. Se on tajunnut jo ruoan kerjäämisen jalon taidon ja se kiehnää kovasti jaloissa. Vilma on opettanut sen talon tavoille. Parina päivänä ilmassa on ollut myös kissatappelun aineksia, mutta vielä ainakaan ei ole mitään kauhean dramaattista kanssakäymistä tapahtunut. Tosin tiedä häntä mitä nämä täällä päivällä kahdestaan riehuvat.

Täytyy yrittää ryhdistäytyä tässä viikonlopun aikana, jos tarjolle saisi muutakin kuin kissajuttuja.  Tai ehkä jopa tänään, kun vietän laatuaikaa itseni ja misujen kanssa. Ai niin, sipsipussikin jotenkin keljusti lyöttäytyi seuraani. Vi ses!

Ei kommentteja: