maanantai 25. huhtikuuta 2011

Watch me

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut salaa uuden kellon hankkimista. Mielessä on ollut ikuisuuden kolme eri mallia, joista kai pitäisi päättää se paras vaihtoehto. Mieluiten ottaisin nämä kaikki hellään hoivaani, mutta talouteni ei ehkä kestäisi sitä pläjäystä. Vaatimuksia uudelle kellolle on muutama: sen tulee olla suht massiivinen, hopeinen ja tarpeeksi blingggggggi. Kookkaalla kellolla yritän saada käteni näyttämään pienemmiltä, sillä mielestäni ne ovat kuin miehen kourat. Huolestuttavaa, pakkomielle isoja jalkoja kohtaan on siirtynyt koskemaan myös isoja käsiä. Hauskinta tässä kuitenkin on se, että kenenkään muun mielestä käteni tai jalkani eivät ole mitenkään normaalista poikkeavan kokoiset. :D


Tämä kaveri on listallani kuitenkin ehkä ykkösenä. Olen käynyt sovittelemassa tätä koruliikkeissä jo lukemattoman monta kertaa ja kerta kerralta se tuntuu vain siistimmältä. Suomessa tälle on lykätty hintaa ihan mielettömästi liikaa, mutta onneksi ulkomailta saa halvemmalla.
Tämäkin on vahva ehdokas. Olen törmännyt tähän myös mustataustaisella kellotaululla varustettuna, mutta siitä en nyt tähän hätään löytänyt kuvaa. Saan sydämentykytyksiä noista paksuista ketjuista! Tähän malliin en ole vielä törmännyt kaupoissa, tiedä häntä miksi. Olisi kuitenkin ihan kiva päästä mallailemaan kelloa käteen.
Kolmantena olisi sitten tälläinen tapaus. Tätä löytyy myös versiona, jossa on kaksi ketjua, mutta se on huomattavasti pienikokoisempi kuin tämä himoitsemani malli. Tässä ei tosin niitä toivomiani timankeja ole, mutta se voidaan antaa anteeksi. Kyseinen kello oli myös himotuksistani edullisin vaihtoehto.

Mikäs näistä oli suosikkinne? Ja omistaako joku näistä jonkin mallin? 8)

7 kommenttia:

Rillu kirjoitti...

mmmmmmmm viimenen on paras. mun mielestä toi keskimmäinen on vähän miehekäs :DD

Tellu kirjoitti...

Haha, no nyt kun sanoit niin vähän on miehisiä tunnelmia :D

Helena kirjoitti...

Mulla on tuo viimenen kahdella ketjulla ja se on jo suht massiivisen näkönen mun kädessä, mulla taitaa sitten olla aika pikkuset kädet.. :D Mut siis oon tykänny tosta hirveesti, kätevä säätää omaan ranteeseen sopivaksi eikä oo puolessa vuodessa tullut vielä minkäänlaista kulumaa vaikka Guessin koruista mulla on vähän huonoja kokemuksia.

Tellu kirjoitti...

No, ehkä mä vaan kuvittelen tuon kaksiketjuisen olevan jotenkin niin pikkuinen :D Mulla on ollu 1,5 vuotta Guessin kello ja hyvänä on pysynyt! Mitä nyt kerran täräytin sen täysiä johonkin kovaan ja näyttöön tuli ikävä naarmu, mutta eipä se onneksi sen käyttöä ole haitannut. Hyvä kello! <3

Anonyymi kirjoitti...

ekan ja viimesen voisin ottaa itellenikin! eka ehkä vähän klassisempi mut on toi viimene kyl upee! tiitäkö noiden kellojen mallia? :)

Tiia kirjoitti...

Kaikki nuo ovat upeita, mutta omasta mielestäni hienoin on tuo ensimmäinen. Jossain vaiheessa tykkäsin kamalasti kelloista jotka eivät niin perinteisiltä kelloilta näytä vaan enemmänkin ehkä koruilta niinkuin nuo kaksi viimeistä, mutta nyt on ollut jo todella pitkään kausi että tykkään "kellomaisista" kelloista ja miehekkään isoista vieläpä :P

Tellu kirjoitti...

Anonyymi: Kivoja kaikki, siks onkin niin vaikeaa :D Guessin nettisivuilta löytyi mallit. Ekan kellon malli on I14503, tokan mallia ei löytynyt ja viimeinen on I95194 :)

Tiia: Mulla on vähän sama juttu meneillään :D Nykyinen kello näyttää enemmän korulta kuin nämä uudet toiveet. Ajattelin myös, että tuon ekan malli on kuitenkin niin klassinen, että se varmasti miellyttää vanhempanakin. 8)