keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Satisfied

Tänään olen vietellyt vapaapäivää mukavissa merkeissä. Heräsin ajoissa joskus kahdeksan jälkeen, kun ei nukuttanut enää ja painelin heti yhdeksältä parvekkeelle paistattelemaan päivää. Oikeasti aurinko alkaa paistaa kunnolla partsille "vasta" kymmenen aikoihin, mutta yhdeksältä saa rusketettua jo jalkoja. Nyt ei haittaa yhtään mennä pilvisenä lauantaina töihin, kun on saanut pomppia auringossa jo valmiiksi. 8)
Aamupalastettuani rupesin ottamaan kuvaa itsestäni riippumatossa, minkä olisin voinut jättää väliin. Laitoin kameran tietenkin kunnon sarjatulitukselle ja se pääsi ikuistamaan hupaisaan kuvasarjaan sen, kun riippumatto pyörähti ympäri ja minä lensin kaaressa lattialle. Nyt on polvi ja kyynerpää vähän ruvella, mutta olen taas karaistuneempi! Valitettavasti koko kuvasarjaa en tohdi jakaa kanssanne, vaikka lysti olisi taattu. :D
Viuuuuuh!
Sitten yritin vakavoitua...
Sitten postista tuli tekstiviesti, että pakettini on noudettavissa. Tilasin maanantaina vallan mehukkaan värisen kesälaukun Fashionstorelta ja sillä kesti vain pari päivää kulkea Helsingistä hyppysiini. Viimeksi tätä Guessin laukkua katsellessani se oli alennettu 130 eurosta 95 euroon, jolloin päätin odotella vielä hieman. Seuraavan kerran kun kävin kurkkaamassa, oli hinta pudonnut 65 euroon! Onko edes vähän söppänä?
Laatikkomestari tuli heti apajille. <3
Laukku on kooltaan aika iso säkki, joten sinne voi koota mukaan koko elämän. Nuo roikkuvat killuttimet voi irrottaa, jos ne alkaa ärsyttää. Laukun yksityiskohdat ovat kultaisia, mutta ehkä kestän sen siinä ja siinä.

Sovin Rillun kanssa salatreffit kaupungille ja menimme herkuttelemaan Passion Foodiin. Koska olen aloittanut uuden ruokavalion henkilökohtaisen valmentajani johdolla (hahaha), tilasin jotain todella poikkeuksellista. Tilasin ravintolassa ekaa kertaa salaattia, tällä kertaa kana-ceasar-salaattia ja oli niiiiin hyvää että!
Yritän siis jättää kaikki pastat, riisit, perunat ja vaaleat leivät pois ja tähän mennessä olen korvannutkin niitä ruokailun yhteydessä kasviksilla. Erityisesti olen tykästynyt keitettyyn parsaan ja kukkakaaliin! Eniten tuskaa tuottaa, kun en saa syödä nuudeleita enkä pizzaa ja hampureita kuin silloin tällöin vain. Ei pitäisi olla tälläinen herkkusuu. Kyllä tästä vielä hyvä tulee! Laimensin aamupalamehuakin vedellä. ;)
Sittenhän me ajateltiin pääsevämme vihdoinkin kunnolla munan makuun, mutta hitto sentään! Munat olivat nähneet jo parhaat päivänsä ja maistuivat ihan pahvilta. Onneksi aurinko hiveli meitä Kirkkopuistossa ja lähellä oli ylihintainen jäätelökoju, josta sai pahimpaan hätään jätskiä.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Minäkin olen karsinut ruokavaliostani hiilareita ja eilen kans kun olin ravintolassa, niin muut söi hyvää pitsaa ja minä salaatin :D Tuli ainakin tosi hyvä mieli, piti vähän ajatella bikineitä, jotka olin ostanut ennen ravintolaan menoa.

Mutta mulla kanssa tekis niin kovasti aina välillä mieli pitsaa ja nuudeleita!

Tellu kirjoitti...

Tätä on siis liikkeellä :D Tuntuu vaan, että on kokoajan nälkä ja tekee mieli popsia kaikkea herkkuja. Nuudelit on parhaita, kun ne on niin nopeita! Kaipa tämä tästä hellittää, kun tarpeeksi kauan sitkuttelee ja totuttelee, ettei elimistö saa kokoajan niitä hiilareita :p

Anonyymi kirjoitti...

ei sovi unohtaa kokonaan hiilareiden saantia,kyllä elimistö tarvitsee niitä jaksaakseen ;) tuo laukku on kyllä ihanan pirteen värinen! :) näyttää kyllä noissa kuvissa pieneltä..

Tellu kirjoitti...

Kaikkea sopivasti ;) Kuvissa kieltämättä laukku näyttää pieneltä, täytyy ottaa foto jossa se on kädessä :D

Anonyymi kirjoitti...

moi! Voisitko tehä sellasen kysymyspostauksen? Niitä on niin mukava lukea.Tää teidän blogi on kiva! =)