keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Vastauksia kysymyksiin!

Kiitoksia kaikille kysymyksiä lähettäneille! Näihin on aina yhtä kivaa vastailla, joten menkäämme suoraan itse asiaan!

lempiruoka?

Tellu: Maksalaatikko rusinoilla on ihanaaaaaa puolukkahillon kanssa. Maksis toimii myös hiton hyvin kylmänä. Kalakeitto, munamaitoon tehty kaalilaatikko, tortillat, kanaruoat, kebab (<3) jne. Lähes kaikki ruoat on  hyviä, joten vaikea valita suosikkia. Arkena teen usein paljon kohutuista rypsiporsaan maustetuista suikaleista, sipulista ja ruokakermasta kastikkeen ja syön sitä keitettyjen kasvisten kanssa. Hyvää on. <3

Rillu: Öööö, tykkään kalasta ihan mielettömästi. Lohi on parasta ikinä, kaikissa eri muodoissa. Nyt kun söin myös oikeaa sushia ensimmäistä kertaa, niin voin sanoa myös pitäväni siitä ihan hitsin paljon :D Tottahan toki tuo maksalaatikkokin on hyvää, omnomnom.

lempijuoma?

Tellu: Cokis on jees, mutta aika harvoin tulee limsaa lipitettyä. Marli Vital mango-appelsiinimehu on best. Alkoholijuomista mansikka-limesiideri, kultalonkero ja kossubattery tekee kaupansa.

Rillu: Kaikki maustetut kivennäisvedet on hyviä. Alkoholijuomista lonkero ja mansikka ivanov on aika maukasta.

rakkain kynsilakka?

Tellu: En lakkaa muuta kuin varpaan kynnet ja nekin aina pinkillä, joten joku pinkki vaan. Merkillä ei väliä. Geelikynsien koristeluun hankin Dependin koristelulakkoja, niissä on näppärät ohuet siveltimet.

Rillu: Isadoran ja Maybellinen lakat on ehkä mun parhaita. Mutta varsinainen rakkaussuhde minulla on kerennyt kehittyä kaikkiin Konad juttuihin <3

keskiarvo kun lähditte yläasteelta?

Tellu: Taisi olla 8,2. Onneksi kukaan ei kysynyt paljonko se oli lukiosta lähtiessä. ;-----DD

Rillu: Jotain 8,8

toinen nimi?

Tellu: Teresa, joka on myös kutsumanimeni. Puuduttaa, kun ihmiset jaksaa aina ihmetellä tätä.

Rillu: Sarianna

poltatko?

Tellu: Joku roti tähänkin hommaan eli en! Kerran joskus vähän yrittänyt maistaa, ei ole tehnyt toiste mieli. Käytän pennoseni mieluummin shoppailuun. :D

Rilu: En polta, saatan joskus maistella mutta eihän se hyvää ole.
 
koska ekat kännit?

Tellu: Taisi olla yläasteella ysiluokan loputtua/lukion alussa eli joskus 15-vuotiaana. Se oli aika huvittava näky, kun kierittiin Harjun rinteitä alas ja vaikka mitä muuta typerää. Ei onneksi nuorempana viinakset kiinnostanut, enkä pyörinyt sellaisissa porukoissakaan.

Rillu: No ensimmäisen siiderini join varmaan 16-vuotiaana, jolloin olin "humalassa". Varsinaiset ekat kännit sitten 18-vuotiaana Kharman pyörteissä.

lempivaate?

Tellu: Pinkit kotihousut, uudet pinkin lenkkikamat, mustat pillifarkut, kukkatoppi ja uusi vaaleanpunainen yksihihainen mekkoseni. <3

Rillu: En mä osaa vastata näin vaikeisiin kysymyksiin. Suuret lempparit on ainakin mustat korkeavyötäröiset shortsit.

juotko kahvia?

Tellu: Hyi en, enkä teetäkään. Kahvi tekee rumaa jälkeä hampaille. ;)

Rillu: Joo, aina kun yritän pysyä hereillä. Nyt on töissä vähän lähteny käsistä ja vedän montakin kuppia päivässä, oivoi. Mutta teetä olen juonut pienestä pitäen, lööv <3

mitä opiskelette nyt?

Tellu: Valmistun 2 viikon päästä ammattikoulusta tekstiiliartesaaniksi. Lukiopohjaisena se kesti vain 2 vuotta.

Rillu: Palvelujen tuottamista ja johtamista ammattikorkeassa, loppuu muuten mullakin ihan kohta ;)

Voisin sellasta kysyä, että mikä sai teidät vaihtaan vuodatuksesta blogspotiin?

Sanotaan, että vuodatus oli melko epäkäytännöllinen varsinkin kahdelle kirjoittajalle.

kuinka usein teet kynsiä?

Tellu: Abouttiarallaa kerran kuussa, jos olen malttanut olla kynsille oikein hellä. Se on aika työlästä tehdä niitä itse itselleen, joten useammin ei viitsi tehdä vaikka joskus huvittaisi. Työläin vaihe on viilaus ja olenkin haaveillut sähköviilasta. Jos jollain on kokemuksia tälläisestä masiinasta, sana on vapaa! :D

Rillu: Tämä kysymys ei nyt varmaan ollut osoitettu mulle ollenkaan :D Mä viilaan ja lakkaan kynteni kerran viikossa. P.S Tellu mulla on käyttämätön sähköviila, jossain ;)

millon seurustelit ensimmäinen kerran ? 

Tellu: Tää on hauskaa :D Olin yläasteella hirveä hiiri ja Rillu oli oikea syöjätär. Olin ihastunut  salaa yhteen (jos toiseenkin) poikaan ehkä kasiluokalla ja sitten joku meni kertomaan sille asiasta niin tämä poitsu oli ollut vaan, että "HYI ETTÄ!!!!" :DD Joo, taisin "seurustella" ekan kerran joskus lukion alussa muistaakseni, mutta se ei kauaa kestänyt hehheh.

Rillu: Mä mikään syöjätär ollu :D Sanotaan, että olin sosiaalisempi? Heheh. Mullakin sana "seurustelu" pääsee hakamerkkien sisään. Olin yläasteella seiskaluokalla, kun alotettiin ja myös lopetettiin suhde tekstiviestillä :')

Kuinka kauan aikaa olit ollu nykyisen miehesi kanssa,ennen kuin muutitte yhteen?

Tellu: Jaa-a mitähän oltais oltu, ehkä vuoden verran. Oli taloudellisin ratkaisu muuttaa  yhteen, kun olin kuitenkin 24/7 täällä pyörimässä ja syömässä kaapit tyhjiksi. Alussa oli vähän outo ajatus, että muuttaisin suoraan toisen kotiin, mutta pikkuhiljaa salakuljetin tavaroitani tänne. Kaikki taisi alkaa hammasharjasta. Kummastelen aina niitä, jotka muuttaa tyyliin kuukauden kuluttua tapaamisesta, mutta eipä sitä ole määritelty milloin on oikea aika. Yhdessä asumista tosin "saattaa" helpottaa, että tuntee toisen jossain määrin, eikä muuta heti yhteen ja sitten vasta tutustu toiseen. Jotkut muuttaa hyvinin pian, jotkut ei halua muuttaa ollenkaan. Kukin tyylillään. 8)

Rillu: Ollaan seurusteltu kohta pari vuotta, eikä asuta yhdessä. Mikäs kiire tässä on, valmiissa maailmassa ;)

Mikä on parasta jyväskylässä? 

Tellu: Se, että täällä asuu paljon tuttuja, kaikki on lähellä, täällä on nättiä jne. Mutta toisaalta piirit on niin pienet, että toisinaan kyllästyttää joka paikassa ne samat naamat.

Rillu: Kesällä siellä on tosi nättiä. Hei, miksi mä en keksi tähän väliin nyt mitään muuta?

onko molemmilla aina ollut tummat hiukset? 

Tellu: Ei oooooo! Pää on ollut punainen, musta, ruskea, tummanruskea, raidoitettu ja luonnollisen värinenkin tietenkin. 

Rillu: Kyllä, tai eivät ole olleet ainakaan ikinä vaaleat. Tässäkin päässä on ollut muun muassa punaista, violettia ja mustaa.

miten paljon harrastatte liikuntaa?

Tellu: Olen kokenut valaistumisen ja lenkkeillyt ehkä 3 kertaa viikossa, pyöräillyt töihin jne. Ihan hyvä alku, tuumin. ;)
 
Rillu: Jyväskylässä asuessani kävin aina salilla 3-4 kertaa viikossa ja sen lisäksi juoksemassa. Nyt on saleilu jäänyt, koska en ole löytänyt vielä sopivaa kuntosalia täältä Helsingistä. Mutta juoksentelen tuota vantaanjokea pitkin muutamia kertoja viikossa.

missä/mitä opiskelette tällä hetkellä?

Tellu:  Amiksessa tekstiilialaa, valmistun onneks ihan kohta! <:o)

Rillu: Ammattikorkeassa, musta tulee kuluttajapalvelujen restonomi.

Aikasemmassa postauksessa rillu kirjoitti muuttavansa helsinkiin, siis kesätöihin. onko tuo homma koulutusta vastaavaa ja liittyykse opiskeluun? vai jotain muuta? 

Rillu: Kesätöihin kyllä vain. Ja vastaa kyllä koulutusta paremmin kuin hyvin! Olen siis myyntiassistenttina erään yrityksen pääkonttorissa.

mitenkä tellu: valmistuit nyt siis joksikin? minkälaisia työsuunnitelmia sulla on? eli millaiseen työhön on pyrit? 

Tellu: Tekstiilialan artesaaniksi juu. Sisustusala kiinnostaisi ja vaikka mikä muu, joten olen vähän jossain välivaiheessa, enkä tiedä mitä haluan. Tai haluan kaikkea, mutta jostain on aloitettava :D Tällähetkellä olen vaatekaupassa myyjänä kesätöissä, mikä osittain sivuaa koulutustani. Oon aina aatellu, että haluan olla myyjänä vaatekaupassa, mutta kuka sellaista jaksaa koko ikäänsä tehdä. En minä ainakaan. Tulevaisuus näyttää!

millaisesta musiikista tykkäätte?

Tellu: Monenlaisesta. Eniten kuuntelen sellaista menevää musiikkia, mitä baareissa soitetaan. Joskus tekee mieli kuunnella vähän raskaampaa ja tuikkaan Kotiteollisuutta soimaan. :D Helpompi olisi vastata mistä musiikista en tykkää.

Rillu: Olen melko kaikkiruokainen musiikin suhteen. En nyt osaa sen tarkemmin kuvailla, kuin että Scandinavian Music Groupin musiikki on parasta ikinä <3

suosikki näyttelijä?

Tellu: Salkkari-Ossi? Ei vaan! Johnny Depp toimii, Vin Diesel on hot. Ei mulla mitään suosikkia ole. Kunhan osaa näytellä, ei sillä nimellä väliä ole. Mua ärsyttää vaan sellainen jonkun tietyn näyttelijän hypetys.

Rillu: En mä tiiä ketään näyttelijöitä :D Saanko vaan heittää perus, että Johnny Depp?

mikä miehissä on ärsyttävintä? ;D 

Tellu: Miehissä on paljon ärsyttvää, tästä tulee pitkä lista :DD
1. Huolimattomuus
2. Liika rentoilu ja löysäily
3. Unohtelu (rakas miekkoseni unohti millon mulla on valmikstujaiset ja oli lähdössä täyttäpäätä Lappiin sinä viikonloppuna, kehtasi vielä sanoa ettei muistanut)
4. Tavaroiden "hukkaaminen"
5. Vessanpöntön kakkaviiruttaminen :D
6. Tyhjien purkkien jääkaappiin jättäminen
7. Kahvinkeittimellä sotkeminen
8. Sotkeminen yleensäkkin, näkisittepä meidän lieden miehen kokkailujen jälkeen...
9. Perässä 3 metrin päässä laahustaminen
10. Piereskely MUN vieressä, hyi helvetti oikeesti
11. En jaksa jatkaa tätä listaa, pidätte mua muuten ihan niuhona. ;))

Rillu: Hajoilen näille Tellun vastauksille :D Miehet on ihan kivoja. Ja mun oma mies on siistimpi kuin minä, joten en voi valittaa. Kaveripojissa ärsyttää se, että tuntuu ettei ne ole ikinä nähneet naista :D On ne tissit ja perse oikeesti tosi fantastinen ja uniikki asia joka kerta, kun ollaan juhlimassa.

Onko karvoja varpaan päällä? 

Tellu: Jotain pieniä haituvia, pitää varmaan sheivata isovarvas :(
Rillu: Jep, täynnä karvoja

Tellulle; miten IHMEESSÄ saat hiuksesi noin hel*etin kuohkeiksi, ihan unelmat! Tupeeraat, föönät, mitä? KERRO! vai onko noin paksut hiukset luonnostaan, näyttää todella ilmavilta, paksuilta ja kuohkeilta= ) 

Tellu: Olen oikeasti otettu, että joku ajattelee mun hiuksista näin :D Siinä onkin aikamoinen rupeama, koska lähtökohtaisesti ne ovat siimanohuet ja menevät ihan päätä pitkin. Föönaan ne aina kosteina muotovaahdolla ja tyvikohottajalla kunnon pyöröharjalla. Kuvat hiukset käsittelen tyvestä Björn Axenin Volumasterilla, joka on ehkä olennaisin osa tätä. Pelkät tupeeraukset eivät nimittäin kestä koko päivää, koska hiukseni ovat niin liukkaat.  Lopuksi muutama vetäisy GHD:lla, jotta hiukset suoristuvat. Sitten tupsuttelen tyveen hiuspuuteria ja tupeeraan ja suihkin lakkaa. Aikaahan tässä menee. :D

miten sä Rillu oot saanu tukkasi noin pitkäksi, kun se näyttää niin hyvinvoivaltakin ja kiiltää. et taidakaan föönata sitä? ja miten saat kynnet pysyyn noin pitkinä? siis tiskaatko koskaan? omat kynteni halkeilee ja on ihan nysät, joten anna vinkkejä!! 

Rillu: Hiukset ja kynnet kasvaa vaan ihan pirun nopeasti, kai siihen sitten vaikuttaa terveellinen ruokavalio ja liikunta ja vitamiinit ja plaaplaa? :D Mutta hiuksia en tosiaan föönaa ikinä, pesen ne aina illalla ja menen kostealla tukalla nukkumaan. Muotoilurautaa käytän ehkä kerran kahdessa viikossa, jos lähden juhlimaan. Muutenkin pesen tämän pehkon ehkä 2 kertaa viikossa, hohoh.

Ja kynsistä vielä, että kyllä mäkin tiskaan, mutta käytän kumihanskoja :D Mulla on luonnostaan tosi vahvat ja nopeasti kasvavat kynnet. Ainut vaan, että ne liuskoittuvat tosi helposti mutta siihen auttaa viilailu ja lakkailu. Suosittelen lämpimästi ostamaan lasiviilan ja kynnenkovettajaa! ;)

Millaisia olitte "teini-iässä", eli enkeleitä vai piruja?? :D ;-) 

Tellu: Olin enkeli :D En ollut mikään naurettava riitapukari ja turvansoittaja. En tajunnut sellaisia muka koviksia, jotka riehui, rikkoi ja sotki paikkoja, aukoi päätään, ryyppäs itsensä aina vatsahuuhteluun asti, ei käynyt koulussa jne. Enkä tajua edelleenkään. Nykypäivän lapsista/nuorista yli puolet sais mun mielestä viedä johonkin kasvatuslaitokseen kasvamaan ja (pakkotyöleirille) oppimaan IHMISTEN tavoille. Haluaisinpa kovin tietää millaiset vanhemmat edellä kuvailluilla pennuilla oikein on, kun niitä ei millään saada kuriin.Jos ikinä hankin lapsia, niin mietin ihan helvetin tarkkaan missä kaupungissa mä ne kasvatan. Aamen.

Rillu: Olin myös enkeli, vaikkakin aina jossain menossa kavereiden kanssa. Vaikka kaverit esim. polttivat ja joivat, niin itse en halunnut, en edes maistanut. Sanotaan näin, että mulle vanhempien luottamus oli/on todella tärkeää, enkä ole koskaan halunnut tuottaa niille pettymystä. Ja oon päättäny, että mun omista lapsista tulee ihan saakelin kivoja kanssa, tai heitän ne pois :)

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rillu, repesin: "Ja oon päättäny, että mun omista lapsista tulee ihan saakelin kivoja kanssa, tai heitän ne pois :)"

Rillu kirjoitti...

Anonyymi: hah :D en keksi miten muutenkaan tulisi toimia 0:)

Jonna kirjoitti...

Kotiteollisuus & SMG,Ah mahtavaa suomalaista mussiikkia! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tellu on kyllä ihana! Rupes naurattamaan ku kysyttiin noita miesten ärsyttäviä puolia tms ja tuli toi lista.. :D ja kakkaviiruttaminen.. hehee

Tellu kirjoitti...

Jonna: Molempi parempi :D

Anonyymi: Hahaha, muakin rupes naurattaa, kun luin kommenttisi :D<3 Mutta niinhän ne miehet tekee!

Anonyymi kirjoitti...

"Kaveripojissa ärsyttää se, että tuntuu ettei ne ole ikinä nähneet naista :D On ne tissit ja perse oikeesti tosi fantastinen ja uniikki asia joka kerta, kun ollaan juhlimassa." MITÄ TÄMÄ TARKOITTAA!?!?!?!?!? >:(

Tellu kirjoitti...

Taisi osua herkkään paikkaan Naminani? ;)))

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän miehiä on ymmärrettävä. On ne naisen tissit ja perse niin upea asia, että niitä pitää saada tuijottaa ja ihailla (aina ja joka paikassa). Oon huomannut että mikään muu asia naisessa ei oo niin tärkeää. Ei järkevyys, ei se että kouluttautuu hankkiakseen hyvän ammatin ja toimeentulon, eikä hienotunteisuus ym. vastaavat asiat. Miehet ajattelevat elimellään. Näin se vaan on.

Rillu kirjoitti...

Niin Naminani ;)

Anonyymi: joo ja kaikki miehet on ihan yhtä tyhmiä ja menee pippeli edellä joka paikkaan, ja nainen saa olla tyhmä kuin saapas. hihi. sori :D

Anonyymi kirjoitti...

Joo, nainen saa olla tyhmä kuin saapas. Ihan pääasia on että sillä on isot tissit (silikonit käy jos ei omasta takaa löydy) ja tietenkin näyttävä perse. Voi noita miehiä, putkiaivot. Joskus käy sääliksikin miesten ajatusmaailmaa.
hanna-mari

Tellu kirjoitti...

Yhdyn kommentteihinne hyvät toverit! :D

Anonyymi kirjoitti...

OMG! sukupuolisyrjintää sanon minä!!!
janne-pekka

Ps. Helppoahan se teillä on, kun näätte tissejä ja perseitä joka päivä :(

Anonyymi kirjoitti...

ette voi yleistää. kyl mä ainaski arvostan naisessa muutaki kuin tissejä ja persettä. mun naiseni on seksikäs koska sillä on terve itseluottamus ja se on huumorintajuinen, eikä sillä oo ees isoja tissejä. lehmillä on valtavat utareet, enkä mä sellasia kaipaa. en aitoja enkä silikoneja.

tää on vaan mun makuni, ja mun mielestä naisen seksikkyys ei perustu pelkästään perseeseen ja tisseihin vaan koko olemukseen ja käytökseen.
jukkis

Rillu kirjoitti...

Anonyymi: itsekin kritisoin tuota yleistämistä, se olisi aika surullista jos asia olisi noin, onneksi ei ole. Aiemman kommenttini piti siis olla sarkastinen.

Itse en ole ainakaan kohdannut kauhean monta miestä kenelle ei merkitsisi älykkyys, luonne tai huumorintaju mitään. Sanon vaan, että voi naisraukat ketkä sitten ovat sellaisten tielle osuneet, eivätkä ole kohdanneet niitä fiksumpia yksilöitä 8)

Anonyymi kirjoitti...

Rillu: kuulostaa jo paljon paremmalta. oisin loukkaantunu koko miessukukunnan puolesta jos meitä kaikkia pidettäis tollasina aivokääpiöinä! en väitä ettei kavereissani olis erilailla ajattelevia mutta ei kauheen paljon.

kyl ne silikonimisut yöseuraks käy mutta ei niitten kanssa muuten viitsi hengata eikä viedä perheelle näytille. porukat vaan naurais tai säälittelis.
jukkis

Anonyymi kirjoitti...

kukas tässä muusta kuin yöseurasta on puhunu? ;)
janne-pekka

Anonyymi kirjoitti...

Heh. Parasta näissä blogeissa on, kun lukijat rupeavat kiistelemään keskenään!!!
No asia asiana. En ole mikään isorintainen minäkään, mutta fiksua seuraa ei puutu. Siis painotus sanalla FIKSU. Oma kaverini arvostaa minua ihan jonkun muun kriteerin perusteella kuin tissit ja perse. Enkä ole pahemman näköinenkään. Onneksi fiksuja miehiä löytyy, kun vaan jaksaa etsiä. Valitettavasti olen törmännyt kuitenkin aika moneen kaveriin, joille nuo edellämainitut asiat on tärkeintä. Ehkä nuo kaverit on vierotettu tisseistä liian aikaisin. Siitä on jäänyt trumoja.
ellu

Anonyymi kirjoitti...

siis jäänyt TRAUMOJA.
ellu

Rillu kirjoitti...

jukkis: eheei, yleistäminen tällaisissa asioissa olisi lähinnä typerää. Ja mun mielestä silikonit kielii enemmän ehkä huonosta itsetunnosta, kun ei olla itseen tyytyväisiä. Ja huono itsetunto on kaikkea muuta kuin seksikästä.

janne-pekka aka nani: mun mielestä kyllä sellanen idioottimaisen tyhmä vaikkakin hyvännäköinen yöseura olisi äärimmäisen rasittavaa ja puuduttavaa :D mut hei, jotkut tykkää ;)

ellu: joo eipä täältäkään tuota rintavarustusta löydy, mutta kuten sanoit, niin ne on ne ihan muut asiat jotka loppujen lopuksi oikeasti merkitsee.